Rakennusliike kutsui tornitaloasumisesta kiinnostuneen magneettikuvaukseen

Tornitaloja on viime vuosina rakennettu eri puolelle pääkaupunkiseutua. Kuva on Leppävaarasta, eikä liity jutussa mainittuun tapaukseen.

Päivi Tuovinen

ASUNTOKAUPPA Myyntimies luikertelee nyt suoraan aivoihisi.

Lukijamme ilmoitti rakennusliike SRV:lle kiinnostuksensa osallistua tornitaloasumista koskevaan tutkimukseen. Hän yllättyi saadessaan paluupostissa kutsun magneettikuvaukseen.

– Toiminnallinen magneettikuvaus mittaa koehenkilön aivojen aktiivisuutta, kun hänelle näytetään kuvia tai videoita tai häneltä kysytään kysymyksiä, tutkimuksen tekoon osallistuva ammattikorkeakoulu Laurean projektikoordinaattori Sini Maunula kertoo.

Tässä tapauksessa menetelmällä tutkitaan tornitaloasumiseen liittyvien mielikuvien voimakkuutta. Tuloksia voidaan hyödyntää asuntojen ja niiden markkinoinnin suunnittelussa.

SRV on Suomessa ensimmäisiä yrityksiä, jotka soveltavat neurotieteitä toiminnassaan. Muualla maailmassa metodia on käytetty 2000-luvun vaihteesta alkaen.

SRV:n viestintäjohtaja Taneli Hassinen pitää uutta lähestymistapaa käänteentekevänä.

– Tähän asti asiakkaille on markkinoitu asunnon sijaintia, neliöitä ja rakenteita. Nyt etenemme asiakaslähtöisesti, jotta osaisimme rakentaa sellaisia asuntoja, joissa ihmiset viihtyvät.

Rakennusliike aikoo tulevaisuudessa myydä ”asumiskokemusta”, ei neliöitä. Esimerkiksi tornitalossa asiakas siis saattaisi maksaa näköalasta tuijottamatta saamaansa neliömäärään.

Mutta miksi nähdä kaikki vaiva kalliiden magneettikuvausten kanssa – eikö samat tiedot saisi yksinkertaisesti kysymällä asiakkaalta?

– Aivokuvaus on vain yksi osa tutkimusta. Se täydentää lomakevastauksilla ja muita testeillä saatuja tuloksia, Maunula täsmentää.

Pääsemme hyödyntämään tiedostamattomia tarpeita.”

 

 

SRV:n asiakkuusjohtaja Miia Ajo uskoo, että aivokuvantamisen avulla saavutetaan paljon enemmän kuin perinteisillä asiakastutkimuksilla.

 

– Magneettikuvausten avulla pääsemme hyödyntämään ihmisen tiedostamattomia tarpeita, hän uskoo.

Maunulan mukaan tutkimuksella saadaan tietoa myös niistä tunnoista, joita ei pystytä sanoilla kertomaan.

Tutkimuksen eettisiin periaatteisiin kuuluu Maunulan mukaan, että tuloksia koostetaan vain ryhmittäin, ei yksittäisen koehenkilön reaktioista.

Laurea vuokraa kuvantamislaitetta Aalto-yliopistolta.

Päätöksenteon mekanismit kiinnostavat

Neurotaloustiede tutkii ihmisen päätöksentekoa.

Se yhdistää käyttäytymis-, neuro-, talous- ja sosiaalisia tieteitä.

Sen avulla voidaan tutkia esimerkiksi, miten esillepano, myyjän kiinnostus asiakkaaseen ja hinta vaikuttavat ostokokemukseen.

Suomessa Laurea-ammattikorkeakoulu on neurotaloustieteen edelläkävijöitä.

Laurea-ammattikorkeakoulu toteuttaa kaksivuotisen NeuroService-hankkeen, jota hyödynnetään tänä vuonna viiden yrityksen asiakastutkimuksessa.

Tutkimusprojektin rahoittaa Tekes.

Lähde: Laurea NeuroLab

Lisää aiheesta

Keski-Vantaan tornitalot eivät valmistu ajallaanKasapäin taivaisiin kurkottavia maamerkkejä – kaupunkisuunnittelijat istuttivat tornit Helsingin maisemaanFlamingo ja Kielotorni Vantaan korkeimmat
Written by:

Jukka Hämäläinen

Ota yhteyttä