3D luo teatterinäyttelijän ympärille elävän maailman

Kesyyntymisen taito hyödyntää 3D-teknologiaa. Näyttöjä on sekä seinässä että lattiassa.

Ann Iren Ødeby

Teatteri Teatterifestivaali Stage tuo jälleen tänä vuonna uutta ulkomaista ja kotimaista teatteria kulttuurinnälkäisille. Tällä kertaa esityksiä nähdään 56 kappaletta.Eräs kiinnostavimmista uusista tulokkaista on festivaalin avausesityksenäkin nähtävä, norjalaisen De Utvalge -ryhmän esitys The Art of Being Tamed – Kesyyntymisen taito. Mielenkiintoiseksi esityksen tekee se, että siinä käytetään 3D-tekniikkaa elokuvateattereiden tapaan.

– Menetelmä on muuten sama, mutta meillä on näytöt sekä lattialla että seinässä. Yleisö saa käyttöönsä samanlaiset lasit kuin elokuvaesityksissä. Näyttelijät tekevät työtään ihan normaalisti, mutta esitysympäristönä on 3D-maasto, esityksen ohjaaja Kari Holtan kertoo.

Kun 3D tulee halvemmaksi, uskon, että sen käyttö lisääntyy.”
Ohjaajan mukaan 3D:n käyttö on luonnollinen askel teatterille.

– Olemme tehneet töitä videoiden kanssa jo vuosia, joten näyttelijöiden, lavan ja videon yhdistäminen oli lopulta melko mutkatonta. Halusimme luoda elävän maailman, jossa näyttelijät voivat näytellä. Itse asiassa eräs suomalainen tutkimus on osoittanut, että katsojat tuntevat olevansa voimakkaammin mukana seuratessaan 3D-esitystä.

– Maailmalla on ollut joitain pieniä kokeiluja, mutta tietääksemme kukaan ei ole vielä tehnyt tällaista teosta, jossa näyttelijät oikeasti seisovat kuvan sisällä, norjalaisnainen hehkuttaa.

Holtan uskookin, että tulevaisuudessa teknologiaa hyödynnetään voimakkaammin.

– Kun 3D tulee halvemmaksi, uskon, että sen käyttö lisääntyy. Teknologia tarjoaa oikein käytettynä luonnollisemman tavan tarkastella maailmaa kuin video. Teatteri on jo valmiiksi kolmiulotteista, joten siksi tämä toimii.

– Toivon kuitenkin, että 3D-teknologiaa ei tulevaisuudessa käytettäisi kaikissa teoksissa. Perinteillekin on paikkansa, Holtan pohtii.

Kukaan ei ole vielä tehnyt tällaista teosta.”
Ohjaaja ei ole huolissaan arvostelusta.

– 3D-teknologia keksittiin jo 1840-luvulla ja se on käynyt läpi monta aaltoa. Tällä hetkellä elämme neljättä. Videoidenkin käyttöä teatterissa kritisoitiin aluksi, mutta nyt se on jo hyväksyttyä.

– Lasien käyttö närästää edelleen jonkin verran, mutta valitettavasti laseista vapaata 3D:tä ei tulla näkemään vielä seuraavaan kahteenkymmeneen vuoteen, Holtan naurahtaa.

Stage Teatterifestivaali järjestetään 15.–26.8. Korjaamolla (Töölönkatu 51, Hki). Kesyyntymisen taito esitetään 15.8., 16.8. ja 17.8. klo 20.

Written by:

Toni Tervo

Ota yhteyttä