Tikkurilan aseman viereen nousee helluntaikirkon keskus

Paikalliset
Kommentoi 7

Helluntaiseurakunta Vantaan minttukirkko kaavailee Tikkurilan rautatieaseman välittömään läheisyyteen mittavaa toiminta- ja kulttuurikeskusta.

Christiapolis-keskuksen ytimessä on konserttisali, johon tulee 1 200–1 500 istumapaikkaa. Kokonaisuuteen kuuluu myös neljä kerrostaloa, joihin tulee asuntoja ja erilaisia palveluja.

Keskus sijoittuisi Jokiniemessä sijaitsevan Villa Grönbergin pohjoispuolella olevalle rakentamattomalle tontille, Tikkurilan rautatieaseman tuntumaan.

Mikä ihmeen minttukirkko?

Vantaan minttukirkko on Tikkurilan Minttutiellä toimiva helluntaiseurakunta. Siihen kuuluu nykyisin noin 450 jäsentä.

Minttukirkon yhteydessä toimii myös kansainvälinen Vantaa International Christian Fellowship, johon kuuluu noin sata jäsentä.

Minttukirkko on toiminut Vantaalla reilut 40 vuotta.

Johtavan pastorin Pekka Salmisen mukaan seurakuntalaisten keski-ikä on vain 32 vuotta.

Suomessa helluntaiherätys on maallikkoliike, johon vuoden 2010 lopussa kuului 237 suomenkielistä seurakuntaa ja noin 46 000 jäsentä.

Minttukirkon johtavan pastorin Pekka Salmisen mukaan hankkeen taustalla on seurakunnan akuutti tilantarve.

– Vantaalla ei ole tarjota sopivia tiloja esimerkiksi meidän konserttitoiminnallemme. Olemme joutuneet käyttämään muun muassa Savoy-teatteria ja Kulttuuritaloa Helsingissä.

Salminen korostaa, että Christiapolis ei ole suuri kirkko tai pelkkä konserttitalo vaan kulttuurikeskus, jota voidaan käyttää monipuoliseen toimintaan. Sali varustetaan laitteistoltaan erityisesti sähköistä äänentoistoa vaativia tilaisuuksia varten, ja tiloja tullaan vuokraamaan myös ulkopuolisille konsertinjärjestäjille.

– Konserttisali toisi merkittävää lisäarvoa Vantaan tilatarjontaan. Lähdemme siitä, että Christiapolis on meidän pesäpaikkamme, mutta suhtaudumme avoimesti yhteistyöhön myös yli seurakuntarajojen. Tiloista tulee sellaiset, että niihin sopii toimintaa jumalanpalveluksista autonäyttelyihin.

– Musiikillisesti olemme avarakatseisia, eli tiloissa voi hyvin järjestää myös erilaisia rock-konsertteja, jatkaa rakennusprojektia Dex oy:n toimesta vetävä Heikki Lindfors.

Keskuksen yhteyteen rakennettaviin erillisiin kerrostaloihin sijoitetaan asuntoja, liiketiloja, majoituspalveluja sekä koulutukseen ja erityisasumiseen soveltuvia tiloja. Christiapolis-keskuksessa järjestettävien tapahtumien ja toimintojen tukipalveluksi keskukseen tulee lounas- ja juhlaravintola.

Valmis aikaisintaan vuonna 2015

Vesa MarttinenVantaan kaupunginhallitus myönsi 12. joulukuuta suunnitteluvarauksen Jokiniemeen kaavaillulle Christiapolis-keskukselle ja siihen liittyville rakennuksille.

Christiapoliksen kokonaispinta-alaksi on suunniteltu 4 000–6 000 kerrosneliömetriä. Keskuksen läheisyyteen rakennettavien erillisten rakennusten yhteenlaskettu pinta-ala olisi noin 10 000 kerrosneliömetriä.

Tammikuussa projektisuunnitelmaa päivitetään suunnitteluvarauksen asettamien raja-arvojen mukaiseksi.

Seurakunnan tavoiteaikataulun mukaan rakennuslupaa päästään hakemaan noin vuoden kuluttua, ja sen käsittelyssä menee vähintään puoli vuotta.

Optimistisin aikataulu Christiapolisin käyttöön ottamiselle on vuosi 2015.

Karkea kustannusarvio pelkän Christiapolis-keskuksen osalta on 13,5 miljoonaa euroa.

7 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Vesa Marttinen kuva
Vesa Marttinen

Kommentit

24.12.2011 21:06

Hienoa, että Tikkurilaan tulee uutta. Olisi kiva jos Tikkurilaa kohennettaisiin myös isolla kädellä kaupunkimaisemmaksi. Tikkurila on Vantaan keskus, mutta näyttää miltä tahansa suomalaiselta nuukahtaneelta lähiötä. Nyt hihat heilumaan, ja tehdään vihdoin Vantaasta oikea kaupunki, asukkaita jo on 200 000.

27.12.2011 09:40

Hyvä, että suunnitellaan tällaista toimintaa Tikkurilan kovaan ytimeen, pääradan varteen. Tällaista hengellistä toimintaa tarvitaan nykyisen kaltaisessa maailman menossa. Ihmiset ovat hukassa ja ymmällään eri suuntausten ja oppien kanssa. Juuri tätä kaivataan! Jäädään odottelemaan, mitä tuleman pitää.

27.12.2011 13:23

... mutta eiköhän näitä erilaisia ja erilaisiin uskontoihin ja lahkoihin kuuluvia ns. piruntorjuntabunkkereita ole ihan tarpeeksi....ja näitäkin rahoja voisi varmaan laittaa ihmisten perusasioiden hoitamiseen eikä seinien raketamiseen...

1.1.2012 09:41

Voi, näiden seinien sisäpuolelle niitä elämän perusasioita sitten mahtuisikin ihan laidasta laitaan. Ja niihin vastattaisi varmasti erittäin monipuolisella tavalla. Uskon näin. Kannattaa varmaan tutustua elämään talon seinien sisällä, kunhan se valmistuu!

1.1.2012 11:26

Eiköhän näistä sisäänlämpiävien lahkojen ja vastaavien "seinien" sisällä tapahtuneista väärinkäytöksistä ja muista ihmeellisistä tapahtumista ole saatu näyttö viime vuonna ihan tarpeeksi. Unkonnon varjolla voi tehdä uskomattomia juttuja.

2.1.2012 18:28

Lisää vaan noita piruntorjuntabunkkereita.
Niiden muilta suljettujen ovien takana voivat lahkosaarnaajat
harjoittaa noita salaisia uskonnollisia rituaalejaan,jotka eivät kestä päivänvaloa.

19.2.2012 23:28

Vanhana seurakuntalaisena:

Kai sitä uskostakin voi tehdä businesta.... mutta Kristuksella taisi olla ihan eri kuviot.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.