Varusmiesten vaarallisin infektio kuriin rokotteella - myös vantaalaiset mukana testaamassa

Paikalliset
Kommentoi

Varusmiehet ovat saamassa rokotuksen armeijan vaarallisimpaan infektioon, meningokokki B -bakteerin aiheuttamaan verenmyrkytykseen. Sama rokote suojaisi myös sylivauvoja, jotka ovat bakteerin toinen kohderyhmä.

Rokotetta testataan jo Tampereen yliopistossa ja ensimmäiset tulokset saadaan kuluvan talven aikana ja loputkin tiedot vuoden loppuun mennessä. Rokote voisi tulla käyttöön aikaisintaan vuonna 2013.

– Rokote poistaisi pahimman kuolemantapauksia aiheuttavien infektioiden uhan, jota vastaan on ollut kaikkein vaikeinta kehittää rokotetta, professori Timo Vesikari Tampereen yliopistosta tiivistää.

Rokotteen on kehittänyt lääkeyhtiö Pfizer. Sitä on testattu aiemmin muun muassa Yhdysvalloissa sadoilla henkilöillä. Kokemukset olivat niin hyviä, että tutkimuksia laajennettiin Eurooppaan. Rokote on tuottanut hyviä vasta-ainepitoisuuksia ja haitat ovat jääneet vähäisiksi.

Suomessa kokeiluun on osallistunut noin 1000 11–18-vuotiasta nuorta rokotetutkimusklinikoilla Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Järvenpäässä, Lahdessa, Tampereella, Turussa, Porissa, Seinäjoella, Kokkolassa ja Oulussa.

Suomessa tutkitaan rokotteen suojatehoa meningokokki B -bakteerin aiheuttamia tauteja vastaan mittaamalla immunogeenisuutta eli elimistön tuottamien vasta-aineiden määrää ja siedettävyyttä, eli aiheuttaako rokote sivuvaikutuksia.

Rokotteen oletetaan antavan suojan lähes kaikkia B-ryhmän meningokokkibakteereja vastaan.

 

B-ryhmän meningokokki on vauvojen ja varusmiesten tauti.”

 

B-ryhmän meningokokki aiheuttaa infektioita eniten pienille vauvoille, teini-ikäisille nuorille ja varusmiehille. Vesikarin mukaan tapaukset jakaantuvat melko tasan vauvojen ja varusmiesten välille.

– Jos tehokas ja turvallinen rokote saadaan markkinoille, rokotteen hankkimista myös varusmiesten käyttöön tullaan toki harkitsemaan vakavasti, Puolustusvoimien epidemiologi Maria Virkki toteaa.

Vesikarin mukaan Suomessa esiintyy vuosittain 100–200 vakavaa bakteeri-infektion aiheuttamaa aivokalvontulehdusta. B-ryhmän meningokokki aiheuttaa niistä suurimman osan, noin 50 tapausta vuodessa. Näistä 50:stä noin kymmenesosa voi johtaa kuolemaan.

Bakteeri iskee eniten alle vuoden ikäisiin vauvoihin, teini-ikäisiin nuoriin ja varusmiehiin.

Bakteeri aiheuttaa lisäksi sellaisia verenmyrkytyksiä, joihin ei liity aivokalvontulehdusta. Aivokalvontulehdukseen verenmyrkytys kuuluu aina.

Meningokokki B:n aiheuttama infektio etenee nopeasti ja sen oireet ovat vaikeat, mikä lisää sen vaarallisuutta.

– Viimeksi tällainen tapaus sattui viime vuoden helmikuussa, jolloin varusmies kuoli Kajaanin varuskunnassa. Hoitoa viivästytti se, että mies oli sairastuessaan lomalla. Varuskunnissa kyllä tiedetään näiden infektioiden riskit. Meningokokki B:tä pystytään hoitamaan aloittamalla suonensisäinen antibioottilääkitys heti, Vesikari kertoo.

 

Suomessa 100–200 vakavaa aivokalvontulehdusta joka vuosi.”

 

Varusmiehiin infektio tarttuu helposti, koska varuskunnissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Runsas rasitus ja vilustumiset lisäävät tartunnan mahdollisuutta.

– Tauti tarttuu pisaratartuntana nielun kautta. Jos varusmies on sairastunut meningokokki-infektioon, tupakavereiden nieluista bakteeri voidaan hävittää antibioottihoidolla. Heitä voidaan myös rokottaa, jos tauti johtuu muusta kuin B-ryhmän meningokokista, Vesikari kertoo.

