Vimmaista ääntä 15 vuotta

23.01.2010 15:05

Jussi Vehkasalo

Siitä on jo 15 vuotta, kun Suomen suurin nuorten bändikatselmus, Ääni ja Vimma, järjestettiin ensimmäisen kerran. Äänen ja Vimman toteuttavat Helsingin, Vantaan ja Espoon nuoriso- ja kulttuuritoimet yhdessä paikallisten elävän musiikin yhdistysten kanssa.

Musakatselmuksesta menestykseen ovat viime vuosina ponnistaneet esimerkiksi Pintandwefall, Turisas, Collarbone, Smak, Sara, Home Junior ja Wedding Crashers -bändit. Viimeksi mainittu vantaalaistaustainen bändi nappasi voiton vuoden 2009 finaalissa huhtikuussa.

Tänä vuonna Äänen ja Vimman osallistumisikäraja on nostettu takaisin alkuperäiseen, eli mukaan voivat ilmoittautua kaikki 15–25-vuotiaat. Vielä viime vuonna yläikäraja oli 20 vuotta. Tänä vuonna mukaan mahtuu 140 ensimmäiseksi ilmoittautunutta bändiä. Katselmukseen voivat ilmoittautua yhtyeen kokoonpanosta ja musiikkigenrestä riippumatta kaikki ne bändit, jotka eivät ole julkaisseet levyä ja joilla ei ole levytyssopimusta.

Ilmoittautuminen alkaa 8. helmikuuta ja päättyy 12. helmikuuta tai heti, kun osallistujamäärä on saatu täyteen. Alle 15-vuotiaiden Junnuvimman ilmoittautuminen on käynnissä helmikuun ajan.

Juhlavuonna bändikatselmuksen ohjelmassa on myös 15-vuotisjuhlaklubi, musaklinikoita ja yllätysesiintyjiä vuosien varrelta. Lisäksi tapahtuman historiasta tehdään 15-vuotisjuhlanäyttely, jossa vuosien takaiset julisteet, kuvat ja tunnelma pääsevät esiin.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.nuoriso.hel.fi/aanijavimma.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta


Kulttuurikumppanit

Täysi sali Vernissassa

Kuvassa Tobias Andersin, Sini Koskelainen ja Sunny Side

Kolmannet Elojazzit olivat 27. elokuuta Vernissassa. Yleisö ei ollut mahtua saliin, mutta sopu auttoi. Kahvila... Lue lisää »

LAURUS KONSERTOI!

Laurus -nuorisokuoron syyskausi avataan paluukonsertin merkeissä. Kanadassa menestyksellä Suomea edustaneen tyttökuoron laulua kuullaan torstaina 16.9. klo 19 Tikkurilan kirkossa. Lue lisää »

MEILLÄ ON EHDOTUS - PANOSTA SOITTOHARRASTUKSEESI

Harrastatko tai oletko harrastanut puhallinsoittimen soittamista? Tai soittanut tai soitat sähköbassoa? Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish