Kommentit
Nurmijärven osalta kuntaliitos itään on järjetön. Kulkuyhteydet ovat täysin puutteelliset ja niiden rakentaminen maksaa maltaita.
Jos kuntaliitoksen tielle lähdetään, niin Nurmijärvi tulee jakaa ja Klaukkala liittää etelään ja loput pohjoisen Hyvinkääseen.
Salainen kartta?
Kepu valehtelee Väyrysen pussiin.
Keräsin tiedot Etelä-Suomesta Nurmijärveä asukasluvultaan suuremmista kunnista. Näitä kaupunkeja oli 14 akselin Lappeenranta-Lahti-Tanpere-Pori –viivan eteläpuolella. Nurmijärvellä kunnan menot vuonna 2010 olivat 4627 euroa asukasta kohden. Missään – ei ainoassakaan – Nurmijärveä asukasluvultaan suuremmassa kunnassa kulut eivät alittaneet tätä vaan osuivat välille 5216 euroa/asukas (Lahti) – 7328 euroa/asukas (Pori). Vantaan kulut olivat 5770 euroa, Espoon 5288 euroa, Hyvinkään 5245 euroa ja Helsingin 7160 euroa asukasta kohden.
Ihan kiva, että kartta tuli julki ennen pressanvaaleja. Kannattaa kokoomuksen kannattajienkin funtsailla uudestaan ketä äänestää.
Sehän on oikein hyvä vastalause kuntien yhteen jyräämiselle, että jättää Niinistön ilman ääniä!
Järjetöntä tämmöinen sanelupolitiikka, missä yksi hennavirkkunen pystyy päättämään erittäin suurista asioista!
Millä tavoin kuntauudistus liittyy presidentin tehtäviin? Oletko muokkaamassa toimenkuvaa uusiksi.
Virkkunen vain suunnittelee, ei päätä. Onhan niitä muitakin päättäjiä eli koko porukka.
Ei yksi suunnitelma ole sama kuin lopullinen päätös. Kyllä tässä vielä puolustetaankin.
Kyllä Nurmijärven kokoomuspoliitikoilta on havaittavissa selkeä tuki (jopa salaliittokin?)kuntien yhdistämiselle. Hehän budjettipäätöksillään velkaannuttavat Nurmijärven kunnan niin, että parin vuoden kuluttua joudutaan toteamaan, että emme selviä yksin vaan kunta täytyy yhdistää rikkaampiin keski-Uudenmaan kuntiin.
Kun kuntauudistus tulee epäonnistumaan, vaadimme kuntaministeri Henna Virkkusen eroa. Hän on ymmärtänyt täysin väärin mandaattinsa.
Eiks tää ole se Mäkinen&Pajunen visio??Varmaan kunta-vaaleissa Mäkinenkin huomaa,kenen joukoissa seisoo?
Haluan Vantaan pysyvän itsenäisenä, Helsinki havittelee Vantaata lentokentän, Aviapoliksen, Kehäradan, muiden hyvien liikenneyhteyksien ja pääradan lähistön rakennusmaiden takia. Pakkoliitosten toteutuessa, korsolaisena haluaisin mieluummin kuulua Keravaan kuin Helsinkiin. Liitos olisi luonnollinen, rajat suoriksi.
Sen paremmalla syyllä äänestän kokkareita. Tervetuloa Itämeren Tytär,, tervemenoa hevosenkenkälande!
toivottavasti kaikilta presidentti ehdokkailta kysytään oma mielipide tähän kuntauudistukseen, kuten myös vantaan päättäjiltä.
Tietää vähän ketä äänestää jne :)
Ei ei ei todellakaan näin. Tässä vaan ajatellaan kuntarajoja. Nohhhh, pk-seutu muuttuu "Helsinki" nimiseksi, entäpäs tämä Nj+kerava yhdistelmän nimi? Tuleeko kunnan nimeksi "Keski-Uudenmaan liitto"?
Ehdotan, että suur-Helsingin pohjoispuolelle kaavaillun kunnan nimeksi tulee Tuusulanjärvi (ruots. Tusbyträsk) ja vaakunaksi aikaisempi Nurmijärven vaakuna. Perusteena jälkimmäiselle on se, että sekä Aleksis Kiven synnyin- ja kuolinpaikat tulisivat sijaistsemaan kyseisen kunnan alueella.
Suomi on vauras maa, rahaa on. EUROJA riittää.
Länsi Uudellamaalla on euroja mennyt paljon kutaliitosneuvotteluihin, joita on Lohja, Siuntio, NummiPusula ja Karjalohja neuvotelleet.
Useita kokousia ja paljon materiaalia. Tämä on tehty kuntien tahosta VAPAAEHTOISESTI. Ei siis kyse pakkoliitoksesta.
Mistäs euroja taas ,jos tuon kartan mukaan alettaisiin uusia neuvotteluja käymään ??
Mistä ne rahat sitten jäisi uupumaan, koska eihän kunnilla mitään "sivupankkia" ole mistä euroja voi pumapata aivan miten vaan.
Tämähän taisikin mennä nyt Länsi Uudellamaalla kielipolitiikaksi tämä kuntaliitosasia ????
Ja missä on kokoomuksen johto? Piilossa ja lomailemassa, kuten sähkökatkojen aikaankin. Pannaan virkamiehet kommentoimaan asiaa, jolla on varmasti pääministerin ja kuntaministerin tuki. Niinistön ja kokoomuksen yritys peitellä tätä PAKKOliitosta tuli onneksi esiin. Maakuntien miehet taitaa olla ainoita, jotka voivat nyt Vantaan pelastaa tältä pakkoliitokselta - niin uskomattomalta kuin se kuulostakin! Eikös se Väyrynen ole ollut ainoa, joka on aikonut jättää tällaisen kuntalain allekirjoittamatta, vai?
jipii,elikä myös muut kuin nykyiset helsinkiläiset olisivat maksajina mahdollisessa Guggenheim (sijoituksessa)
kannatan Klaukkalan liittämistä tuohon Helsinki liittoon loput Nurmijärvestä voidaan mainiosti loppu "kuivattaa"
Jippii,kun toi liitos tulee,niin vihdoinkin Korsolaisista tulee stadilaisia.
Sitten ton Guggenheimin vois rakentaa Korsoon.
Siellä on asiantuntevaa yleisöä.
Taas alkoi Vantaan liittäminen Helsinkiin. Se on hyvä että se alkaa ennen Kuntavaaleja. Sanon nimenomaan että Vantaan liittäminen Helsinkiin, koska Espoo ei astu Helsinkijohtoiseen ajatteluun.
Vantaalaisten äänestäjien kannattaa tutkia tarkoin ketkä olivat tämän valtuustokauden aikana Helsinki myöntyeisiä. parhaiten se selviää kun katsoo ketkä halusi tehdä' kalliin liitoselvityksen ja ketkä äänestivät liitoksen puolesta. Onko vantaalaiset valmiita siirtämämään oman päätöksen teon Helsinkiin. Siinä suuressa valtuustossa jos liitymme Helsinkiin istuu maksimissaan 8-9 vantaalaista valtuutettua, jos liitymme Helsinki, Espoo, Kauniainen silloin siellä istuu 2- 4 valtuutettua. Jokainen osaa laskea mikä puolue haluaa valtaa itselleen ja päätöksen tekoon.
Itsenäinen Vantaa on vantaalaisten voimavara ja todellisen Vantaan kehityksen tae.
Vantaan kannalta todella harmillista, että selvitystä yhdistyneestä Helsinki-Vantaasta ei tehtyjatkotyönä Vantaan ja Helsingin selvityksessä, jossa siis selvitettiin kaupunkien eroja.
Tuossa selvityksessä tuli selvästi esille Helsingin huikean kallis tapa hoitaa hallintoaan ja muuten valtavasta byrokratiasta. Eihän Vantaa tuollaiseen hallintokulttuuriin voinut tietenkään suostua.
Olisi ollut tärkeää selvittää millainen hallintokulttuuri uuteen yhdistyneeseen Helsinki-Vantaaseen olisi tullut. Vantaa olisi päässyt vaikuttamaankin tulevaan.
No nyt sellaista tuskin tehdään, vaan todella suuri riski on, että tuleva pakkoyhdistyminen tehdään puhtaasti Helsingin ehdoilla. Siitä ei vantaalaisille tule muuta kuin maksumiehen rooli. Palvelutasoa ei voida nostaa, koska helsinkiläinen tapa hoitaa palveluja on järjettömän kallis. Raha ei yksinkertaisesti riitä edes yhdistyneessä kaupungissa. Ei vaikka Espoo ja Kauniainenkin liitetään, koska niidenkin hallintokulttuuri on halvempi kuin Helsingin.
Koskahan ryhdytään miettimään Uudenmaan Liiton roolia. Sehän on eräänainen "käenpoika" tässä rakenteessa ja kukaan pk-seudun päättäjistä ei oikein tiedä mikä sen rooli on nyt saati sitten jatkossa. Toimiihan siellä tämä "hyvävelisysteemi" ja hyväpalkkaiset hommat jaetaan puhtaasti poliittisin perustein. Eiköhän sen aika ole jo ohi ?
Samaa mieltä. On tosiaan tarpeetonta ylläpitää tällaista päätöksenteon esivalmistelu-tahoa, jolla lisäksi on lausunto-oikeus erinäisiin asioihin just sen mukaan mitä veljet ovat päähänsä saaneet. Hyvien velien kabinetti se on eikä mitään muuta.
On ollut päiväselvää jo vuodenpäivät, että Helsingin kokoomuksen kabinettijyrät eivät tule ikinä hyväksymään tappiota. Vantaa tulee heidän mielestä ottaa vaikka pakolla ja pistää sitten oikein kunnolla ojennukseen, esimerkiksi muille vastaanhangoittelijoille. Koska vantaalaiset eivät tule alistumaan Helsingin alusmaalaisiksi, Pajunen, Vapaavuori jne. klikki vaatii seuraaavaksi pakkotoimia. Tätä suomalainen oikeudentaju ei kuitenkaan tule hyväksymään, mikä avaa kunnallisvaaleihin oikean jätti-jytkyn mahdollisuuden haastajille.
miten ois k-nummi,espoo(sis.veroparatiisi),vihti,n-järvi,hyvinkää,kerava,tuusula,järvenpää,sipoo ja hgin järkevät alueet. suomen pääkaupunki voisi olla "auvoisa,utopistinen,suuruudenhullu" ja nyt myös pieni vironniemen eteläosa, jossa asuvat(pajunen,vapaavuori jne) voivat aivan rauhassa leikkiä gugeillaan ja meren alle jäävillä asuinalueillaan.
sen ylle jää mahtava Uusimaa(n.milj as.), jonka asukkaat yhdessä omilla rahoillaan suunnittelevat toimivia yhteyksiä ja keskuksia sekä hyvää elämää.
konsepti vapaa=)
Liitetään tai ollaan liittämättä, miten tahansa tai mihin tahansa, samantekevää. Kysehän koko puuhastelussa on poliitikkojen valtataistelusta, jossa kansalaisella ei ole osaa eikä arpaa
Klaukkala ja Kerava ansaitsee paikkansa ennemminkin pk-seudulta. Luulen että paikallisilta suuralueiden asukkailta ei näy intoa yhdistyä mäntsälään asti...
Juuri näin. Nurmijärvi ei kuulu joukkoon, koska kaikki muut ovat Helsinki-Lahti junaradan molemmin puolin olevia kuntia, jotka rakentuvat junaradan varteen. Poikittaisyhteyksiä ei Nurmijärveltä itää ole laisinkaan esimerkiksi Klaukkalasta eikä edes kunnon tietä. Jos Kehä IV olisi olemassa niin sitten liitoksessa olisi edes jotain järjen hiventä, mutta siltikin suunta on normaalin työssäkäyntisuunnan vastainen.
Klaukkalasta ei ole myöskään luonnollisia yhteyksiä Hyvinkäälle ja sekin on päinvastaisessa suunnassa kuin mihin työmatkaliikenne suuntautuu.
Eli jo näillä perusteilla Klaukkala tulee liittää etelään ja muu kunta saa liittyä sinne minne haluaa itään tai pohjoiseen. Ei oikeasti edes kiinnosta mihin liittyvät.
Nyt on nurmijärveläisillä ja rajamäkisillä on oiva tilaisuus päästä meistä klakelaisista eroon eli soitelkaapa edustajillenne, sillä he sorvaavat kunnan kannanoton kuntauudistukseen.
melkoisen mielenkiintoiseksi menee, onko missään tutkittu miten uusi jako vaikuttaa esim kunnallisvaalien äänijakautumaan.
Edellisten kuntaavaalien tulosten perusteella, Vantaan osalta päätäntävalta menisi Helsinki liitoksessa Helsinkiin. Vantaalaisia päättäjiä istuisi noin yhdeksän uudessa Valtuustossa. Jokainen voi itse laskea mitä puolueet pärjäisi edellisen kuntavaalin tuloksen perusteella. Se että mikä on vaalitulos tulevissa kuntavaaleissa päättää onneksi vantaalaiset itse. Liitoksilla pyritään turvaamaan valtapuolueiden harjoittama, vanha toimintamalli. Onneksi Vantaan osalta on tapahtumassa tuohon valta-akseliin murros. Its kanntan itsenäisen Vantaan säilyttämistä.
RANE, oli tutkittu,että jos kuntaliitos tehtäisiisn Lohjan,NummiPusulan;Siuntion ja Karjalohjan kanssa niin Kokoomus saisi eniten valttustopaikkoja ja toiseksi tulisi Demarit. RKP menettäissi paikkoja. Tätä kuntaliitosta on neuvoteltu ja kahteen kertaan äänestettykin Siuntiossa.
Mutta jos tämän esiin päässeen kuntaliitoskartan mukaan äänet jakautuisi, niin silloin RKP:n kannatus olisi aivan eriluokkaa. Tässä tätä poliittista peliä, mitä "rehellisesti"?? pelataan.!!!
Aika erikoinen ratkaisu yhdistää kunnat läntisestä Nurmijärvestä itäisiin Mäntsälään ja Pukkilaan asti!
Tuolla länsi - itä -suunnalla tieyhteydet ovat välttäviä tai huonoja. Sen takia tällä alueella ei ole työmatka- eikä asiointiliikennettä.
Eikä tuolla alueella ole yhteistä keskusta, vaan alueen eri osat kuuluvat eri keskusten vaikutuspiiriin.
Ehkäpä Henna Virkkunen ei ole koskaan elämässä asioinut Kehä III:n pohjoispuolisella Uudellamaalla, sillä muuten hän ei olisi tehnyt niin outoa kuntaliitosesitystä!
Henna Virkkunen (ks. Wikipedia/Henna Virkkunen):
- Syntynyt Joutsassa, Keski - Suomen maakunnassa
- Elänyt lapsuuden Etelä - Pohjanmaan Alavudella.
- Nykyisin asuu Jyväskylässä.
- Puolisona Hankasalmen kunnanjohtaja. Hankasalmi sijaitsee Keski - Suomen maakunnassa Keski - Savon naapurissa.
Virkkusen poliittinen ura:
- Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vuodesta 2005.
- Keski - Suomen vaalipiirin kansanedustaja vuodesta 2007.
- Kokoomuksen Naisten liiton puheenjohtajaksi 2007.
- Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi 2008.
- Opetusministerinä: 2008 - 2010 ja 2010 - 2011.
- Kunta- ja hallintoministerinä vuodesta 2011.
Jo opetusministerinä Virkkusella oli omia tempauksia:
* Draama opetusaineeksi.
* Kielenopetus varhaisemmaksi:
- Ensimmäinen vieras kieli toiselta luokalta
- Toinen kotimainen eli neljänneltä tai viidenneltä
- Draama on pieni ala erilaisten taideaineitten joukossa. Lisäksi draama sopii vain osalle oppilaista.
- Nyky - Suomessa englannin kielellä on niin tärkeä asema, että se on varma valinta lapsen ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi.
- Viime vuosina Suomessa on kovasti vaadittu sitä, että ruotsista tulisi vapaaehtoinen, alueellinen tai ammattiopintovaiheeseen kuuluva oppiaine.
Jyväskylässä Virkkunen on vaatinut lähikirjastojen lakkauttamista. - Tähän linjaan sopii, että nyt Virkkunen haluaa lakkauttaa lähikunnat.
Muistattehan että tähän keskusteluun ei presidenttiehdokkuus kuulu millään tavalla. Pressavaalissa on tarkoitus valita Suomelle edustaja, eikä mitään sen kummempaa. Kuntaliitokset ja muu politiikka on asia erikseen.
Mitens Ahvenanmaa?
Siellähän on pienimmät kunnat sa suurimmat valtionavut/asukas.
Veikkaan, että Kauniainen ei ikinä liity eikä liitetä mihinkään koska RKP!
Kuntauudistus2012 – vanhan maailman 12. hetkenä
Kuntakokoa on pyritty sovittamaan kullekin aikakaudelle sopivaksi.
Kuntakoon perusmuuttujia ovat olleet pinta-ala ja väkimäärä sekä liikkumisen mahdollisuudet ja tarpeet.
Junat ilmestyivät Suomeen 1800 –luvun jälkipuoliskolla. Autoja alkoi olla 1900 –alun alkupuolella jo merkittäviä määriä Suomessa.
Mutta vielä toista maailmansotaa ennen autot olivat kalliita suomalaisille ja maaseudun tiet huonoja ja hitaita. Huomattava osa suomalaisista sai elantonsa maataloustöistä, joita ei ollut koneellistettu.
Toisen maailmansodan jälkeen autot halpenivat ja maatalous koneellistui (traktorit, leikkuupuimurit jne.). Maaseudulle saatiin kunnon tiet.
1960 –luvulla ihmisiä alettiin pelotella öljyn ja muitten fossiilisten polttoaineitten loppumisella. 1970 –luvulla ja 1980 –luvun alussa oli pari öljykriisiä, jotka nostivat öljyn hintaa. Mutta ne olivat öljynviejämaitten tuotantoboikotteja, jotka ratkaistiin etsimällä öljyä muista maista.
Öljynhinta nousi pysyvästi niin paljon, että öljyä kannatti nostaa Pohjanmereltä ja muilta matalilta merialueilta. Öljyä ei kannattanut enää käyttää talojen lämmityksessä.
Kuitenkin 1990 –luvulla öljy oli halpaa, vaikka ei niin halpaa kuin ennen 1970 –lukua. – Ylenmääräisenä pidetty autoilu uhattiin lopettaa bensaveroilla, ruuhkamaksuilla ym. keinoilla, joilla pyrittiin nostamaan autoilun hintaa.
1990 –luvulla ihmisiä alettiin pelotella sillä, että fossiilisten polttoaineitten käyttö lisää ilmakehän hiilidioksidimäärää liikaa. Silloin ilmasto lämpenee niin paljon, että mannerjäätiköt alkavat sulaa.
Mutta johtavat poliitikot pitivät ilmaston muutosta yhtenä poliittisena aiheena, jota kannatti julistaa imagon vuoksi, mutta ei ole tarvetta ottaa vakavasti. – Niinpä Saksa ja Venäjä investoivat Itämeren kaasuputkeen n. 15 miljardia euroa, jotta Saksa voisi kuluttaa enemmän maakaasua. Ensimmäinen putkilinja rakennettiin 2005 – 11. Toinen linja ei ole vielä valmistunut. – Kiina, Intia ja muut nousevien talouksien maat keskittyivät paljolti kivihiilen avulla varmistamaan sen, että talouskasvua varten on riittävästi energiaa.
Kuitenkin runsasväkisten nousevien talouksien maitten (Kiina, Intia jne.) talouskasvu nosti öljyn kysyntää niin paljon, että halvan öljyn aikakausi päättyi 2000 –luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Vielä 1990 –luvulla tynnyrillisen öljyä sai n. 30 nykydollarilla (ks. Wikipedia/2000s energy crisis).
Myös kivihiilen ja maakaasun hinta nousi, vaikka nousut olivat selvästi pienempiä kuin öljyn hintanousu.
Öljyn hinnannousun seurauksena alettiin suosia nestemäisiä biopolttoaineita autoissa, joukkoliikennettä ja raideliikennettä.
Energianhinnannousu sai ihmiset käyttämään maalämpöä, joka on paikallisesti tuotettua energiaa.
Poliitikot alkoivat suosia erilaisilla tukiaisilla tuulivoimaa.
Fossiilisten polttoaineitten käyttö on lisääntynyt huomattavasti 1990 –luvun alusta lähtien, vaikka poliitikot ja media ovat julistaneet parinkymmenen vuoden ajan ilmastohuolestumista. – Nykyisellä fossiilisten polttoaineitten kulutustahdilla 2020 –luvulla ilmasto lämpenee kaksi astetta verrattuna esiteolliseen aikaan. Joittenkin arvioitten mukaan tämä jo riittää siihen, että mannerjäätiköt alkavat sulaa.
1990 –luvulla alkoi internetin aikakausi. Yhä enemmän erilaista tietoa on saatavissa internetin kautta. On olemassa internetlehtiä. Kunnilla, valtion virastoilla jne., yhtiöillä, yhdistyksillä jne. ovat omat internetin kotisivustot. Yhä useammalla poliitikolla ja muillakin on oma internetin kotisivusto, jossa hän esittelee itsensä, tavoitteensa, harrastuksensa jne. Keskustelu kukoistaa nettilehtien palstoilla, blogeissa, erillisissä keskustelupalstoilla ym. internetissä. Sähköposti on tärkeä yhteydenpitokanava. Jne.
On kirjoitettu paljon siitä, että toimistotyöt voisivat siirtyä kotiin hyvien internetyhteyksien ansiosta.
Suomi ja pitkälle muutkin länsimaat elivät inflaatiotaloudessa toisen maailmansodan jälkeen 1980 –luvulle asti. Sen jälkeen alkoi matalan inflaation aikakausi.
Inflaatiotaloudessa piti minimoida rahavarat ja hankkia rahoilla omaisuutta. Silloin rakennukset ja varastot olivat hyviä investointikohteita.
1980 –luvulla siirryttiin kuljetuksiin perustuvaan talouteen, jolloin pyrittiin pieniin varastoihin. Iskulauseena oli ”Just in time”.
Saapa nähdä, miten kalliit kuljetukset ja paikallinen energiatuotanto vaikuttavat talouden toimintatapoihin.
-------------------------------------------
Kuntauudistus perustuu pinta-alalta laajoihin kuntiin.
Tässä on taustalla aikakausi, jolloin öljy oli halpaa autoille, sekä jolloin energiaa tuotettiin keskitetysti fossiilisilla polttoaineilla ja ydinvoimalla. – Mutta tämä aikakausi päättyi 2000 –luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, jolloin öljyn hinta nousi voimakkaasti.
Myös internetin merkitys on ymmärretty väärin. Vaikka internet on tehokas yhteydenpidon väline, niin lähipalveluja tarvitaan edelleen: lasten, sairaitten ja vanhusten hoito, kaupat jne.
Mutta siirtyminen uuteen aikakauteen on vielä kesken: vielä ilmasto ei ole lämmennyt niin paljon, että mannerjäätiköt alkaisivat sulaa. Niinpä ei ole voimakasta painetta vähentää kivihiilen ja maakaasun käyttöä.
Nousevat taloudet vähitellen saavuttavat länsimaitten kulutustason. Niinpä länsimaisella kulutustasolla on yhden miljardin ihmisen sijasta 4 miljardia ihmistä. – Tämän seurauksena esim. autojen polttoaine on kallista, vaikka öljy voidaankin korvata nestemäisillä biopolttoaineilla.
Maailman siirtyminen uuteen aikakauteen on kesken. Ja vielä enemmän kesken on maitten sopeutuminen uuteen aikakauteen.
Nyt on huono ajankohta kuntarakenteen muutokseen. Parinkymmenen vuoden päästä tiedetään, miten Suomi sopeutui uuteen aikakauteen, ja millaisia vaatimuksia se aiheutti Suomen kuntarakenteelle. – Silloin joudutaan todennäköisesti tekemään uusi kuntarakenneremontti.
Hauska huomata miten Nurmijräven kunnan ainoa kansanedustaja ei ota vielä mitään kantaa kuntauudistukseen. No ei tietenkään kun on kokoomuslainen.
Jos Espoo pakkoliitetään helsinkiin lopetan työnteon.
En halua olla verovaroin tukemassa tällaista fasistiyhteiskuntaa
Kaikki merkittävät puolueet ovat ilmoittaneet vastustavansa kuntien pakkoliitoksia, kokoomus viimeksi kaksi päivää sitten puheenjohtaja Kataisen haastattelussa. Ministeri Virkkusella näyttää olevan ihan oma agendansa, jossa muita ei kuunnella eikä keskusteluun ryhdytä.
Keskisuurten kuntien yhdistämisellä ei synny enää mittakaavaetuja; suurten kuntien yhdistämisessä kustannukset vain kasvavat. Keskeistä on, miten hyvin kunta toimii palvelujen tuotannossa. Vantaalla syntyy säästöä yli 400 euroa asukasta kohti vuodessa verrattuna Helsingin tapaan toimia; Espoon kustannukset ovat hieman Vantaata korkeampia.
KErava, TUusula; JärveNPÄÄ =kaupungin uusi nimi KETUNPÄÄ Järvenpäästä saadun vihjeen mukaan. Nuo muut sivukunnat voivat jäädä ilman nimibonusta.
Toisella kotimaisella Foxhead. Muistetaan varmasti. helppo markkinoida aluetta.
Hyviä ehdotuksia.
Aiemmin jossain olen nähnyt myös Kersula ja Tuurava. Lisäksi Järsula tai ehkäpä jopa Tursula voisivat olla ok. Kersulanpää tai miksei Tuuravanpääkin.
Nursulakin kova juttu, Nuurava, Nursupää, Kersulajärvi tai Tuuravanjärvi jne.
Hyviä nimiä löytyy kyllä...
http://imageshack.us/photo/my-images/824/nimedcdsctn.jpg/
Uusimmat karttamuutokset, lisäki alueen ympäri rakennetaan muuri.
Salaliitot raukeaa ja syyt maahanmuutton suosimiseen, työllistää paljon.
Euvostoliitto.
Jos se näin menee miksi Nurmijärven puolelta yritetään klaukkalan ohikulkutietä hyrylään vantaan puolelta,pysykää siellä puolella nurmijärvi tuusula omissa ympyröissä.
Nurmijärven kannatattaa yhdistyä Helsinkiin.
Vanhanen ja Katainen on vahvistanut tapaa "olla kommentoimatta keskeneräisiä asioita". Tämän vuoksi asioita voidaan valmistella ilman kansalaiskeskustelua. Päätöksenteon läpinäkyvyys unohdetaan. Oltiin kuntarajoista mitä mieltä tahansa, tämänkaltainen poliittinen kulttuuri ei sovi länsimaiseen demokratiaan.
Virossa kaikki päätöksenteon valmisteluasiakirjat - siis kaikki - ovat verkossa luettavissa. Siksi asioista nousee keskustelua jo varmaisessa vaiheessa, ja valmistelun julkisuus vaikuttaa positiivisesti päätöksentekoon.
Itse en kannata yhdistymistä Helsinkiin - raskaan byrokratian hintalappu on liian korkea. Myös vantaalaisten vaikutusmahdollsuudet jäisivät todella pieniksi, ja Bulevardilla ja Töölössä päätettäisiin kaikesta.
Tämä ei johdu siitä, että olisin itse menettämässä valtuustopaikkaa: olisin ainoa vihreä joka olisi viime vaaleissa yltänyt yhteiseen valtuustoon.
Liitoksesta liikkuu paljon täysin perättömiäkin argumentteja: Esimerkiksi Joukkoliikenteen hinnoitteluun - tai suoremmin seutulipun hintaan - kaupunkien yhdistyminen ei vaikuta. HSL (ent. YTV) on valmistellut liitosten varalle matkan pituuteen tai useampaan vyöhykkeeseen perustuvaa lipunhinnoittelua, joka pitää pitkät matkat kalliina. Tämä on ympäristönkin kannalta järjetöntä, eikä helpota bendelöintiongelmaa.
Koska Helsingin talous on kuralla se haluaa väkisin maksajia Espoosta ja Vantaalta omille mokilleen. Näin ollen jos "Virkkuset" tehdään ja pakkoliitokset tapahtuvat on Helsingin päättäjille pistettävä lopputili kouraan ja jaettava päätöksenteko ja hallintouudistus helsinkiin niin että kulut laskevat Vantaan ja Espoon tasolle.
Ja Guggenheimit saa unohtaa kokonaan. En halua Espoolaisena maksaa verovaroilla moista " roskaläjää". Meillä on hienosti toimiva WeeGee ja vantaalla omansa. Hesassa on jo Ateneum ja tarpeeksi monta Kiasman näköistä talorumilusta. Uspenskin hieno katedraali on peitetty todella rumalla talohirvityksellä. Helsingissä on hienoja vanhoja taloja joihin voisi saneerata Gugi-museon ei aina tarvitse rakentaa uusia seiniä.
Nurmijärvi pärjää ihan itsenäisenä, kiitos. Onneksi kuntavaalit ovat piakkoin, jolla saa korjaantumaan kunnanhallituksen koostumuksen. Antaa muiden hosua, yhdistyä keskenään ja sitten korjata ongelmansa vaikka yhdistymällä jälleen johonkin muuhun. Pakkoliitoskuntalaiset ne siinä eniten kärsii, kun sukkuloivat eri alueilla etsimässä peruspalveluitaan ja muutama kunnallispolitrukki menettäessään kunnanhallituspaikan.