Rokotuksen kehittämisen vaikeus johtuu bakteerin erilaisesta rakenteesta. Tavallisesti rokote perustuu bakteerin pinnassa sijaitsevien polysakkarideihin, joihin rokotteen vasta-aineet vaikuttavat. B-ryhmän meningokokin polysakkaridia elimistö ei tunnista vieraaksi samalla tavoin kuin se tunnistaa muiden bakteerien polysakkaridit.

Muihin meningokokkeihin on rokotus jo olemassa: C-ryhmään se saatiin jo parikymmentä vuotta sitten, A-, W- ja Y-meningokokkeihin muutama vuosi sitten.

B-ryhmän bakteerista löydettiin lopulta valkuaisaine, josta voitiin kehittää rokote.

 

En usko, että tämä tyssää puolustus-voimien säästöihin.”

 

Puolustusvoimien epidemiologi Maria Virkki pitää tehokkaan ja turvallisen rokotteen markkinoille saamista erittäin toivottavana. Kliinisten tutkimusten jälkeen Euroopan Lääkevirasto arvioi rokotteen. Mikäli se osoittautuu tehokkaaksi ja turvalliseksi, se voi saada myyntiluvan. Vasta sitten voidaan sen käyttöä harkita kansallisissa rokotusohjelmissa ja antaa mahdollisia suosituksia.

Hän ei ryhdy arvioimaan, voiko rokotteen saaminen tyssätä puolustusvoimien säästöihin. Jos lääkkeellä tai rokotteella voidaan estää jopa kuoleman aiheuttavia vakavia sairastumisia, rahoitus pyritään aina järjestämään, vaikka rokotteen hinta toki vaikuttaa merkittävästi päätöksentekoon ja aikatauluihin, Virkki toteaa.

Rokote voi maksaa apteekkitavarana satoja euroja, mutta rokotusohjelmaan otetun valmisteen hinta laskee paljousalennuksen myötä. Lääkkeen täytyy olla jo lähtökohtaisesti edullinen ja kustannustehokas, jotta se voidaan ottaa ohjelmaan.

Rokotetutkimuksissa mukana 80 000 suomalaista, lääketutkimuksissa 100 000

Suomi on rokotetutkimuksen suurmaa. Rokotetutkimuksissa oli mukana vuonna 2010 peräti 80 000 ihmistä. Lääketutkimuksiin osallistui lähemmäs 100 000 ihmistä.

– Suomi on hyvä tutkimuspaikka, koska meillä rokotetaan ihmiset erittäin kattavasti. Ihmiset suhtautuvat rokotuksiin myönteisesti ja he toimivat tutkimuksissa ohjeiden mukaan, mikä parantaa tutkimusten laatua. Suomessa on myös paljon rokotetutkimusten tekemiseen liittyvää kokemusta ja taitoa, erityisasiantuntija Mia Bengtström Lääketeollisuus ry:stä kertoo.

Kansallista rokotusohjelmaa päivitetään jatkuvasti sekä tautien että hoitokeinojen kehittymisen myötä. Bengtströmin mukaan tulevia rokotteita soisi tulevan mm. puutiaisten aiheuttamaan borrelioosi-infektioon ja antibiooteille vastustuskykyisten stafylokokki-bakteerien aiheuttamiin sairaalatartuntoihin, joista pahin on MRSA-sairaalabakteeri.

– Rokote voisi auttaa ongelmassa, koska uusien antibioottien kehittäminen on vaikeaa. Uusia antibiootteja täytyy käyttää säästeliäästi vastustuskykyisiä bakteereja vastaan, jotta niiden teho säilyisi mahdollisimman kauan. Riskiryhmien rokottaminen hidastaisi vaarallisen sairaalabakteerin leviämistä ja mahdollistaisi uusien antibioottien pidempää käyttöä vastustuskykyisten bakteeritulehdusten hoidossa, Bengtström puntaroi.

Uusin vaara on rokotuksien välttely, joka nostaa jo kadonneita sairauksia takaisin. Tuhkarokko vaatii yli 90 prosentin rokotustiheyden, jotta tauti pysyisi poissa. Siksi tauti tulee ensimmäisenä uudelleen näkyviin.

– Englannissa tauti on jokavuotinen riesa, koska rokotustiheys on laskenut 80 prosenttiin. Rokotuksista kieltäytyvät henkilöt aiheuttavat vaaran omille lapsilleen, sillä tuhkarokonkin jälkitautina voi tulla aivokalvontulehdus, johon voi kuolla, Bengtström muistuttaa.

Veli-Pekka Leskelä

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.