Hätäkeskuspalvelut keskitetään Keravalle
13.03.2010 8:05
Tuomas Massinen
Suomen hätäkeskusten määrä supistuu viidestätoista seitsemään vuoteen 2015 mennessä.
Koko Uudenmaan hätäkeskuspalvelut järjestetään tulevaisuudessa Keravalta, mistä jo nykyisin vantaalaisten palvelut hoidetaan.
Helsingin hätäkeskus siirtyy Itä- ja Keski-Uudenmaan hätäkeskuksen kanssa samoihin tiloihin Keravalle marraskuun alkuun mennessä.
Länsi-Uudenmaan hätäkeskus Lohjalla lakkautetaan viimeistään vuonna 2015.
Sisäasiainministeri Anne Holmlund päätti tiistaina uusien, nykyistä suurempien hätäkeskusten sijaintipaikoista. Keravan lisäksi ne sijoitetaan Ouluun, Kuopioon, Kouvolaan, Poriin, Vaasaan ja Turkuun.
–Uudistuksella turvataan hätäkeskuspalveluiden saatavuus ja tehokas viranomaisyhteistyö koko maassa, Holmlund perustelee.
Uudistuksessa luodaan valtakunnallisesti yhtenäinen hätäkeskuslaitos, jossa tehtävät ja voimavarat jakautuvat tasaisesti. Laitoksessa otetaan käyttöön uusi toiminta- ja johtamismalli vuoteen 2015 mennessä.
Myös hätäkeskusten tietojärjestelmä uusitaan poliisin, pelastustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa.
–Palvelut eivät missään vaiheessa vaarannu, Holmlund korostaa.
Hätäkeskuksia on nyt 15. Niiden hoitamat puhelumäärät vaihtelevat 5000:sta 10000:een puheluun päivystäjää kohden vuodessa.



