Ota kantaa!

Vantaankosken hotelli huolestuttaa asukkaita

Vanhan viilatehtaan läheisyyteen Vantaankoskelle suunnitellaan hotellia.Tilausravintola Kuninkaan lohien yrittäjä aikoo rakennuttaa hotellin nykyisin kokoustilana toimivan vanhan kansakoulun jatkeeksi.Noin 3300 kerrosneliön uudisrakennukseen on tulo... Lue lisää »


 

Sijaisopettajan käytös järkytti - oppilaat marssivat ulos koulusta

05.02.2010 11:45

Jorma Rinne

(Kuvaaja: Pia Vakkari)
(Kuvaaja: Pia Vakkari)

Luokanopettajan sijaisen käytös ja opetusmenetelmät sekoittivat Askiston koulun kuudennen luokan arjen lähes kahdeksi viikoksi.

Koulunjohtaja Matti Lotvonen sanoi sijaisen työsuhteen irti kesken päivän torstaina. Alunperin sijaisen piti olla töissä vielä tänään perjantaina.

Lotvonen myöntää, että sijaisopettaja aiheutti melkoisen myllerryksen koulussa. Samalla hän toivoo, ettei asiasta kerrottaisi julkisuudessa.

–Oppilaiden nimittelyt, järeät sanavalinnat, väärää tietoa sisältäneet opetusmenetelmät ja vanhempien jyrkkä arvostelu ovat olleet pöyristyttäviä ja aiheuttivat kaaosta koulussa. Toivon, että asia käydään läpi pohjia myöten, sanoo yksi kuudesluokkalaisten vanhemmista.

Luokalla on yhteensä 34 oppilasta, jotka ovat iältään 12-13-vuotiaita. Virkavapaalla ollut luokanopettaja palaa töihin maanantaina. Niin lapset kuin vanhemmatkin arvostavat vakituisen opettajan ammattitaidon erittäin korkealle.

–Sijaisia on äärimmäisen vaikea saada, sanoo koulunjohtaja Lotvonen.

Lotvonen ei halua ottaa kantaa sijaisopettajan pätevyyteen, mutta hänellä on kokemusta opettamisesta muissa kouluissa.

–Ihmiset ilmoittautuvat sijaisiksi. Kävimme läpi yli kymmenen nimeä. Kaikilla kouluilla on sijaislistat ilmoittautuneista. Emme tunteneet tätä sijaista ennestään, kertoo Lotvonen.

Useita vanhempia kertoo olleensa yhteydessä koulunjohtajaan viime viikon aikana, jolloin oli jo ilmennyt monia ongelmia opetustilanteissa. Lasten vanhemmat olisivat toivoneet, että koulunjohtaja olisi puuttunut tilanteeseen aiemmin ja lähestynyt vaikkapa tiedotteella vanhempia.

Kun tilanne luokassa meni hyvin vaikeaksi, useita oppilaita lähti vanhempiensa kanssa kesken päivän koulusta torstaina.

Koulunjohtaja Lotvonen kutsuu lasten vanhemmat vanhempainiltaan keskiviikkona ja opettajakunta käsittelee syntynyttä myllerrystä heti maanantaina. Asia tulee aikanaan myös koulun johtokunnan käsittelyyn.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

meijän luokka! : D

05/02/2010 2:08 pm, moi

mun kans...
on kivaa olla kuuluisa : D

05/02/2010 3:47 pm, MoiOonKalamiäs

On kivaa olla kuuluisa sijaisopettajan takia. : D

05/02/2010 4:16 pm, Sijaisopettajan oppilas, Reg~

Kivaa ku systeri pääs pois sen ihme tyypin luota : D

05/02/2010 4:32 pm, Iglu-Miäs

OMFG vähä siistii, mun vanha koulu pääsee uutisiin D

05/02/2010 5:13 pm, pippeli

Aika outoo käytöstä sijaiselta ala-asteella

05/02/2010 6:06 pm, outo sijainen

Mun vanha koulu.

Mut hyvä, että heitettiin pois tommonen sijaisopettaja.

05/02/2010 6:17 pm, Moi vaan

tää oli just iha paras, oon ylpee teist!!<3

05/02/2010 7:00 pm, jesjes. , Moderoija: VS Toimitus

Oon nii ylpee mun lk. : D
se sijais opettaja tavallaa erotti mut skolest ja jouduin lyhennetyille päiville joka päivä 9-12 xDDDD

06/02/2010 9:23 am, xD

ahaha meitsi entine koulu ! 8) g0 askistolaiset.

06/02/2010 9:42 am, kuningas

no mä oon ollu siin koulus nii mä oisin sanonu sille suorat sana vi*** oikeesti kauhee !! ;(

06/02/2010 10:41 am, albina

HAHAA, mun koulu 8)

06/02/2010 11:14 am, Askiston koulun vitonen

loll! meitin luokkaa hahahahaha! : D lolll se oli kauhee akka!

06/02/2010 4:09 pm, lolll

No mitä se sitte teki? Miks se oli niin kauhea sijainen?

06/02/2010 6:12 pm, kertokaa

Joo, mun vanha koulu. :SS
S on koulussa vielä...Siis tai no siellä koulussa.. :-dd
Mut aika järkyttävää.

Se haukku vitosia ja niiden vanhempia.. :'(

06/02/2010 6:19 pm, S AND E

pari päivää sit systeri tuli selittää täst jutust mulle. onneks se maikka on nyt suksinu suoho .

07/02/2010 11:20 am, nico "bellic"

Vanhas koulus. Kaverin systi oli täs tilantees kuulemma.

07/02/2010 11:22 am, TuttiFrutti

Opettajal palo hermot ärsyttäviin oppilaisiin, eli syy oli oppilaiden, ei opettajan. Ehkä...

07/02/2010 11:26 am, TuttiFrutti

Sijainen huusi meille naama punaisena, että olemme vähä-älyisiä apinoita, lahopäitä, idiootteja ja tyhmiä. Hän sanoi että, äitimme ovat juoneet niin paljon alkoholia raskauden aikana, että siksi olemme tyhmempiä kuin muut. Haukkui vanhempiamme huonoiksi kasvattajiksi ja kehui oman sukunsa täydellisyytta.

07/02/2010 11:31 am, mr. X

Kysymys

Saako Vantaankoskelle rakentaa hotellin?




Kolumnit

Rokotekohu voi käydä kalliiksi

PÄÄKIRJOITUS THL tutkii sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyttä, mutta on mahdollista, että täyttä varmuutta asiasta ei koskaan saada. Varmaa sen sijaan on, että kansalaisten luottamus Suomen rokotusjärjestelmään on kokenut kolauksen. Mones... Lue lisää »


Blogit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotiaat kantavat niin asunto... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish