Parisuhde: Komennuslesken on sopeuduttava muutoksiin ja huoleen

Jere ja Iina Lahtisen yhteinen harrastus on koiranäyttelyissä käyminen. Sylissä istuu pariskunnan ensimmäinen yhteinen koira Huuko, jonka kaveriksi hankittiin myöhemmin Haamu.

Heidi Wahlman

Oletko kyllästynyt alati sohvalla makoilevaan tai siivouksesta ainiaan naputtavaan puolisoosi?

Kun puolison läsnäolo on arkipäivää, ei tule ajatelleeksi, jos tilanne olisikin toisinpäin. Sohva ammottaisi tyhjyyttään suurimman osan ajasta ja pienen pienistä yhteisistä hetkistä olisi osattava nauttia.

Tässä esimerkki komennuslesken arjesta: Aviomies palaa kotimaan reissusta keskiviikkona, lähtee maanantaina viideksi päiväksi Kiinaan, jonka jälkeen hän lähtee Saksaan pariksi viikoksi.

Iina Lahtinen ja Jere Lahtinen kävivät seurustelun alkaessa vakavan keskustelun siitä, millaista heidän arki tulisi olemaan, koska mies matkustaa työkseen paljon.

– Myönnän, että välillä harmittaa paljonkin, jos Jeren komennukset osuvat sumppuun ja poissaoloa on paljon, kuten juuri tällä hetkellä, Iina Lahtinen kertoo.

Muutamat maat, kuten Venäjä, aiheuttavat ylimääräisiä sydämen-tykytyksiä.”

Toisinaan tieto komennuksesta tulee varoittamatta. Lahtiselle soitetaan saman päivän aikana, että ulkomaille on lähdettävä ensimmäisellä mahdollisella lennolla.

– On myös tyypillistä, että lähtöpäivää venkslataan edestakas, mikä hankaloittaa yksityiselämän suunnitelmien tekemistä.

Haastattelua tehdessä suunnitelmat ehtivät jo muuttua.

– Tulopäivän piti olla keskiviikko,mutta vasta myöhään torstai-iltana isäntä saapui kotia. Tänään herra ilmoitti, että Kiinan komennus venähtää suunniteltua pidemmäksi.

Toisaalta Iina Lahtinen näkee asiassa valoisankin puolen.

– Jere pystyy melko hyvin järjestämään vapaata lyhyelläkin varoitusajalla, joten hektisyys toimii molempiin suuntiin.

Aiemmin Iina Lahtinen saattoi lähteä matkalle mukaan, vaikkapa pariksi viikoksi Thaimaaseen.

Nyt se on hankalampaa kotona häntäänsä heiluttelevien karvakorvien takia.

Yhteyttä pariskunta pitää toisiinsa puhelimella.

– Jos Jere matkustaa kotimaan rajojen sisäpuolella, tulee soiteltua pitkin päivää pienimmästäkin asiasta. Kun hän on ulkomailla, soittelemme kerran päivässä. Yleensä illalla ennen nukkumaan menoa.

Jere Lahtisen ollessa ulkomailla tekstiviestit kulkevat tiuhaan.

Facebook on ollut tähän saakka Iina Lahtisen heiniä, mutta nyt hänen aviomiehensäkin on ottanut sen käyttöön. Aika näyttää, miten sosiaalinen media auttaa yhteydenpidossa.

Paria ensimmäistä yksinäistä yötä en saa jostain syystä nukuttua kunnolla.”

Aviomiehen ollessa kotona pariskunta käy koirien kanssa patikoimassa, uimassa ja näyttelyissä.

– Silloin tällöin pyörähdetään viikonloppuisin kaupungilla ja vietetään aikaa kavereiden kanssa.

Yksin Iina Lahtinen kertoo katselevansa huomattavasti enemmän telkkaria.

– Niin ja tietysti vietän laatuaikaa lemmikkien kanssa. Nautin rauhasta ja hiljaisuudesta, hän hymähtää.

