Piilota X Palauta

Senaatintori soi, tanssii ja näyttelee

Urheilu Kommentoi

Yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut avataan tänään Senaatintorilla tiistaina kello 20–22. Avajaisillassa on luvassa yllätyksellinen tunnelma, kun musiikin, tanssin ja teatterin värittämä kaksituntinen tuo avajaiset ensi kertaa urheiluareenoiden ulkopuolelle.

– Halusimme tuoda avajaiset kaupungin keskipisteeseen kaiken kansan nähtäville, sillä onhan tämä ainutlaatuista saada näin näyttävä tapahtuma Helsinkiin, avajaisspektaakkelista vastaavan Helsingin kaupungin tapahtumapäällikkö Saila Machere perustelee.

Ilta alkaa konsertilla, jossa HumppAvanti!-yhtyeen solisteina esiintyvät Matti Salminen, Marco Hietala, Mariska, Jukka Poika, Asa ja Raappana.

Konsertin jälkeen Senaatintorilla kajahtaa Maamme-laulu, jonka jälkeen vuorossa ovat virallinen lippuparaati ja puheet.

Ilta huipentuu Kari Heiskasen ohjaamaan ulkoilmaesitykseen Urheilu on leikkiä. Tapahtumat sijoittuvat urheilukatsomoon, jossa Janne Marja-ahon esittämä mies ja Maria Ylipään naishahmo yrittävät löytää toistensa luo. Matkallaan he kohtaavat mitä kummallisempia esteitä.

– Kun esitys viedään teatterin lavalta ulkoilmaan, se antaa aivan uudenlaiset puitteet toteutukselle, paljastavat ohjaaja ja näyttelijät.

Esityksessä yhdistyvät näyttelijäntyö, musiikki ja tanssi. Ammattitanssijoiden lisäksi mukana on noin sata vapaaehtoista tanssijaa ja voimistelijaa. Koreografian on suunnitellut Reija Wäre. Musiikista vastaavat Tommi Lindell, Sami Kuoppamäki ja Jussi Jaakonaho.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Keskustelut on toistaiseksi suljettu