No niin, nyt on selvitys kaikkien luettavissa.
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/03_kunnat/20120206Elinvo/name.jsp
Uudenmaan aluetta käsittelevässä osassa ensisijaisena ehdotuksen näyttää olevan Tuusula, Kerava, Järvenpää ja Nurmijärvi yhdistelmän muodostaminen.
Mutta on siellä sitten työryhmältä toinenkin näkemys:
Nurmijärvi
Työryhmä toteaa lisäksi Nurmijärven osalta, että sen toissijaisena vaihtoehtona on jakaminen siten, että Rajamäki ja Kirkonkylä liitettäisiin osaksi Hyvinkään, Riihimäen,
Hausjärven ja Lopen muodostamaa kuntaa ja Klaukkala osaksi kuntaa, jonka muodostavat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Sipoo. Klaukkala suuntautuu työssäkäynnin ja asioinnin osalta vahvasti pääkaupunkiseudulle valtatie 3:n kautta. Klaukkalan taajaman liittäminen em. uuteen kuntaan olisi toiminnallisesti ja yhdyskuntarakenteen näkökulmasta perusteltua.
Ainakin Länsi-Vantaan voisi yhdistää Helsinkiin. Verorahat menevät nyt jo pääosin itäpuolelle. Se mitä länteen investoidaan on useinkin täysin tekemällä tehtyä ja turhalta vaikuttavaa. Esim. Louhelassa madallettiin radan ali menevää tietä muuta kymmenen senttiä , jotta liian korkeat autot mahtuisivat kulkemaan radan alitse. Rakennustyömaa oli massiivinen ja rahaa varmaan upposi siihen miljoonia. Miksi yhtäkkiä Vaskivuorentien kautta meno länteen ja Nurmijärventielle oli muuttunut mahdottomaksi? Yleensäkin kaupungin hankkeet näyttävän hyödyttävän enemmän yksityisiä yrityksiä kuin länsi-vantaalaisia. Jos helsinkiläiset huolivat Suomen velkaisimman kunnan niskoilleen niin hyvä. Itä-Vantaa saisi minun puolestani kerätä itse omat verorahansa ja pysyä Vantaana.
Häh - onko sama paikka mihin rakensivat kylkeen erittäin hyvin liikenneruuhkia poistavan liikenneympyrän...
Ei ole. Valtavaa urakkaa ei edes huomaa. Paikka on täysin entisen näköinen. Liikenneympyrät ovat kyllä järkeviä.
"Verorahat menevät nyt jo pääosin itäpuolelle."
Heh, tottakai koska Vantaan hallinto ja kaikki keskeiset kaupungin toiminnot hoidetaan Tikkurilassa, jos Tikkurilan miellät Itä-Vantaalle kuuluvaksi. Näinhän se tapahtuu muissakin kaupungeissa eli kaupunkien keskustoissa on verovaroin ylläpidettävä toiminnot. Myös Lentokenttä ja sen ympäristö on nyt valtavan rakennusbuumin kohteena, jolloin tieverkko, ja muu infra maksaa.
Lähiöissä ja keskustojen ulkopuolella sitten asuu ja nukkuu suurin osa veronmaksajista.
Itä- ja Länsi-Vantaa elävät ihan omaa elämäänsä. Tavallisella länsivantaalaisella ei yleensä ole asia itään lukuunottamatta harmillisen kaukna olevaa Peijaksen sairaalaa. Harva länsivantaalainen lähtee esim. Tikkurilaan (joka muuten on Itä-Vantaata kun taas lentokenttäalue, Kartanonkoski jne ovat Keski-Vantaata) muuten vaan. Ehkä parempi olisi että länsi- ja keskiosat yhdistettäisiin Helsinkiin. Kotiseuturakkautta löytyy enemmän itäpuolelta. Sieltä löytyy myös enemmän veroeuroja. Itä-Vantaasta voisi tehdä Tikkurila-cityn. Se varmaan tyydyttäisi kotiseuturakkaita itäisiä asukkaita. Kaikki kunnia heille.
Ei Helsinkiin. Länsi-Vantaa tulee yhdistää Espooseen.
Espoolaiset eivät nyt taatusti huoli tällaista velkapesää kumppanikseen. Helsinki ihme kyllä meidät huolisi.
Toki Helsinki huolisi, sehän tarvii veronmaksajia ja lisää tilaa halopjen vuokra-asuntojen rakentamiseksi ja muiden ei-niin-mukavien toimintojen sijotuspaikaksi. Tilaa löytyy erityisesti Luoteis-Vantaalta ja itäisimmistä Vantaan osista.
