Kevään trendeissä on viidakon hehkua

Paikalliset
Kommentoi

Kevään muotitrendeissä lupaillaan etnohenkistä hehkua, höyheniä ja hawaijilaispaitoja. Väreistä ja kuoseista moneen makuun sopivia kevätvaatteita.

150-vuotisjuhliaan viettävällä Stockmannilla on tarjota monenlaista muotia. Juhlavuoden tuotteet ja designpääkaupunki näkyvät tavaratalon valikoimissa.

– Kuluttajakuntamme on laaja, ja huomioimme erilaiset trendit, kertoo Stockmannin Design Manager Luisa Laine.

– Tänä keväänä uutta on hyvin voimakkaat värit. Esimerkiksi keltainen, turkoosi, pinkki, oranssi, Laine sanoo.

– Kuoseissa nähdään raitoja ja kukkia. Kukkakavalkadi on laaja, Laine toteaa.

– Mukana on impressionistisia ja akvarelleista saatuja vaikutteita. Toisaalta myös graafinen, Bauhaus-henkinen tyyli nousee, Laine lisää.

Kolmantena trendinä Laine näkee maanläheisen, afrikkalaisuudesta vaikutteita saaneen ”kaupunkilais-nomadin”.

Aikuisten potkupuku

Kolme nuorta norjalaismiestä Henrik, Knut ja Thomas, kehittivät OnePiece-haalarin idean vuonna 2007.

Tarinan mukaan he pohtivat, mikä olisi mahdollisimman mukava oloasu hitaan sunnuntaiaamun viettoon.

Haalareissa ei ole kiristävää vyötärönauhaa, eikä kylmä pääse hiipimään housujen ja puseron välistä.

Kolmikko kaupitteli haalaria aluksi norjalaisissa kouluissa ja kaverien keskuudessa.

Suosiota tuote saavutti Pohjoismaissa blogien kautta vuonna 2010.

Sittemmin maailmanvalloitus on yltynyt, ja aikuisten potkupuvuiksikin kutsuttuja haalareita myydään muun muassa Yhdysvalloissa ja Isossa Britanniassa.

– Vekkihameet palaavat. Ja hulmuavat, pitkät helmat. Sekä kudotuista kankaista tehdyt topit, Laine lisää.

Jäävätkö iloisenkirjavat vaatteet kuormittamaan kesän alennusrekkejä?

– Tämän kevään uutuuksissa näkyvää etnisyyttä voi käyttää monella tapaa ja hillitystikin, sanoo Meri Karppanen Muotikaupan liitto ry:stä.

– Erityisesti maanläheiset afrikkalaiset sävyt ja japanilaiset teemat soveltuvat monen vaatekaappiin, Karppanen sanoo.

Värisävyistä uusia ovat Karppisen mukaan erityisesti mustapippurin sävy afrikkalaisvaikutteisissa kankaissa.

– Paljon nähdään myös lämmintä fuksiaa, vihreää ja viidakkohehkua, Karppanen kertoo.

Kauniita hillitympiä värejä on myös runsaasti tarjolla. Erilaisia beigejä, ruskeita ja harmaita.

Japanilaisesta tyylistä Karppinen uskoo suomalaisen makuun sopivan esimerkiksi hennot harmaan ja pastellisävyjen yhdistelmät.

– Voimakkaan mausteiset värit eivät aina sovi tyypillisen vaaleaan, suomalaiseen ihoon. Hillitymmät sävyt toimivat usein paremmin, Karppanen kertoo.

Vekkihameet palaavat. Ja hulmuavat, pitkät helmat.”
Catwalkien luomukset ovatkin Karppisen mukaan tahallisia ylilyöntejä.

– Tämän kevään trendeillä voi helposti uudistaa pukeutumista esimerkiksi yläosissa ja huiveissa, Karppanen vinkkaa.

Uutena trendinä Karppanen uskoo näkevänsä katukuvassakin aiempaa rohkeampaa kuvioitujen kuosien yhdistelyä.

– Esimerkiksi kukkaa ja raitaa yhdistellään. Kankaissa on myös kuvitusta ja maalausaiheita, Karppanen sanoo.

”Kokohaalari voi näyttää hyvältä”

Sanna HeikkiläAikuisten kokohaalari on jatkanut tämän talven hittinä ja nyt potkupukuja ostetaan koululaisillekin.

Lindexin visualisti Kati Honkanen on ostanut itselleen haalarin kotikäyttöön.

– Ostin isoimman lastenkoon. Poikien sinisen mallin. Se on todella mukava päällä, mutta kadulle en sitä itse laittaisi.

Lindexillä myydään vain lasten kokoja. Haalareita kysytään Honkasen mukaan jatkuvasti, ja koot myydään nopeasti loppuun.

Kampin kauppakeskuksessa Union Five -liikkeessä haalareita ei ole myynnissä.

– Eikä tule. Se on ihan tietoinen linjanveto. Me olemme lautailukauppa, kertoo liikkeessä työskentelevä Ville Hartikainen.

Gazery-liikettä mainostetaan uusiin trendeihin ja muotiin erikoistuvaksi nuorten aikuisten vaatekaupaksi. Trendihaalareita sielläkään ei ole myynnissä.

Haalareita kuitenkin kysellään monesta vaatekaupasta. Mutta jos liikkeissä myytävät vaatemerkit eivät haalareita tuota, ei niitä hetkessä ilmesty myöskään asiakkaan ulottuville.

Muotikaupan liiton Meri Karppanen suhtautuu haalareihin ennakkoluulottomasti.

– Uusille ideoille on aina tarvetta. Ja ne haalarit voivat näyttää oikein hyviltä.

Työpaikkapukeutumiseen Karppinen ei aikuisten potkupukuja toivo. Vapaa-aikaan kylläkin.

– Ja ennalta on vaikea sanoa, mistä tulee klassikko. Naisten pikkumusta, eli lyhyt musta mekkokin, on alle sadan vuoden vanha keksintö.

– Ja sekin tuntui lanseerauksensa aikaan aivan mahdottomalta, Karppanen huomauttaa.

Käyttäjän Sanna Heikkilä kuva
Sanna Heikkilä

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.