Piilota X Palauta

Harrastepuutarhurin keittiössä maistuvat oman pihan antimet

Ruoka Kommentoi

Perjantain koittaessa kaupungin ydinkeskustassa asuva yrittäjäpariskunta pakkaa laukkunsa, ottaa mukaan Lido-koiransa ja suuntaa autollaan kohti parin tunnin päässä sijaitsevaa vapaa-ajantaloaan.

 Käteni syyhyävät innosta ja fiilis on upea, kun saan upottaa ne jälleen kasvipenkkien multaan, Johanna Lindholm kertoo.

Tämä kesä on kasvipuutarhassa ollut haasteellinen. Välillä aurinko porottaa täydellä tehollaan ja kuivattaa kasvit ja maan. Sitten taas sataa kaatamalla ja rankasti.

– Viime kesä oli helpompi. Silloin kokeilin tomaatin rinnalla kasvattaa kurkkua. Huomasin, että kurkkua on kiitollisempi kasvattaa kuin tomaattia. Se tuottaa satoa jo puolessa välissä kesää ja jatkaa aina syksylle saakka.

Loppukesän häämöttäessä hirsitalon pihapiirin sato on parhaimmillaan. Silloin puutarhurista on hauska kokeilla elämistä lähes omavaraistaloudessa.

– Otan mukaan vain välttämättömät tarvikkeet, kuten maidon, voin ja jauhot. Muuten yritämme pärjätä omasta maasta ja metsästä poimituilla raaka-aineilla.

Osittain juuri siksi Lindholm ei reseptejä noudattele pilkuntarkasti.

– Jos sitruunaruohoa ei ole, sävellän tilalle jotain muuta. Usein hämmästyn, miten mielenkiintoisia yhdistelmiä olemassa olevista aineksista syntyy.

Ostaessaan 1900-luvun hirsitalovanhuksen miehensä kanssa Lindholm tiesi, mihin ryhtyy. Lomat ja viikonloput kuluvat lähes poikkeuksetta rakasta rakennusta ja sen pihapiiriä kunnostaessa. Tällä hetkellä on menossa savusaunan rakentaminen, jonka parissa kesä vierähti niin nopeasti, että oman Lepola Living -nimisen blogin päivitys on hetkeksi jäänyt.

– Blogin alkuperäinen ajatus oli, että voin tarkistella jälkikäteen, minkälaisen sadon esimerkiksi tomaatit tuottivat edellisenä vuonna. Nyt olen keräillyt blogiin myös muualta saamiani ja itse kehittelemiäni ruokareseptejä.

Kasvimaalla puuhastelu ei naiselle ole aiemmin ollut tuttua. Sen saloihin Lindholm kertoo uppoutuneensa toden teolla vasta Lepolassa. Ruoka on ollut aina hänen harrastuksensa.

– Oikeasti se on myös työtä, hän paljastaa.

Lindholm kertoo, että hänellä on yhtiökumppaninsa Teresa Välimäen kanssa ruoka-alaan erikoistunut viestintä- ja suunnittelutoimisto.

Lepolassa rentoutuessaan Lindholm on innostunut myös leipomisesta. Se on hänestä terapiaa parhaimmillaan.

– Omatekoisesta juuresta leipomalla pelkästä vehnäjauhosta saa erilaisia makuja leipäänsä. Taika on kohottamisajan pituudessa, sitä vaihtelemalla maku muuttuu yllättävällä tavalla. Taikinan kohottaminen on ihanaa hitautta, jota kaipaa kiireisen työelämän rinnalle.

– Aikoinaan tein päätöksen, että Lepolassa tarjoiltaisiin vain itse leivottuja leipiä, mutta siitä olen joutunut tinkimään, Lindholm naurahtaa.

Olipa leipä leivottu itse tai ostettu kaupasta, koreilee sen päällä joka tapauksessa omasta puutarhasta kerätyt tomaatit ja kurkut. Aamukahveja nauttiessa Lindholm seurailee miehensä kanssa dalmatialaisen ja bordercollien sukujuuria omaavan Lidon puuhailuja pihalla.

– Lido hankittiin osittain Lepolan takia. Pelkäksi kaupunkikoiraksi en noin aktiivista koiraa olisi hennonnut jättää.

Sadonkorjuureseptit

Vaniljainen punaherukkamehu

3 l punaherukoita

12 dl vettä

9 dl sokeria

1 vaniljatanko

Huuhdo marjat ja laita ne isoon kattilaan. Kaada marjojen päälle vesi, kiehauta ja anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Survo marjoja keittämisen aikana perunasurvimella tai isolla lusikalla tai puukauhalla. Kaada marjat tiiviin siivilän tai mieluummin harson läpi toiseen kattilaan ja anna valua 30 minuuttia, niin että kaikki mehu valuu talteen.

Lisää mehun joukkoon sokeri ja halkaistu vaniljatanko. Keitä mehua 10 minuuttia välillä sekoitellen.

Ota kattila liedeltä ja kuori vaahto mehun pinnalta.

Kaada mehu puhtaisiin kuumennettuihin pulloihin ja jätä pulloihin vaniljatangon puolikkaat antamaan makua.

