Blinnikoiden surffauskausi huipentui MM-mitaleihin

Urheilu
Kommentoi 1

Vantaan Daniel Blinnikka, 17, ajoi nuorten hopeaa Espanjan Tarragonassa järjestetyissä purjelautailun Raceboard-luokan MM-kilpailussa. Danielin isä-valmentaja Juha Blinnikka, 46, saavutti taas Grand Mastersin kultaa ja yleisen sarjan kahdeksannen sijan.

– Danielilla on vielä aikaa kehittää itseään paremmaksi ennen kuin siirtyy aikuisten luokkaan, pohti isä poikansa tulevaisuutta.

Viikon kilpailuissa ajettiin kaiken kaikkiaan 11 lähtöä, joista kaksi viimeistä aivan olemattomissa tuulissa.

– Monien mielestä kilpailupäällikön harkintakyky petti täysin, kun hän lähetti kilpailijat lähes tuulettomaan tilaan. Lisäksi tuulen suunta heittelehti antaen onnenkantamoisia vastatuuliosuuksilla.

– Purjehtimista vaikeutti vielä iso perusmaininki ja yli 30 asteen paahtava helle. Ainut etenemiskeino oli pumppaaminen, miten ei pitäisi olla sääntöjen mukaan. Kahden viimeisen päivän lähtöjen jälkeen oli pakko hypätä veteen viilentymään. Niin hiki oli, tuskaili yleisen sarjan kuutossijalta kahdeksanneksi pudonnut Juha Blinnikka.

Vaikka Blinnikka kilpailee myös Grand Masterseissa, tähtää hän aina yleisen sarjan voittoon.

– Ikä ei merkitse purjehduksessa mitään. Ehkä palautuminen on hitaampaa ja jotkut manooverit eivät onnistu yhtä nopeasti kuin nuoremmilla, pohti Blinnikka.

Surffaajia oli MM-kisoissa yhteensä 70. Ensi kesäkuussa Raceboardin MM-kilpailut pidetään Porin Yyterissä.

– Tunnemme Yyterin vedet ja tuulet hyvin. Meillä on kotikenttäetu, varoitti Juha Blinnikka.

1 kommentti Kommentoi
toimitus

Kommentit

27.9.2011 19:51

Hyvä Juha & Daniel!

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.