Lähes kaikilla ekaluokkalaisilla on kännykkä

Sari Harju ei ole vielä ostanut pojalleen Leeville kännykkää. Puhelin hankitaan, kun Leevi alkaa liikkua enemmän yksikseen.

Jonna Hovi-Horkan

Joel Tyviö sai koulunaloituksen kunniaksi itselleen kännykän. Äiti Katariina Tyviö kertoo, että kännykkä hankittiin turvallisuussyistä.

Jonna Hovi-Horkan

Opettaja Tytti Mäkisen ekaluokkalaisilla on melkein kaikilla kännykkä. Koulupäivän aikana kännykkää ei saa käyttää.

Jonna Hovi-Horkan

Suurin osa ekaluokkalaisista saa nykyisin repun ja penaalin lisäksi reppuunsa kännykän. Kännykkä tuo etenkin vanhemmille turvallisuuden tunteen, kun lapsi on poissa vanhemman viereltä.

Kartanonkosken koulun ykkös- ja kakkosluokkien opettaja Tytti Mäkinen on huomannut kännyköiden lisääntymisen.

– Kymmenen vuotta sitten niitä ei ollut juuri kenelläkään, nyt niitä on lähes kaikilla.

Kännykät tuovat opetustilanteisiin oman lisänsä, sillä kaikilla pienillä kännykänkäyttö ole vielä hallussa. Isommat taas uhmaavat kännykkäkieltoa tarkoituksella.

– Meillä on sääntö, että kännyköitä ei koulupäivän aikana käytetä, edes välitunnilla. Kaikki ekaluokkalaiset eivät kuitenkaan osaa laittaa puhelimiaan päälle tai pois, joten välillä ne pirisevät. Isommat taas saattavat kuunnella kännykällä salaa musiikkia.

Joskus kännykkä aiheuttaa tarpeetonta huolta, kun pieni koululainen unohtaa aukaista puhelimen koulun jälkeen.

Valtaosa koululaisista säilyttää puhelimiaan repussa päivän aikana, mutta joillakin puhelin roikkuu kotelossa kaulassa.

– Osa vanhemmista haluaa, että puhelin on lapsella koko ajan mukana, koska reppu on välillä vartioimatta, kertoo Mäkinen.

Kartanonkosken koulun 1 C luokkalaisista kännykkä on lähes kaikilla. Vain kolme kättä ei nouse 24 oppilaan luokassa.

Ainakin kahdeksalla oppilaalla on puhelin, jossa on kosketusnäyttö. Suurin osa koululaisista on saanut puhelimen koulun aloituksen kunniaksi.

Katariina Tyviö kuuluu niihin, jotka ostivat puhelimen lapselleen, kun koulu alkoi.

– Ostimme puhelimen turvallisuussyistä. Olemme sopineet, että Joel soittaa, jos hän menee kavereiden kanssa vaikka puistoon tai vaihtaa olinpaikkaa.

Kouluun Joel ei kännykkää saa vielä ottaa mukaan, mutta tulevaisuudessa, kun äiti ei enää ole kotona, tulee kännykkä mukaan myös kouluun.

– Sitten, kun Joel jää yksin iltapäiviksi kotiin, on turvallisempaa, että hänellä on kännykkä. Pojat voivat keksiä kaikenlaista hölmöä.

Puhelimen malli valittiin siskon esimerkin mukaan.

– Ostimme samanlaisen, ettei asiasta tule riitaa, kertoo Katariina Tyviö.

Toistaiseksi Joel käyttää kännykkää mieluummin muuhun kuin puhumiseen.

– Otan sillä kuvia ja äänitän musiikkia. Pelejä en pelaa, kun siinä on vain yksi tyhmä peli.

Äiti ei ole viihdekäytöstä kovin mielissään.

– Minusta kännykkä ei ole leikkikalu, ja jos näyttää siltä, että puhelimella vain leikitään, otan sen pois.

Sari Harjun poika Leevi sen sijaan kuuluu harvalukuisiin kännykättömiin. Puhelinta ei ole hankittu, koska Harju ei näe sille vielä todellista tarvetta.

– Sitten, kun hän alkaa liikkua paljon yksin, kännykkä voidaan hankkia, Harju miettii.

Harju ei halua ostaa kännykkää pelkäksi leluvälineeksi.

– Suosin muutenkin lukemista, leikkimistä ja ulkoilua tietokoneiden tai puhelimella pelailun sijaan.

Vielä kännykättömyydestä ei ole tarvinnut vääntää kättä Leevin kanssa.

– Ehkä hän on tottunut siihen, että meillä tehdään asiat eri tavalla monessa muussakin asiassa.

Written by:

Jonna Hovi-Horkan

Ota yhteyttä

Kommentit

Kommentit

Toisaalta ja toisaalta. Jotkut upporikkaat laitattavat sirun perillisensä ihon alle lapsikaappausta peläten. Kännykkä on vähän saman tyyppinen vakuus.

Silti nostan Sari Harjulle ja Leeville virtuaalista tötsääni. Omat vanhempani viivyttelivät aikoinaan televiision hankinnassa. Ehdittiin melkein kaikki kersat käydä kolut alta pois, ennenkuin se aikavaras ilmaantui lukemista, harrastamista ja ulkoilemista haittaamaan.

asiaihminen (ei varmistettu)

Osallistu keskusteluun