Sulje pullot ja säilytä viileässä. Valmista mehua syntyy tällä reseptillä vajaa kolme litraa.

Vaniljatanko uudistaa perinteisen punaherukkamehun tähän päivään.

Punaherukka-vadelmahillo

1 l punaherukoita

1 l vadelmia

0,5 dl vettä

500 g hillosokeria

Perkaa punaherukat tertuista, puhdista vadelmat ja huuhdo marjat tarvittaessa. Valuta hyvin.

Mittaa vesi kattilaan, lisää marjat ja kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes alkaa muodostua höyryä. Lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen.

Kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja anna kiehua 15 minuuttia hiljaa poreillen. Sekoittele hilloa välillä.

Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä puolisen tuntia. Sekoita muutaman kerran jäähtymisen aikana.

Tölkitä hillo puhtaisiin kuumennettuihin tölkkeihin ja sulje hyvin. Jos käytät umpioituvia tölkkejä, käännä vielä lämpimät tölkit ylösalaisin niin, että tölkkeihin muodostuu tyhjiö. Huomaat sen siitä, että kannen keskiosa painuu sisäänpäin. Säilytä viileässä.

Vadelma antaa ihanaa makeutta kirpakalle punaherukalle.

Herkkukurkut

1,5 kg kurkkuja

kruunutilliä

mustaherukan lehtiä

3 valkosipulin kynttä

Mausteliemi:

1,5 l vettä

3 dl sokeria

3 rkl suolaa

n. 20 kokonaista maustepippuria

1 tl fenkolin siemeniä

3 dl mustaherukalla maustettua väkiviinaetikkaa

Pese, kuivaa ja viipaloi kurkut.

Viipaloi valkosipulinkynnet ohuiksi viipaleiksi.

Asettele purkin pohjalle kerros mustaherukan lehtiä, tilliä ja valkosipulia. Lado päälle kerros kurkkuja.

Jatka samalla tavoin, kunnes purkki on täynnä. Laita päällimmäiseksi mustaherukan lehtiä ja tilliä.

Keitä vettä, sokeria ja mausteita 10 minuuttia.

Lisää etikka ja kuumenna liemi kiehuvaksi.

Kaada liemi kurkkujen päälle niin, että kurkut ovat mausteliemen peitossa. Anna tekeytyä viileässä pari viikkoa.

Porkkanaleipä

(2 leipää)

5 dl vettä

1 pss kuivahiivaa

1 rkl hunajaa

2 tl suolaa

3 dl raastettua porkkanaa

1,5 dl vehnäleseitä

noin 8–9 dl sämpylä/hiivaleipäjauhoja

3 rkl rypsiöljyä

Liuota kuivahiiva + 42-asteiseen veteen. Lisää joukkoon hunaja, suola, raastettu porkkana ja vehnäleseet.

Sekoita tasaiseksi ja anna tekeytyä noin 20 minuuttia. Lisää puolet hiivaleipäjauhoista hyvin sekoittaen ja alusta loput jauhoista vähitellen niin, että taikinasta tulee kimmoisa ja se irtoaa käsistä.

Lisää vaivaamisen loppuvaiheessa öljy.

Leivo taikinasta kaksi leipää. Anna nousta lämpimässä paikassa liinan alla 20 minuuttia.

Leikkaa leipien pintaan terävällä veitsellä ristiviillot ja paista 200-asteisessa uunissa 35–45 minuuttia.

Uudet perunat nyytissä

Lepolan perunamaasta nousee edelleen ihanaa kesäperunaa. Kun keitetyt perunat alkavat kyllästyttää, niin kannattaa kokeilla grillissä kypsennettyjä perunoita. Sinihomejuusto-perunat:

Viipaloi uudet perunat ja levitä foliolle. Mausta suolalla ja mustapippurilla ja lorauta sekaan pari ruokalusikallista oliiviöljyä.

Lisää perunoiden päälle muutama nokare sinihomejuustoa, sulje nyytti ja grillaa kuumassa grillissä 15–20 minuuttia.

Hedelmäinen juustotorttu

1 pkt valmista murotaikinaa

5 kpl persikoita tai nektariineja (tai luumutkin sopivat hyvin! Ja syksyllä omenat!)

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1,5 dl sokeria

1 kananmuna

1 rkl vaniljasokeria

1 sitruunan mehu 

Painele murotaikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Pese ja lohko hedelmät.

Sekoita tuorejuuston joukkoon kananmuna, sokeri, vaniljasokeri sekä sitruunan mehu.

Voit raastaa juustoseokseen myös sitruunan kuoren, jos pidät oikein sitruunaisesta mausta.

Kaada seos murotaikinan päälle ja asettele pinnalle hedelmäviipaleet.

Paista 200-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Jäähdytä ennen tarjoilua.

Syksyllä sama perusresepti toimii omenoiden kanssa. Kokeile silloin mausteena myös inkivääriä! Omenat kannattaa lohkomisen jälkeen viipaloida vielä ohuemmiksi viipaleiksi, jotta ne ehtivät pehmetä uunissa.

Reseptit: Johanna Lindholm

Käyttäjän Heli Koivuniemi kuva
Heli Koivuniemi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Keskustelut on toistaiseksi suljettu