Suomessa itämaista tanssia opettavan Laura Zarayn tuottama kansainvälinen itämaisen tanssin festivaali tuo Vantaalle Silkkisaliin viikonvaihteessa alan huipputanssijoita kotimaasta ja muualta Euroopasta. Vierailevina tähtinä mukana ovat muun muassa Azad Kaan, Maria Aya, Guy Schalom ja Kaidi Udris.
Perjantaina kello 20 alkaa Suomen ensimmäinen kansainvälinen itämaisen tanssin kilpailu, johon on tulossa ammattitanssijoita Ugandasta asti. Kilpailun jälkeen tanssilattia on vapaa myös yleisölle, kun suomalainen itämaisen musiikin yhtye Siroko tarttuu puikkoihin.
Lauantaina kello 19 on vuorossa tapahtuman päänäytös, Hafla – itämaisen tanssin ilta, jossa nähdään sekä soolonumeroita että ryhmiä. Tarjolla on lisäksi itämainen buffet, basaari, hierontaa ja hennausta. Tapahtumaan liittyy myös tanssikursseja alkeista edistyneisiin koko viikonlopun ajan.
Liput kilpailuun ja Haflaan on varattava etukäteen Teatteri Vantaasta, p. 040 8337144, tai osoitteesta www.teatterivantaa.fi.