Koetapa kakara käyttäytyä

Kävin välipäivinä lapsuusmaisemissa. Paluumatka venyi tunnin suunniteltua pidemmäksi, koska Pendolinoa Helsinkiin ei pystyttykään ajamaan. Ensin harmitti, sitten hämmästytti. Ei tosin VR, vaan asemalla junaan odottaneiden kanssamatkustajien käytös.

Ymmärrän, että vuorojen peruuntuminen, jatkuva myöhästely ja lippu-uudistuksen tolkuton takkuilu harmittavat matkustajia. On varmasti turhauttavaa odotella hikisenä pienten lasten, koiran ja matkatavaroiden kanssa tietoa, pääseekö jatkamaan matkaa ja jos pääsee niin millä välineellä. VR on edelleen surkea tiedottamaan muutoksista henkilökunnalleen, matkustajista puhumattakaan. Sitä yhtiön sietäisi hävetä.

Mutta en ymmärrä, mitä liikkuu kaltaiseni aivan tavallisen matkustajan päässä, kun tämä alkaa rähjätä tilanteesta muutenkin parhaansa tekevälle henkilökunnalle. Sellainen ainoastaan hidastaa asioiden hoitamista.

En minäkään mikään äiti aurinkoinen ole. Silti mieleeni ei tulisikaan huoritella konduktööriä vain siksi, että junaan ei saada sähköä. Tai tönäistä selkään samassa jamassa olevaa kanssamatkustajaa, jos tämä erehtyy kurottamaan lipputoimiston jonotusnumeroa juuri siitä kohdasta jonoa, jossa itse seison.

Illalla ihmettelin asiaa puhelimessa isoäidilleni. Tämä arveli, että se on inhimillistä. Omat oikeudet menevät helposti velvollisuuksien ohi, koska oikeudet ovat mukavia, mutta velvollisuudet maistuvat paperilta.

– Eikös se ole vähän kuin siellä työelämässä nykyisin? Että on mukavampaa listata, mitä kaikkea työnantaja tekee väärin kuin pohtia, että mitä teen palkkani eteen? Tai netissä? On sananvapaus, mutta myös vastuu. Ellei sitten äiti niistä edelleen nenää ja pese suuta saippualla, isoäiti sanoi.

Myönsin. Keskustelu siirtyi keleihin ja naapurin rouvan uuteen talvitakkiin.

Soittelin isoäidille uudemman kerran männä viikolla. Oli ollut komea uusi vuosi ja nyt luntakin kunnolla.

Isoäiti kysyi, missä olin itse viettänyt vuoden vaihdetta. Kerroin, että lähikuppilassa.

– Oliko oikeuksia ja velvollisuuksia? mummo kysyi.

Vastaus oli helppo: Kyllä. Siellä tervehditään, kun tullaan, käyttäydytään, kun ollaan ja maksetaan, kun lähdetään. Ja jukeboksista saa soittaa korkeintaan kaksi Popedan kappaletta illassa.

Lista sai isoäidin siunauksen. Tosin yhtä asiaa hän ihmetteli: – Miksi ne eivät ole lainanneet tuota listaa presidentinvaaliehdokkaille?