Kommentit
Voihan kotiapusäätiö jatkaa palvelujen tuottamista. Säätiöhän on perustettu sitä varten. Ei kai sitä kunnan tukien saamiseksi ole perustettu.
Vain vantaalla unohdetaan vanhukset ja lapset....tukiasuntoloita muille nousee kuin sieniä sateella..
Vantaan kaupunkihan on tunnetusti ollut avokätisesti tukemassa erilaisia järjestöjä, kulttuuria tarjoavia laitoksia ym. toimintaa. Nyt kun kukkaron pohja on näkyvissä, on luonnollista, että tukia karsitaan. Tulee vaan mieleen tikanheitto, ja se mihin tikka osuu, putoaa tuen piiristä pois. Jos sanotaan, ettei vanhustyö kaipaa tukea, ollaan todella pahasti eksyksissä. Me ikääntyvät kaipaamme kotia lähellä olevaa mielekästä toimintaa. Emme niinkään kaupungin ulkopuolella olevia virkistysalueita tai venesatamia, joiden ylläpitoon on kyllä varaa. Kaupunki tukee myös esim. teattereita, joissa esitykset ovat pääsääntöisesti iltaisin, jolloin me ikäihmiset jo olemme mieluiten kotona mm. turvallisuussyistä. Rasteissa kuuntelemme ja katselemme kirjastosta hankittua materiaalia, keskustelemme ja harrastamme yhdessä. En saata uskoa, että Vantaa on näin tyly ikäihmisilleen, joista monet ovat olleet vuosia sen veronmaksajina ja kehittäjinä.
Näin vaan eli rahat pois jonninjoutavilta vanhuksilta ja satsataan maahanmuuttajiin ja heidän lapsiin. Tehkööt vanhuksetkin niitä lapsia jos haluavat saada tukia kaupungilta. Somaleilta voi kysyä kokemuksia miten kannattaa toimia.
Vastuunkantoa vantaalaisittain :) Vanhukset ja lapset pellolle tai kadulle, pääasia että mamutukseen riittää rahaa. Olisihan se häpeä jos mamuista säästettäisiin. Vanhukset ovat pelkkä vitsaus, onneksi ne kuolevat pian ja tilalle voidaan ottaa kunnollisia rikastajia - suoraan talibaanin koulutusleireiltä.
Vantaalla voidaan unohtaa kaikki muu paitsi uusi uljas Marja-Vantaa.
Hallintoalamaisten tulee ymmärtää että heidän rahansa tarvitaan UUDEN rakentamiseen, eikä mikään muu merkitse yhtään mitään, eikä ole minkään arvoista.
Kuka hölmö nyt vanhuksiin sijoittaa, kun mielekkäämpää on sijoittaa uusiin Vantaalle tuleviin asukkaisiin. Poliittisia päätöksiä asiassa onkin hyvä tehdä koska valtuustoa viedään kuin pässiä narussa ja niin sanotut lain mukaiset päätökset saadaan aikaan kun tyypeille annetaan mielipide jota pitää noudattaa.
Yrittäkää ny ymmärtää että asioilla ja ihmisillä on tärkeysjärjestys :)
Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, jossa rahat on syydetty Marja-Vantaalle ja muihin rata-ja tietöihin, säästetään nyt lasten koulutuksesta ja muista lasten peruspalvelusta. Säästöjä haetaan vanhusten mielenterveyspalveluista, vammaisilta ja rahat typitetään vammaisten omaisille suunnatusta omaishoidon tuesta.
Olisi reilua näyttää esimerkkiä ja aloittaa säästöt vaikka ensin omista nurkista. Typistetään kylpyläkäyntejä ja kartanokokouksia ja karsitaan lautakuntien ja johtoportaan ulkomaanmatkoja.
Enhän minä tämmöistä pysty hyväksymään.
Miten voi olla mahdollista, että nykyiset valtuutetut pystyvät?
Mitä minun pitää tehdä?
En minä tällä mielipiteelläni mitään aikaan saa.
Ei "ne" välitä, nauravat vaan...
Mielenosoitus on tämäkin - kirjoitettuna.
Pitääkö sitä - TAAS! - kadulle lähteä kerjäämään?
Yksin minä siellä palagaatein/megafonein olen - leiriydynkö romani - "kerjäläisten" joukkoon - olisi ainakin yhden miehen mielenosoituksellani, edes lähellä, muitakin...
Mittari täysi.
Mittarini näyttää kahtasataa satasen väylällä.
Tää koko kansa alkaa risoomaan.
Itse olemme omat kurittajamme valinneet.
Demokratiassa päätökset tekee kansa itse.
Pidän tänään hiljaisen mielenosoituksen Facebookissa ilmoitus.
"Tää kansa risoo!"
mitä on sosteri tekemässä . onko sosteri salmisen leimasin siltä tämä näyttää.
eihän tämä mitää palvelutalossa vantaalla vanhuksilla haetutetaan kirkon ruokassi joissa on vanhoja ruokia .henkilöt voivat useasti pahoin ja ripuloivat ovat sen jälkeen viikon huonossa kunnossa välillä sanotaa ettei tarvitse hakea mutta sitten taas tulee kolmanelta taholta komento että pitää hakea jotta säästyy rahaa eikö palvelutalossa
asuvilla ihmisille pystytä takaamaan kunnon ruokaa.
jääkö hoitajia työttömäksi mitä tehy ja super ovat tehneet




















