Tikkurilan Judokat

Tikkurilan Judokat ry on perustettu vuonna 1976 ja se on ollut vuodesta 1992 lähtien NUORI SUOMI ry:n hyväksymä sinettiseura. Seura on profiloitunut vuosien varrella nimellä "judon tavaratalo", josta löytyy jokaiselle sopivia harjoitusryhmiä, lapsista senioreihin ja kilpailijoista kuntoilijoihin. Toiminta painottuu voimakkaasti nuorten ohjaamiseen ja kasvattamiseen, mutta myös aikuisille kuntoilijoille löytyy sopivaa toimintaa. Kilpailijamme sijoittuvat vuosittain mitaleille SM-kisojen kaikissa ikäryhmissä sekä edustamme eri ikäluokkien kansainvälisissä judokilpailuissa. Vuodesta 1992 lähtien olemme sijoittuneet Suomen Judoliiton seuraluokituksen kärkeen, samoin olemme olleet vuodesta 1992 SLU:n hyväksymä sinettiseura. Seuramme jäsenkirjo on laaja: kolmevuotiaista muksuista kuusikymppisiin senioreihin ja kuntoilijoista kansainvälisen tason kilpaurheilijoihin.

www.tikkurilanjudokat.fi


Kaksi viidestä sarjavoitosta Tikkurilan Judokoille

Tikkurilan Judokoiden osalta Helsingissä 28.8. pidetyt katan avoimet PM-kisat menivät loistavasti. Lue lisää »


Judo on nyt naisten oma juttu

Tikkurilan Judokat aloittaa 30.8. oman judokurssin pelkästään naisille. Lue lisää »


Suomen suurimman judoseuran vetäjät kokoontuivat

Monikymmenpäinen vetäjäkaarti oli kokoontunut perinteisesti Korson Lumoon 17.8.2010 syyskauden viralliseen avaukseen. Lue lisää »


Kaipaatko liikuntaa? Etsitkö uutta harrastusta?

Judo on mukava harrastus. Tule mukaan kokeilemaan monipuolista lajia mukavien ihmisten seurassa. Saatat huomata, että aloittaminen voi johtaa vaikkapa uuteen elämäntapaan. Lue lisää »


Tikkurilan Judokat lähellä jättipottia katan MM-kisoissa Unkarissa

Huippuparimme Pasi Oinas/Mika Salsoila kymmenentenä lempilajissaan Nage no katassa. Myös muilla osallistuneilla hienot kilpailut. Lue lisää »


Vantaan Sanomien kumppanit

Haluatteko kumppaniksi?

Olette aktiivinen paikallinen yhdistys tai seura ja haluatte toimintanne ja tapahtumanne laajan yleisön tietoon. Teiltä löytyy innokkaita kirjoittajia ja valokuvaajia. Haluatte nostaa esille kotipaikkanne tärkeitä asioita, ilmiöitä ja ihmisiä. Jos tunnistatte itsenne, ottakaa yhteyttä ja kertokaa halukkuudestanne lähteä mukaan paikallissivuston kumppaniksi. Kumppanuuden kautta teillä on mahdollisuus saada toiminnallenne lisää näkyvyyttä aivan ilmaiseksi.

Ota yhteyttä,
niin kerromme lisää:
marika.lumme(a)lehtiyhtyma.fi

 

Aamuposti, Helsingin Uutiset, Iltalohja, Imatralainen Jyväskylän kaupunkilehti, Karkkilalainen, Keski-Uusimaa, Kuopion Kaupunkilehti, Lappeenrannan Uutiset Länsi-Uusimaa, Länsiväylä, Mäntsälän Viikkouutiset, Nurmijärven Uutiset, Seinäjoen Sanomat, Sipoon Sanomat, Tamperelainen, Turkulainen, Uusimaa, Vantaan Sanomat, Vihdin Uutiset, Viikkouutiset | Työ ja tekijät

Powered by eZ Publish