Poliisi: Jo yli 80 liikenneonnettomuutta, nyt malttia!

Paikalliset
Kommentoi

Ajokeli on rannikon läheisyydessä erittäin huono pöllyävän pakkaslumen ja teiden liukkauden vuoksi.

Aamun ja aamupäivän aikana on poliisin tietoon tullut jo yli kahdeksankymmentä liikenneonnettomuutta. Lisäksi muita liikennetehtäviä on useita kymmeniä. Niitä aiheutuu mm. raskaanliikenteen jäädessä liukkauden johdosta paikalleen. Ruuhkia on kaikilla väylillä, joten kiertoreiteistäkään ei ole helpotusta löydettävissä.

Valitettavasti onnettomuuksissa on tapahtunut myös henkilövahinkoja. Vammojen vakavuusasteesta poliisilla ei vielä tässä vaiheessa ole tarkempaa tietoa.

Poliisi toivoo nyt kaikilta autoilijoilta malttia. Sää tulee jatkumaan iltaan saakka huonona, joten liikenneruuhkat ja vaikeudet jatkuvat. Oman auto tulee käyttö tulee rajata vain ehdottoman välttämättömiin tilanteisiin.

Autolla aamulla töihin tulleita poliisi kehottaa jättämään auton työpaikalle esimerkiksi parkkihalliin mikäli se on mahdollista ja hakemaan auton viikonlopun aikana. Tämä siitäkin huolimatta, että julkisella liikenteellä on myös vaikeuksia. Joka tapauksessa kotiinlähtöä kannattaa tänään siirtää myöhäisemmäksi.

Liikenteessä tulee erityisesti huomioida turvavälit. Pöllyävästä lumesta johtuen autojen perävalot eivät todellakaan näy ja erittäin liukas tienpinta pidentää jarrutusmatkoja hitaissakin nopeuksissa.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.