Hamppubetoni, lentotuhkatiili, puumuovikomposiitti tai uusiomuovi saattavat olla merkittävässä asemassa Marja-Vantaalle tekeillä olevassa harvinaisessa rakennushankkeessa.
Kesän 2015 asuntomessualueelle tehtävän vuokrakerrostalon rakentamisessa käytetään mahdollisimman paljon kierrätys- ja uusiomateriaaleja.
Idean taustalla on Vantaan kaupungin omistaman VAV asunnot oy:n toimitusjohtaja Teija Ojankoski, jonka mukaan hanke on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen.
Suunnitteilla myös toinen
Luonnonvaratasapainoinen vuokratalo -hanke on Vavin, NCC:n, Kuusakosken ja Marja-Vantaa -projektin yhteinen hanke. Myös Tampereen tekninen yliopisto, ympäristöministeriö, kuluttajatutkimuskeskus ja asuntomessut ovat hankkeessa mukana.
Talo valmistuu Marja-Vantaan asuntomessuille vuonna 2015.
Rakentamisessa käytetään mahdollisimman paljon järkeviä uusiomateriaaleja. Siitä tehdään energiatehokas ja ara-normeihin mahtuva kohtuuhintainen vuokratalo.
Alustavien suunnitelmien mukaan NCC tekee rakennuksen viereen myös toisen vapaarahoitteisen kohteen samalla periaatteella.
– Tähän asti Suomessa tehdyt uusiomateriaalitalot ovat olleet pientaloja. Ekomateriaaleista tehty kerrostalo on tiettävästi ensimmäinen laatuaan.
Ekokerrostalo on tiettävästi ensimmäinen laatuaan.”
Hanke on alkutekijöissään eikä vielä ole tiedossa, millainen osuus rakennusmateriaaleista tulee olemaan kierrätettyä. Ojankosken mukaan nyt haetaan karsimisperiaatteella plussia ja miinuksia erilaisille materiaaleille, joita on pitkä lista.
– Kierrätetty lasi, erilaiset muovikomposiitit, autonrenkaat, jopa käytöstä poistetut setelit – kaikkia näitä kehitetään koko ajan.
Hankkeessa vahvasti mukana olevan NCC rakennus oy:n toimitusjohtajan (1. helmikuuta alkaen) Harri Savolaisen mukaan jokaista materiaalia arvioidaan kolmella kriteerillä.
– Vaakakupissa painaa materiaalin arvo kierrätysnäkökulmasta, sen tekniset ominaisuudet sekä taloudelliset reunaehdot.
– Perinteisesti rakennusmateriaalin kierrätyksellä on tarkoitettu esimerkiksi sitä, että otetaan vanhat ikkunat vanhasta talosta uuteen käyttöön. Tämän hankkeen yhteydessä materiaalia on tarkoitus prosessoida uudelleen uutta tarkoitusta varten. Yksi esimerkki tällaisesta on betonimurskan käyttäminen tienparannuksen raaka-aineena.
Osa hanketta on Tampereen teknillisessä yliopistossa viime vuoden lopulla valmistunut Päivi Veijolan diplomityö, joka käsittelee kierrätysmateriaalien käyttöä rakentamisessa. Työ esittelee erilaisia uusiomateriaaleja ja niistä eri puolille maailmaa tehtyjä rakennuksia.
Luonnonvaratasapainoista vuokrataloa aletaan rakentaa viimeistään vuoden 2014 alussa. Rakennuksen lopullista muotoa määrittää myös asuntomessualueen asemakaava, joka ei ole vielä valmis. Ojankosken mukaan tämän vuoden aikana tehdään tarkkaa kehittämistyötä materiaalien osalta.
– Pitää selvittää mitä materiaaleja on saatavilla ja mitkä ovat hinnat. Materiaaleista pyritään laskemaan myös hiilijalanjälki; pyrimme siihen, että ei tuoda jotain materiaalia vaikkapa Indonesiasta, jos sitä on saatavissa täältäkin.