Ota kantaa!

Vantaankosken hotelli huolestuttaa asukkaita

Vanhan viilatehtaan läheisyyteen Vantaankoskelle suunnitellaan hotellia.Tilausravintola Kuninkaan lohien yrittäjä aikoo rakennuttaa hotellin nykyisin kokoustilana toimivan vanhan kansakoulun jatkeeksi.Noin 3300 kerrosneliön uudisrakennukseen on tulo... Lue lisää »


 

Vantaalaiset ja helsinkiläiset nuoret kärhämöivät Tapulissa

23.11.2008 7:06

Tuomas Massinen

Vantaalaiset ja helsinkiläiset nuoret ovat ottaneet viime aikoina yhteen Helsingin Tapulikaupungin alueella. Poliisin mukaan kyse ei ole jengitappeluista. (Kuvaaja: Jani Jakonen)
Vantaalaiset ja helsinkiläiset nuoret ovat ottaneet viime aikoina yhteen Helsingin Tapulikaupungin alueella. Poliisin mukaan kyse ei ole jengitappeluista. (Kuvaaja: Jani Jakonen)

Poliisi on joutunut viime aikoina puuttumaan vantaalaisten ja helsinkiläisten nuorten nahisteluihin Helsingin Tapulikaupungissa.

Tilannetta seurannut Malmin poliisipiirin komisario Ari Jokinen sanoo, että tienoolla on ollut "jonkinlaista kärhämää". Jokisen mukaan levottomuuksia on ollut parina viime viikonloppuna.

Virkavalta on saanut tiedon uhkaavista tilanteista sivullisilta, jotka ovat soittaneet hätäkeskukseen. Pahoilta joukkotappeluilta on poliisin mukaan vältytty.

–Nuorisojoukot ovat kokoontuneet Puistolan aseman läheisyyteen ilta-aikaan. Poliisipartiot ovat olleet ajoissa paikalla ja estäneet isommat yhteenotot, Jokinen kertoo.

Hänen mukaansa poliisin läsnäolo on rauhoittanut tilanteen, ja väki on hajaantunut.

Poliisin tiedossa ei ole, miksi Tapulikaupunkiin on kerääntynyt useita kymmeniä nuoria Vantaalta ja Helsingistä selvittelemään välejään. Paikalla on tavattu ainakin tikkurilalaisia teinejä.

–En ainakaan lähtisi sanomaan, että tässä olisi kyse kaupunginosien välisestä taistelusta Tapuli vastaan Tikkurila, Jokinen pohtii.

Myöskään Vantaan poliisin rikoskomisario Juha Juurinen ei tiedä tarkalleen, mistä liikehdinnässä on kyse. Poliiseille ei ole tehty rikosilmoituksia levottomuuksista.

Juurinen kertoo, että on kuullut vain huhuja siitä, että Vantaalta mennään riehumaan Tapulikaupunkiin. Viime maanantaina Tikkurilassa etnistä ryhmää edustavat teinit ryöstivät 12-vuotiaan pojan. Virkavalta kuuli ryöstön selvittelyn yhteydessä juttua siitä, että tekijät olivat aikeissa lähteä tappelemaan Helsinkiin.

Nuorison liikehdintä herättää huolta Tapulikaupungissa. Nimettömänä pysyttelevän asukkaan mukaan Tapulikaupungissa on ollut levottomuuksia 8. marraskuuta jälkeen ja niissä on syntynyt pahaa jälkeä. Väkivaltaisissa yhteenotoissa on käytetty puukkoja, rautaputkia ja muuta kättä pidempää.

–Jengitappeluissa on saatu pahoja ruhjeita, ainakin yhtä ihmistä on puukotettu ja tyttö on raiskattu, asukas listaa.

Asukkaan mukaan Tapulikaupungissa on kyllästytty tilanteeseen. Poliisilta perätään tehokkaampia toimia.

–Tapulissa ei voi liikkua iltaisin. Virkavalta ei osaa tehdä mitään turvallisuuden takaamiseksi.

Komisario Jokinen kiistää, että Tapulikaupungissa olisi ollut viime aikoina vakavampia väkivaltatapauksia. Myös Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön ylirikoskomisario Kari Tolvanen toteaa, ettei heidän tietoonsa ole kantautunut alueelta puukotuksia, raiskauksia tai muita vakavampia rikoksia.

Helsingin poliisi tehostaa kuitenkin partiointiaan Tapulikaupungissa. Virkavalta uskoo, että alueen liikehdinnässä on kyse lyhytaikaisesta ilmiöstä.

Kerro kaverille

Keskustelua aiheesta

pitääkö siis perustaa aikuisten yhdessä oma lähiö "poliisi" turvaamaan lasten ja vanhusten turvallisuus.

24/11/2008 4:19 pm, armonkäsi

tapulissa ei voi liikkua iltaisin..? pientä liioittelun makua.

25/11/2008 5:37 pm, Vieras

Kysymys

Saako Vantaankoskelle rakentaa hotellin?




Kolumnit

Rokotekohu voi käydä kalliiksi

PÄÄKIRJOITUS THL tutkii sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyttä, mutta on mahdollista, että täyttä varmuutta asiasta ei koskaan saada. Varmaa sen sijaan on, että kansalaisten luottamus Suomen rokotusjärjestelmään on kokenut kolauksen. Mones... Lue lisää »


Blogit

Vanhoilla on rahat ja nuorilla velat

Suomalainen on rikkaimmillaan 55–64-vuotiaana. Yli 60-vuotiailla on hallussaan 55 prosenttia kaikista pankkitalletuksista. Tuossa iässä asuntolainat on yleensä jo maksettu ja velkojen osuus on olematon. Sen sijaan 25–35-vuotiaat kantavat niin asunto... Lue lisää »


Terveys

Keski-iän kriisit ovat pientä murrosiän rinnalla

Nuoruus on suurten mullistusten aikaa. Mieli myllertää ja keho muuttuu silmissä. Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelevä lääketieteen ja kirurgian tohtori Hannu Penttinen muistuttaa, että muutamien vuosien aikana nuori... Lue lisää »


 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish