Kommentit
Nuorilta ja lapsilta rahat pois vaan,syrjäytyneisyys kasvuun ja taas saa kohta lisää asuntoloita rakentaa syrjäytyneille ja alkoholisteille ja narkomaaneille ja mielenterveyspotilaille ja vankilasta vapautuville.HYVÄ VANTAA!!!!
Yksi syrjäytymisen esto säästää miljoonan,mutta te oikein budjetoitte että syrjäytyneitä tulisi yhä lisää.SHILLALAILLA!
EVVK. Huomattavasti tärkeämmistäkin kohteista leikataan rajusti, kuin urheilusta. Lenkkarit jalkaan ja hölkälle - siinä ei tarvita kalliita seuramaksuja tai välineitä.
Sossun rahat tulee ihan muualta, kuin kunnalta. Vantaa ei ole mikään henkilö, jota voi silmittömästi haukkua. Kunnan vähävaraisuus johtuu ed kunnanjohtajan tekemistä tyhmistä päätöksistä. Niitä nyt maksetaan.
Kun lapselta viedään harrastus(korkeiden maksujen vuoksi) niin ei se vaan lähde hölkkäämään,vaan viettää aikaansa jotenkin muuten kuin urheillen.kaikkihan tiedämme ja olemme lukeneet mitä kaupungilla lusimisesta seruraa,valitettavasti.
Tämä tarkoittaa sitä että vanhemmat pistetään maksamaan lisää lastensa harrastuskuluja,leikkaaminen lisää syrjäytymistä.
Miettikää päättäjät olisiko järkevää palauttaa niitä poistettuja Nuorisotiloja,mielestäni niitä pitäisi olla lähes joka kaupunginosossa miettikää jos jaksatte.
Kaupungin kaikki yläkerran kekkerit jäädytettävä,luulisin että ns. sidosryhmät ymmärtäisivät että panostetaan nuorisoon.
Tärkeintä, että on koti kunnossa, ja siellä läsnä kuunteleva aikuinen. Toiseksi tärkein on toimiva koulu, jossa on turvallista käydä. Kolmantena tulee harrastukset mm urheilu.
Eniten vanhempia varmasti huolestuttaa se, että sitten pitäisi itse keksiä lapsille aktiviteettiä tai vaikka opettaa luistelua, uimista, pyöräilyä, luontoretkeilyä... Ei voi ulkoistaa lasta ja tehdä sen ajan mitä itse lystää!
Isähän voi vaikka kolmesti viikossa jättää omat harrastuksensa odottamaan ja käydä junnun kanssa hölkällä! Tai äitsykki sunnuntaina tehdä pitkän pyöräretken perillisten kanssa. On lähes outoa, jos vanhempi haluaa olla lapsen kanssa ja opettaa hänelle jotakin. Tämä on kuitenkin sallittua ilman seuroja ja niiden yltiömaksujakin!
Kun karsimaan joudutaan, niin toki karsinta joudutaan tekemään muista kuin kunnan lakisääteisistä palveluista tai palveluista, jotka eivät välttämättä kuulu kuntien 'toimenkuvaan'. Ja tietysti niistä kohteista, johon eniten verorahaa kuluu. Näitähän tietysti on sosiaalitoimi ja koulutus, jossa myös eniten on lakisääteisiä kohteita. Ei varmasti ole mukavaa jos säästö osuu omalle kohdalle.
Jos karsitaan niistä kohteista, jotka vaikutus pienentää veroilla tuotettavien palvelujen tarvetta erityisesti lakisääteisten palvelujen osalta, niin taloudellinen hyöty on paras lyhyellä tähtäimellä. Nämä karsintakohteet vaan sattuu olemaan sellaisia, joista kärsivät eniten lapset, vanhukset, köyhimmät ja sairaat, mutta ehkä vaikuttaa siihen, ettei nämä kohderyhmät muuta Vantaalle ja täällä olevistakin osa muuttaa pois. Raaka toimintatapa. Erityisesti lapsiperheiden häviäminen kunnasta kuullostaa hirveältä.
Vai joudutaanko karsimaan pakosti?
Vaihtoehtohan on tietysti kuntaveron korotus. Jostain muistan lukeneeni joskus (vai muistanko väärin), että Vantaan pelastus olisi 2% kuntaveron korotus nykyiseen. Millainen älämölö nousee, jos veroja korotetaan 2-3%? Ja miten se vaikuttaa Vantaan vetovoimaisuuteen?
Tähän on helppo heittää kunnan yhdistyminen. Vantaa on niin suuri kunta, että yhdistyminen muuhun kuin Helsinkiin ja/tai Espooseen ei taloudellista apua tuo. Helsinki on vähintäänkin samassa tilanteessa muuten paitsi suhteellisen velkamäärän suhteen kuin Vantaa, joten tulisiko hyötyjä. Tuskin.
Espoo taasen ei yhdisty naapureihinsa muuta kuin pakkokeinoin 'aseella uhaten'.
Se, että leikattaisiin urheilutoimesta, koulutuksesta, nuorisotyöstä tai muusta toiminnasta, joka ennaltaehkäisee nuorten syrjäytymistä, on erittäin lyhytnäköistä talouspolitiikkaa kaupungilta. Esim. urheiluseuratoiminta kehittää myös nuorten sosiaalisia taitoja, ei pelkästään kuntoa. On paljon kalliimpaa hoitaa syrjäytymistä myöhemmin kuin ennaltaehkäistä sitä nyt.
Juuri näin. Noista ei kukaan ole eri mieltä. Hyviä asioita, joista ei saa karsia tai karsinta on vahingollista on helppo luetella.
Nyt sitten pitää vain löytää ne kohteet, joista löytyy tarpeeksi suuria summia karsittavaksi. Suuruusluokkahan huitelee kaikenkaikkiaan miljardin euron korvissa, jota toki ei tarvitse yhdessä vuodessa sulattaa. Kunhan edes velan kasvu saataisiin pysähtymään ensialkuun.
Tilannehan on akuutti eli karsittavat kohteet pitää löytyä nyt heti tästä ajasta. Tulevaisuus on sitten toinen asia. Sitäkin pitää tietysti ajatella, mutta ensin on hoidettavat akuutit päällekaatuvat asiat.
Nostetaanko heti kuntaveroja 2-3%?
Vai mikä on ehdotuksesi, jotta nuo kaikki ilman muuta erinomaisen hyvät asiat saataisiin säilytetyksi?
Kyllä siellä on vielä löysää ylibudjetointia eräillä toimialoilla, kuten kaupunkisuunnittelu, kuntatekniikka jne. Tahallaan ovat ylibudjetoineet, että on sitten mistä säästää.
Kaikki tekeminen ei ole tarpeellistakaan. Miksi esim. teetetään kalliilla arkkitehtitoimistoilla yhä uudestaan erilaisia Korson tai Myyrmäen keskustasuunnitelmia, kun tasan tiedetään, ettei kaupungilla ole pistää pennin latia niihin seuraavaan 25 vuoteen, kun kaikki menee Marja-Vantaaseen?
Puisto-osastokin huseeraa sitä sun tätä ympäri Vantaan metsiä (esim. se tien rakentaminen keskelle Metsolansuota), vaikka ilmankin pärjättäisiin hyvin.
Kun taas lapset päiväkodissa ja koulussa kärsivät puuttuvista hoitajista ja puuttuvista kouluavustajista ihan joka ikinen arkipäivä. Siinä on eroa, joutuuko lapsi hyppimään seinille tai katsomaan toisten seinille hyppimistä joka päivä tai joutuuko satunnainen metsässä kävelijä kerran kuussa kävelemään ihan mutkaisella polulla eikä rakennetulla tiellä.
Ptäisi kerrankin tutkia nämä asiat puhtaalta pöydältä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän. Eikä tuommoisia juustohöyläleikkureita toimialoille, joissa ei enää ole mistä säästää. Eräs opettaja sanoi varastaneensa Ikeasta lyijykyniä lapsille, kun niitäkään ei koulun budjetissa ollut varaa enää hankkia.
Sitä paitsi. Jos veroa korotettaisiin vaikka 0,5%, sen tuotto olisi 20 miljoonaa, jolla voitaisiin kuitata sekä sivistysviraston (3,5 miljoonaa) että sosiaali- ja terveysviraston (16 miljoonaa) leikkaukset.
0,5% veronkorotus maksaisi keskituloiselle (tilasto, 28.000 e vuodessa tienaava) vantaalaiselle 11 e/kk.
Ja paljonko nämä 'säästöt' tulevat maksamaan? Paljon. Kun 90-luvulla säästettiin kaikesta, saatiin sellainen ikäluokka, josta viidesosa lopetti koulun peruskouluun ja kuudesosasta tuli mielenterveyshäiriöisiä. (v. -87 ikäluokka, THL:n tukimus 'Köyhyys periytyy' 2011)
Pitäisi miettiä vähän nenäänsä pidemmälle.
"Sitä paitsi. Jos veroa korotettaisiin vaikka 0,5%, sen tuotto olisi 20 miljoonaa, jolla voitaisiin kuitata sekä sivistysviraston (3,5 miljoonaa) että sosiaali- ja terveysviraston (16 miljoonaa) leikkaukset."
Vantaan tilanne jäisi tuon jälkeen ennalleen, velka ei lyhenisi tippaakaan, velan kasvu ei hidastuisi eikä talous paranisi. Eli mikään nykyinen ongelma ei poistuisi tuolla korotuksella. Maksaisimme vain hiukan enemmän veroja.
Ja vielä kun huomioi, että tuosta veronkorotuksesta tulevista lisäeuroista maksamme kuntien välistä verontasausta, niin tuo 0,5% korotus ei edes kattaisi mainitsemiasi karsintoja. Vantaahan on rikkaana kuntana nettomaksajana kuntien välisessä verontasauksissa.
Kuten aiemmin kirjoitin, nyt on hoidettava akuutti ongelma ja tulevaisuuden ongelmat sitten. Nenäänsä pidemmälle toki pitää ajatella, mutta jos ylipääsemättömät ongelmat onkin nenässä...
Ei vantaalaisten laskuja ja velkoja kukaan muu maksa kuin vantaalaiset, joko me nyt tai lapsemme entistä enemmän. Ei sekään tunnu oikealta, että me otamme huikean velan ja maksatamme sen lapsillamme.
Vantaan kaupungin velkaisuuden ongelma on itse asiassa sen yhtiöissä, ei suoraan sen itse tuottamissa palveluissa. Konserniyhtiöt purkuun, velat aidosti näkyviin jotta voidaan läpinäkyvästi arvioida omaisuuden määrä suhteessa velkoihin. Vasta sitten voidaan todellinen tilanne myös poliittiselle päättäjälle avata.
Konsernin (velkaantumisen) kautta Vantaa on nykyiseen ahdinkoon ajettu, konsernin purkamisen kautta siitä on mahdollista myös päästä pois.
Ei tässä mitään rakettitiedettä tarvita vaan maalaisjärkeä kaupungin talouden johtamisessa. Tähän asti siellä lienee käytetty lähinnä narsistista mielivaltaa.
Urheiluseuroista on ihan hyvä aloittaa leikkaukset. Juhlapuheissa puhutaan paljon miten hyvää urheilu tekee nuorille, mutta ei puhuta lainkaan siitä minkälaisia henkilöitä urheilujoukkueissa nuoria valmentavat. Esimerkiksi yhden käsipalloseuran joukkueenjohtajana on ollut tyyppi joka on ainakin nuorempana syyllistynyt rikoksiin ja jättänyt koulunsa kesken. Tämmöisten paikka on vankilassa eikä pilaamassa nuorten tulevaisuutta jos on itse surkea esimerkki nuorille. Tupakan ja viinan käyttö ei sovi urheiluun, mutta kelvottomissa urheiluseuroissa suorastaan kannustetaan asiattomuuksiin. Urheilujoukkueista voikin ajan myötä kehittyä rikollisjoukkioita.
Minä rakastan urheilua.
Olen itse ollut Töölön Vesan (nyk. Jokerit) kiekkojoukkueessa nelosketjun varamies.
Kolmosketjun varamieheksi pääsin amiksessa. Terkut Kauppiselle!
Minä en pihistä urheilusta - panostan nimenomaan Vantaan seuroihin.
Vantaalla on oltava urheilujoukkueita, harrastajia, penkkiurheilijoita - Vantaa ei saa jähmettyä!
Tarkoitatko henkilökohtaisilla rahoilla vai veronmaksajien rahoilla?
Jos et pihistä henkilökohtaisin varoin, niin hieno juttu eikä minulla ole siihen mitään sanomista.
Jos pihistämättä jättäminen tapahtuu vantaalaisten veronmaksajien rahoilla, niin haluaisin tietää mistä rahat otetaan. Poliitikoilta odotan tässä tilanteessa muutakin kuin lupauksia lisätä rahaa erilaisiin kohteisiin. Lupauksia on helppo antaa enkä pidä niitä minkään arvoisina ellei lupausten mukana ole selvitystä mistä rahat.
Nostetaanko veroja vai karsitaanko menoista? Jos karsitaan, niin mistä. Jos nostetaan veroja, niin paljonko ja mitä veroja.
Arvostan nyt vantaalaisena sitä, miten talous saadaan kuntoon. Ihan konkreettisia asioita. Kaikki muu höpinä, ettei sitä tai tätä kustannusta saa karsia tai vielä pahempaa vaatia lisää rahaa johonkin, on joutavaa ellei konkreetisesti kerrota mistä rahat.
Vantaa tarvitsee nyt rehellisiä ja realistisia poliitikkoja joita valita syksyn vaaleissa, ei pellejä antamaan tyhjiä lupauksia hyvistä asioista. Kaikkihan kannattavat hyvien asioiden lisäämistä eikä kukaan halua karsia lapsilta, vanhuksilta, opetuksesta, terveydenhuollosta, urheilusta jne jne. Mutta jos rahaa ei ole, niin sitä ei ole.
Jos joku on rahanpuutteesta eri mieltä, niin kertokoon KONKREETTISIA KOHTEITA mistä sadat miljoonat kootaan. Kaikki olisivat varmasti helpottuneita löytyneistä rahoista.
Minä ymmärrän helposti kaksi tapaa nykytilanteessa: nostetaan veroja tai karsitaan menoja. Onko muita?
Oma mielipide: Veroja voi nostaa, mieluiten progressiiviverotuksella...
Mutta, ei taida valtio tulla vastaan...
Kunnallisveron pitäisi olla portaallinen.
Jotenka; 0,5 % lisää, ei se paljon ole - keskituloinen ei siitä taivu...
Vähätuloiselle tuokin voinee olla "katki-piste", mutta älä huoli, se on kompensoitavissa...
Miettisin hiukan tuota yritysverotustakin...onko itkut yrittäjän - aina paikallaan?
Menneisyydelle emme enää voi mitään. Turhaa jauhamista silloin tehtyjen päätösten oikeellisuudesta tai virheellisyydestä. Katseen suuntaaminen menneisyyteen tulevaisuuden sijasta ei auta mitään. Tällaisia menneisyyden voivottelijoita päättäjinä emme tarvitse, heistä ei ole kuin haittaa.
Myöskään epärealistisilla ajatusleikeillä, että valtio muuttaisi lainsäädäntöä jotenkin Vantaan takia, on turha leikitellä. Jonkun muun pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tätä. Höpö höpö, Vantaan ongelmat on vantaalaisten itse hoidettava. Kun joku vaan tietäisi miten. Annan ääneni sellaiselle realistiselle poliitikolle, joka rehellisesti yrittää hakea keinoja ja kertoo rehellisesti. Tiedän, että se sattuu myös minuunkin ja haluan tietää miten.
Paljonko Vantaan talous paranee ja velka lyhenee 0,5%:n verokorotuksella. Voi olla, että se on jollekin 'katki-piste', mutta mitä tarkoitat kompensoinnilla? Lisää rahaa johonkin? Mistä se raha otetaan?
Arvioisin, ettei 0,5% verokorotus auta yhtään mitään jos mitään muuta ei tehdä. Yrittäjät tuskin itkee sen enempää kuin muutkaan. Sekä yrittäjillä että muillakin on vaihtoehtoin muuttaa pois. Sekin on realismia ymmärtää ja hyväksyä tosiasiana, joka kaikessa päätöksenteossa joutuu huomioimaan.
Nyt on tosi paikka...
Minulla ei ole tietoa miten tästä selvitään... Ja kaikkein vähiten odotan poliitikoilta potaskan jauhamista
Kaiken A ja O on: velkaa on otettu yli tarpeiden - liian isoja hankkeita, liian yhtenäisesti - "mulle kaikki heti nyt."
Ja ketä voimme onnitella?
Katseeni suuntautuu tulevaisuuden sijasta menneisyyden...mies-päättäjiin.
Viisaita mielipiteitä OBSilta, Perttilältä ja Höpinät pois -nimimerkiltä.
Olettehan muuten lukeneet 56-sivuisen Vantaan säästöohjelman, löytyy pdfänä täältä http://www.vantaa.fi/talouskuntoon
Pisti silmään, että kun siinä esitetään investointeja, on luvuista poislaskettu Kehä-rata. Mutta kun esitellään velkaa, niin siinä on kyllä mukana Kehä-radan aiheuttama velka.
Ilmankin Kehärataa on kuntatekniikkaan varattu 350 miljoonaa euroa, se on jo yhtä paljon kuin koko opetusviraston budjetti yhteensä.
Luulenpa, että kuntatekniikka on taas ylibudjetoinut hommansa, ettei sen tarvitse oikeasti säästää.
Myös kaupunkisuunnitteluun uppoaa rahaa, koska siellä arkkitehtitoimistoille maksetaan about samaa tuntipalkkaa kuin mitä kouluavustajille maksetaan kuukausipalkkaa (1200-1300 e/kk). Ja mahtavatko ne ties monennetko Korson keskustasuunnitelmat olla juuri nyt ajankohtaisia, kun kaupunki on sitonut rakentamisrahat Marja-Vantaaseen seuraaviksi 25 vuodeksi?
Luulenpa että noilta toimialoilta olisi helpompi säästää kuin koulusta.
Hienot kommentit myös Vaula Norrenalla!
Kateellisena katson kun mm. Helsinki pystyy mahdollistamaan koululaisten ruokailut vuodesta toiseen lähipuistoissa, joissa on myös paljon aktiviteetteja ja ohjattua ILMAISTA toimintaa lapsille. Itse mietimme, teemmekö väärin kun lapsemme (1- ja 3-luokkalaiset) joutuvat olemaan muutaman viikon ajan päivät pitkät kaksin kotona, hoitamaan ruokailut yms. itsenäisesti. Kesälomamme ei riitä 10 viikoksi ja haluamme viettää lomaa myös koko perheen voimin, joten näin on vain pakko toimia!
Suunnittelemme ja toteutamme mm. pikkukoululaisillemme terveelliset ruuat, välipalat ja aamupalat ja soittelemme ja muistuttelemme heitä syömisestä ja ruokatarvikkeiden laittamisista jääkaappiin. Hoidamme puhelimen välityksellä pyörällä kaatumisista aiheutuneet haavat ja ohjaamme lapset itse puhdistamaan haavat ja arvioimaan vamman "vakavuudet..
Näin ei tietenkään olisi, jos meillä olisi varaa palkata hoitaja kotiin tai laittaa lapset kalliille leireille tai jos olisimme työttömiä. Tai jos omat vanhempamme olisivat eläkkeellä ja heille "sysäisimme" lasten hoidon..
Lasten harrastuksissa olemme oman työn ja perheen pyörityksen keskellä olleet aina niitä vapaaehtoisia joukkueenjohtajia, rahastonhoitajia, valmentajia ja huoltajia, jotka nauttivat tekemästään työstä lasten ja nuorten parhaaksi ja saavat.
Selkänahoistamme kyllä silti yritetään repiä kaikki kun ei seuroilla ole varaa toimia edes meidän ilmaistyöntekijöiden voimin!
Päiväkodeissa ja kouluissa olemme vanhempaintoimikunnissa mukana edistämässä toimintaa ja keräämässä varoja, meidän omia varoja omalla työllä?!?! Jotta välitunneilla olisi harrastusvälineitä, luokat pääsivät retkille, koulut saisivat stipendejä jaettavaksi koululaisten tsemppaamiseen sekä päiväkodit uusia varusteita leikin ja pelaamisen mahdollistamiseen...
Vantaalla, kuten monissa muissakin kaupungeissa on useita kohteita joista leikata menoja, ei pelkästään sosiaali- ja koulutusmenot.
Lapsissa se tulevaisuus on!!!


















