Sankareita ja sarjakuvaa Pointissa

Kulttuuri
Kommentoi

Pointin gallerian näyttely Digitaalista fantasiaa esittelee Sirkku Tuomelan tietokoneella tehtyä taidetta. Esillä on graffiti- ja mangahenkisiä kuvia sekä sankaripotretteja, joissa henkilöstä otetun valokuvan päälle ja ympärille on maalattu fantasiamaisemaa.

Näyttelyssä voi myös tutustua Tuomelan tekemään Noki-sarjakuvaan. Se kertoo nuoresta tietäjämiehestä, joka etsii kadonneita voimiaan.

Valiosarjojen julkaisema sarjakuva on saanut hyvän vastaanoton etenkin teinityttöjen keskuudessa.

– 13-vuotiaat tytöt ovat olleet ihan sekaisin siitä, Tuomela kertoo.

Vantaalaistaiteilija loihtii teoksensa tietokoneeseen liitettävän piirtolaudan sekä kuvankäsittelyohjelman avulla.

– Tietokone on laiskan työväline, hän vitsailee.

– Sillä piirtäminen on nopeaa, ja virheet ovat aina korjattavissa. Ei tarvitse odotella värien kuivumista tai jonkun ruukun paistumista uunissa.

Tuomelalla on media-assistentin koulutus, mutta taiteensa myötä hän on eksynyt töihin tv-alalle ja sarjakuvan tekijäksi. Tietokoneanimaation ja -grafiikan lisäksi hän on tehnyt muun muassa levynkansia Apulannalle, printtejä t-paitoihin ja kirjankuvituksia.

– Olen oppinut tekemällä, kuten muutkin saman alan ihmiset. Tähän työhön ei ole tarjolla varsinaista koulutusta, mutta varsinkin viihdealalla meillä on Suomessa tosi kovan luokan tekijöitä.

Tuomela haluaa tehdä taidetta, joka on helposti lähestyttävää mutta koskettavaa.

– Kuvia, joilla on sielu.

Digitaalista fantasiaa -näyttely Pointin galleriassa (Halgelstamintie 1) 14.2. asti. Vapaa pääsy.

Käyttäjän Laura Pohjanpalo kuva
Laura Pohjanpalo

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.