Kuorma-autokuski törttöili humalassa – pakeni poliisia, aiheutti useita vaaratilanteita

Kuvituskuva

Johanna Erjonsalo

Oulun Poliisi sai perjantaina iltapäivällä ilmoituksen Limingantiellä liilkkuvasta kuorma-autosta, joka ei meinaa pysyä ajokaistallaan.

Hetkeä myöhemmin poliisille tuli uusi ilmoitus, jonka mukaan kuorma-autolla ajettiin päin punaista liikennevaloa Limingantien ja Lentokentäntien risteyksessä. Samalla kuorma-auto oli ilmoituksen mukaan jäänyt risteyksen keskelle tukkien Oulun suunnasta tulevan liikenteen.

Poliisipartio tavoitti kuorma-auton Oulunlahdentieltä. Kuljettaja ei kuitenkaan noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä, vaan jatkoi ajamista kohti Maikkulaa.

Poliisin mukaan kuljettaja aiheutti paetessaan useita vaaratilanteita käymällä vastaantulevan liikenteen ajokaistalla. Lisäksi kuljettaja ajoi Pirttilammentien risteysalueen yli kääntyvien ajokaistaa käyttäen.

Palokankaantien risteysalueella kuorma-auton oikea etukulma osui tien oikeassa laidassa olevaan valopylvääseen. Pylväs ei kuitenkaan kaatunut tilanteessa.

Kuorma-auto saatiin lopulta pysähtymään Oulunlahdentien ja Kainuuntien risteysalueelle. Kuljettaja jouduttiin käskyttämään ulos autosta, koska hän ei aluksi suostunut astumaan ulos vapaaehtoisesti.

Kuorma-autoa kuljettanut 55-vuotias oululaismies puhalsi poliisin alkometriin yli 1,5 promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Miestä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Written by:

Ota yhteyttä