Peruskysymys (ei persukysymys) onkin, että Helsingin pitää ensin pistää hallintonsa kuntoon. Noin kallista tapaa hoitaa byrokratia ja palvelut ei ole mahdollista yhdistyneessä kaupungissa, mikäli helsinkiläinen hallintokulttuuri tulisi yhdistyneen kaupungin toimintatavaksi. Kannattaa muuten tutustua reilu vuosi sitten julkaistuu selvitykseen Helsingin ja Vantaan kaupunkien toomintatapaan ja kustannusrakenteeseen. Ei todellakaan mairittele Helsinkiä. Vantaan hallinto ja palvelujen tuottaminen on huikeasti tehokkaampi kuin Helsingin. Selvityksessä tuli ilmi myös, ettei yhdistyneessä kaupungissa ole yksinkertaisesti mahdollista hoitaa hallintobyrokratiaa Helsingin tavalla. Siihen eivät rahat mitenkään riittäisi.
Niin, siellä länsi-vantaallahan se raha Vantaalla asustaa....
Hyvä että yhdistetään. Karsitaan liikaa byrokratiaa ja virkamiehiä ja ennenkaikkea kuluja. Kreikan malliin säästöt tehdään ajoissa ennenkuin ollaan kusessa. Hyvä hallitus täydet pisteet teille ministerit, jotka olette tämän takana. Vastustus on varmaan kova mutta tämä on vietävä loppuun saakka ja mielellään vielä nopeasti.
Pakkoliitokset on tehtävä,kepu rakensi joka kylään kuntakeskukset,eli kuin sieniä sateella,samoin kepuministerit rakensivat omat kylätiet veronmaksajien piikkiin,sossut samoin sosialisoi kaikki virastot valtion virka viran päälle,se ,nämä vääryydet on vihdoin korjattava ,valtion turhista päällekkäisviroista on vihdoin tultava loppu.eduskunta myös saa pakkosäästää,Sauli oli oikeassa puhemiehenä ollessaan.Kulukorvaukset ja kaikki ilmaisedut pois kansanedustajilta!!!!Siitä tulee myös säästöjä.Kepulla ja sossuilla on itku silmässä kun heidän virheitä korjataan ja ovat paitsiossa.Se on ihan oikein.
Kartta on julkinen. Kuntia on ilman muuta liikaa, mutta rajansa yhdistämisessäkin. Imatran yhdistäminen Lappeenrantaan johtaisi "sisällissotaan". Mitään tarvetta ei ole. Imatran johto on useaan kertaan vakuuttanut, että asiat ovat kunnossa ja Imatra pärjää. Kuntakoko ei sinänsä huononna paikallisdemokratiaa. Kuntalainen on jo nyt voimaton veronmaksaja.
Kansanäänestys on ainoa oikea tie yhdistellä kuntia. Pahinta olisi kuntapoliitikkojen suhmurointi. Mikä paranee, siinä peruskysymys.
Outi Mäkelä voisi olla riittävän ansioitunut uuden suurkunnan muutosjohtajaksi.
Hänen lausunnot ilmaisevat valmiutta ko. tehtävään.
(Hyvä että yhdistetään). nyt voisi joku tosi viisas kertoa missä säästetään. ei siinä nyt muutaman virkamiehen palkat ole hölkäsenpöläystä,lähinnä kateelliset ovat tyytyväisiä, jos nyt on vaikka kunta 1.2.3. köyhin on ykkönen ja vaikka samassa suhteessa esim terveyskeskuksia,ykkönen on tietenkin se köyhä ja etäisin,miten mahtaa käydä,vai luuleeko joku että tämä tärkeä kolmonen luopuu asemistaan,ei vaan ykköseltä lähtee se viimeinenkin piste myös kakkoselta toinen kolmoselta ei yhtään muttei lisäännykkään,kyllä säästöä tulee ja kilometrejä ja eipä tule turhia käyntejä
Suurimmat säästöt saataisiin kun pakotettaisiin kunnat hankkimaan yhdesssä tietojärjestelmiä ja siirrettäisiin palveluita entistä enemmän verkkoon ja ryhdyttäisiin hyödyntämään videoneuvotteluita.
Esim erilaiset lupa-asiat voisi hoitaa täysin verkossa ilman vierailuja kunnan toimipisteessä. Hakemus netissä, tarvittavat paperit liitteeiksi, mukaan pari videoneuvotttelua tarvittaessa ja lopputuloksena lupa koti sohvalta käsin ilman kilometrien ajamista. Kela ja verottaja ovat hyviä esimerkkejä miten kansalaisten juoksetus luukuilla on vähänetynyt huomattavasti.
Tarhojen ja koulujen ilmottautumiset voisi myös hoitaa netissä. Nyt vanhemmat raapustavat tiedot paperille ja joku sitten siirtää tiedot koneelle. Täysin turhaa hommaa, kun vanhemmat voisivat tehdä hakemukset ja tarvittavat täydennyksetkin täysin netissä. Tämä on totta jo joissakin kunnissa, mutta ei vielä Nurmijärvellä.
Valtio on rakentamassa SADe-ohjelman (Sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma) myötä useita järjestelmiä kuntien, kansalaisten ja yritysten käyttöön. Toivottavasti vain kunnat ottavat ne käyttöönsä. http://www.vm.fi/vm/fi/05_hankkeet/023_sade/index.jsp


















