Viron Muhun saarelta kohti Toscanan kyliä suunnistanut Sikke Sumari tunnustaa, että hänen vatsansa toinen kotiseutu on Italian Toscanassa sijaitseva Cretin kylä.
Elämäniloa ja tarmoa puhkuvan naisen mukaan italialainen keittiö luottaa itseensä ja perinteisiinsä. Se pysyy muuttumattomana, vaikka koko muu maailma on innostunut molekyyleistä ja etanapuurosta.
Hän siteeraa Toscanassa, Cretin kylässä asuvaa Ornella-mammaa ”Miksi kehitellä uutta, kun vanhakin on erinomaista?”
Rakkaus ja intohimo hyvään ruokaan kulkeutuvat Sumarin mukaan ruuan valmistajasta sen syöjälle.
– Sen parempaa maustetta maailma ei tunnekaan.
Sikke Sumari
ruoka-alan moniosaaja
tuore kirja Sikke – Ruokaa Rakkaudella ilmestyi helmikuun alussa
samannimisen ruokaohjelman toisen tuotantokauden jaksoissa Sumari vie katsojat Toscanan kukkuloille
Sumari nähdään jälleen MasterChef -kilpailun tuomarina; sarjan toinen tuotantokausi alkaa TV Nelosella 7.2.
Hän on aiemmin esiintynyt muun muassa Kokkisota-ohjelman juontajana Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kilpailijana
Rakkausherkuiksi Sumari nimeää merenherkut.
– Merenherkkuja voi syödä sormin ja syöttää myös toiselle. Ruokailuhetkestä syntyy eroottinen tunnelataus, ellei suorastaan esileikki, nainen pohdiskelee.
Rakkaus ja intohimo, sen parempaa maustetta maailma ei tunnekaan.”
Sumari suositteleekin pimeiden iltojen ratoksi pitkiä nautinnollisia ruuanlaittohetkiä mielimusiikin, hyvän viinin ja parhaan mahdollisen seuran kanssa.
– Vähintään kolme ruokalajia kannattaa väsätä. Ja ruokailla myös pitkään ja hartaasti. Siinä ilta vilahtaa ohi ihan huomaamatta.
Parhaimman paikan muodostaa keittiön herkkujen tuoksujen läheisyydessä sijaitseva ruokapöytä, jonka ympärille kerääntyy perheen ja ystävien elämästä nauttiva joukko.
– Toiselle valmistettu ateria on sama kuin sanoisi tälle, että rakastan sinua. Se on aivan liian harvoin käytetty lause näillä leveysasteilla.
Kotoisa ateria tuo hyvän mielen, jos ulkomaailma käy liian kovaksi ja vaativaksi.
Mutta Sumarin keittiössä ei tarjoilla perinteistä lohturuokaa kuten voita, kermaa, sipsejä tai suklaata. Hän arvostaa rakkaudella valmistettua kotiruokaa, joka nautitaan hyvässä seurassa rennosti, rauhallisesti ja hitaasti.
Ruokailuhetkestä syntyy eroottinen tunnelataus, ellei suorastaan esileikki.”
Äitinsä perinteisen kaalilaatikon Sumari nimeää omaksi lohturuuakseen.
– No, lohturuoka on nimensä mukaisesti ruokaa, joka tuo lohtua silloin, kun vaikkapa maailma murjoo.
Sumari sanoo, että englanninkielisen sanan comfort food voisi kääntää yhtä hyvin myös ’mukavuusruoaksi’ eli ruuaksi, jota syö silloin kun haluaa, että on mukavaa.
– Kaalilaatikko siis on yksi tällainen, toinen on lihapullat ja köyhät ritarit maistuvat, jos makeaa tarvitaan, nainen letkauttaa iloisesti.