Normaali arki pyörii maanantaista sunnuntaihin saman kaavan mukaan, rauhallisissa merkeissä.

Yksi asia on ollut Iina Lahtiselle vaikeaa alusta saakka – ja on edelleen.

– Paria ensimmäistä yksinäistä yötä en saa jostain syystä nukuttua kunnolla, hän kertoo.

Yksinäisyytensä lisäksi Lahtinen murehtii jonkun verran, että hänen miehellään on kaikki hyvin.

– Muutamat maat, kuten Venäjä aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun kuulen, että sinne täytyy lähteä, hän myöntää.

– Yleensä komennukset suuntautuvat jonnekin todella korpeen ja joitakin epämiellyttäviä tilanteita onkin tullut eteen. Etenkin ulkomaan komennuksilla pieni pelko kestää alusta loppuun saakka, Lahtinen myöntää.

Matkustaminen koettelee perheellistä

Mitä useammin työntekijä matkusti työnsä vuoksi ulkomaille, sitä suurempana hän koki työnsä perhe-elämää häiritsevän vaikutuksen.

Työmatkat voivat hankaloittaa myös perheeseen ja vapaa-aikaan liittyvää suunnittelua.

Erityisesti yllättävät, ennalta suunnittelemattomat työmatkat tai matkojen aikataulujen muutokset voivat tuoda muutospaineita yksityiselämän järjestelyihin tai suunnitelmiin.

Vähintään 10 työmatkaa ulkomaille tehneistä 80 prosenttia ilmoittikin joutuvansa työmatkojensa vuoksi muuttamaan perhettään tai vapaa-aikaansa koskevia suunnitelmiaan vähintään melko usein (41 %) tai silloin tällöin (40 %).

Mitä useampia matkoja työntekijä tekee, sitä enemmän hän kärsii stressistä ja väsymyksestä, vaikka on samalla myös entistä omistautuneempi työlleen.

Siksi työmatkojen väheneminen vaikuttaa usein kielteisesti työtyytyväisyyteen, yhteydenpitoon kollegojen kanssa ja työn tavoitteiden saavuttamiseen, vaikka matkapäivien karsiminen parantaisikin elämänlaatua työn ulkopuolella.

Suomesta on 2000-luvulla tehty vuosittain runsas miljoona työ- tai kokousmatkaa ulkomaille.

Vuonna 2010 matkoja tehtiin Tilastokeskuksen Suomalaisten matkailu -tutkimuksen mukaan yli miljoona (1 356 000), joista 1 106 000 sisälsi yöpymisen kohdemaassa.

Lähde: Työterveyslaitoksen tutkimus ”Kansainvälisten työmatkojen kuormittavuus sekä terveys- ja hyvinvointivaikutukset”

Written by:

Heli Koivuniemi

Ota yhteyttä

Kommentit

Kommentit

Joo... menee ne... ne suorittaa menemistä perheensä toimesta käsin kesäloman puitteissa... vaikka se on kyllä niille melkoinen haaste:-)))

Tarkkailija

Ennen vanhaan suomenkielessä h -äännettä käytettiin paljon enemmän kuin nykyään. Sanottiin:
Espoohon, Vantaahan, Hankohon, Turkuhun, Tamperehen, Kuopiohon, Keuruhun jne.
Mutta jossakin vaiheessa h -äänne alkoi hävitä lounaisen Suomen murteista. Tämä piirre tuli mukaan Suomen yleiskieleen, kun se muodostui.
Seurauksena tuli epäselvyyksiä:
Mitä tarkoittaa: Espoon, Vantaan, Keuruun?
Mutta lounaissuomalaiset keksivät uudeen päätteen: aahan korvataan aaseen, eehen korvataan eeseen jne. Sanottiin siis Espooseen, Vantaaseen, Keuruuseen, Kuopioseen jne.
Mutta muutos ei ollut täydellinen: Vielä moni suomalainen sanoo maahan eikä maaseen.

kieli muuttuu (ei varmistettu)

Avioerohan tuosta syntyy normaalisti viiden vuoden sisällä. Kotiin jäävä löytää paremmin tavoitettavissa olevan ja pyöräyttää lisää jälkikasvua.

viides kerta to... (ei varmistettu)

Komennusleskiä on ravintolat pullollaaan. Jotkut onnekkaamat komennuslesket ovat sattununeet löytämään työpaikaltaan miehelleen sijaisen. Se nyt ainakin on varmaa, ettei nuori nainen ja vanhempikin ole ilman miestä, kun mies on viikot poissa. Ei sen puoleen ei mieskään takuulla ole ilman komennuspaikkakunnallaan.
Miksi leikkiä onnellista avioliittoa ja kiusata itseään? Tuttavani on viikot komennuksella, kun hän tulee kotiin perjantaina, niin vaimo lähtee Ruotsiin sukuloimaan. Sitä avioliittoa pitää koossa: mitä naapurit ajattelevat ja yhteiset velat.

Pappa (ei varmistettu)

Ennen pystyi menemään matkalle mukaan, mutta nyt koirien takia erossa työmatkojen aikana? Erilaisia tärkeysjärjestyksiä ihmisillä, itse pitäisin yhdessäoloa tarkeämpänä kuin koiria.

Yhdessäolo (ei varmistettu)

Kyseisen jutun toisena osapuolena olevana, jos koirat on lähestuloon lehmän kokosia, niin trust me, kun sanon, että kotiin jääminen koirien kanssa on huomattavasti helpompaa ja hermoja säästävää...etenkin kun perheeseen kuuluu myös kaksi kissaa

Iina Lahtinen (ei varmistettu)

Onneksi on sentään vielä olemassa uskollisiakin ihmisiä, jotka luottavat toisiinsa.
Tottakai yksinäiset hetket on välillä rankkojakin, mutta kyllä ne kestääkin kun tietää, että toinen on olemassa ja tulossa.
Yhteiset hetket ja harrastukset on hieno asia.
Kokonaan yksin on todella ikävää, mutta etäsuhteen saa kyllä toisilleen sopivat ihmiset toimimaan, molemmista on kokemusta ..siitä yksinäisyydestäkin.

Ramses J (ei varmistettu)

Aina on mukava lähteä, mutta vielä mukavampi on tulla kotia. Tällainen työ pitää parisuhteen tuoreena. Välillä kun on pois ei kyllästy toisen naamaan. Toisaalta saa myös koetella suhdetta ja sen rajoja uskollisuuden ja luottamuksen puolella. Itse 12 vuotta komennusta tehneenä ja toisessa suhteessa voin sanoa oppineeni läksyni ja haluan olla uskollinen kotona olevalle naiselle. En murehdi toista osapuolta vaan tulevaisuus näyttää miten käy. On vielä niitäkin, jotka voi elää parisuhteessa luottaen toiseen 100%.

Työn iloa kaikille...

Matkailu avartaa (ei varmistettu)

Meidän perheessa reissuhommissa kulkee molemmat sukupuolet, eikä todellakaan ole 20 vuoden aikana tullut mitään ongelmia/epäselvyyksiä.
Lapsetkin on saatu hoidettua mainiosti, kulkeneet mukana tai toisen kanssa kotona tai lastenhoitajan kanssa.
Perhe on onnellinen ja nauttii yhteisistä ajoista täysillä. Teemme myös kaikkemme, jotta sitä yhteistä aikaa järjestyy milloin minnekin paikkakunnalle tai maahan.
Kieltämättä voi olla vaikeaa, jos toisen elämä on kodin ja koirien talutushihna välillä ja toisen ympäri maailmaa.
Reissutyöt on arkea ja

Aksu (ei varmistettu)

Osallistu keskusteluun