Muokkaa

AC HaKille avausvoitto 2. divisioonassa

AC HaKin kapteeni Tommi Vappula oli taas tehokkalla päällä

AC HaKi

AC HaKin miesten edustusjoukkue otti hienon voiton sarja-avauksessaan perjantai-iltana Campossa. SBS Blues oli ennakoidun kova vastustaja ja ottelussa riitti jännitettävää loppumetreille asti. Isännät olivat kuitekin lopulta parempia lukemin 8-6.

Molemmat joukkueet vahvistuivat täksi kaudeksi ja molempia on veikattu lohkon kärkipäähän. Peli olikin alkuun erittäin tarkkaa eikä maalipaikoilla ei mässäilty. Ensimmäinen maalikaan ei juuri tullut maalipaikasta, vaan Ville Räkköläisen maalille toimittama pallo pomppasi punamustien puolustajan kautta maaliin. Vain reilu minuutti avausmaalista ja punamustat pääsivät ylivoimalle. Vapaalyönnin jälkitilanteessa pallo ajautui vantaalaisten tähtihankinnan, Tommi Aron, lapaan, jolla oli melko helppo työ ohjata pallo tyhjään maaliin. Erän seuraavista maaleista vastasi joukkueen kapteeni Tommi Vappula. Syötön molempiin maaleihin tarjosi Tommi Rosendahl. Erän viimeinen maali lähti Matias Marjasen lavasta. Marjanen pyrki syöttämään pallon maalin takakulmalle avoimeen maalipaikkaan, mutta Blues puolustus ehti väliin sillä seurauksella, että palloa kaivettiin lopulta maalista. Avauserä isännille 4-1. Lukemat kertovat avauserästä oleellisen. Isännät olivat niskan päällä ja varsinkin ykköskentän peliä oli mukava seurata. Alkukankeuden jälkeen kenttä loi useita maalipaikkoja.

Toinen erä alkoi vauhdikkaasti ja isännät osuivat tällä kertaa ensimmäisenä. Tuomas Jääskeläisen oivaltava syöttö oikeasta laidasta tavoitti Janne Uuskosken avoimesta paikasta, eikä Uuskoski erehtynyt. Peli 5-1:een. Blues kavensi kuitenkin välittömästi kun isäntien peittopeli ontui. Niko Laitinen iski vasemmalta laidalta suorasta juoksusta pallon ylänurkkaan. Vain reilu minuutti maalista ja punamustat pääsivät jälleen ylivoimalle. Tällä kertaa päästiin jauhamaan hieman pidempään yv:tä, mutta loppuun asti ei Bluesin tarvinnut alivoimaa kuitenkaan kärsiä. Siitä piti huolen Joona Marjanen, joka Rosendahlin upeasta poikittaissyötöstä pääsi laukomaan pallon vastustamattomasti tyhjään maaliin. Heti seuraavassa vaihdossa Petteri Alavuotunki iski isännät jo viiden maalin johtoon, 7-2:een. Näköjään myös maha tuli täyteen, sillä loppuerää hallitsi Blues. Erän puolivälissä Laitinen iski jälleen viuhuvalla lämärillä maalin. Peli 7-3:een. Maali jäi kuitenkin erän viimeiseksi, joten tauolle lähdettiin isäntien neljän maalin johdossa.

Kolmannen erän alku oli hankala punamustille. Vantaalaiset saivat ensimmäiseen neljään minuuttiin kaksi kahden minuutin jäähyä, ja vaikka Blues ei ylivoimalla osunut, siirtyi hallinta sinisille. Erän puolessa välissä punamustat joutuivat jälleen jäähylle ja tällä kertaa Blues myös onnistui kavennuksessaan. Ajassa 56:43 Blues tuli kahden maalin päähän kun vielä viime kaudella punamustissa pelannut pistenikkari, Jussi Laamanen, ohjasi maalin edestä pallon maalin kattoon. Blues viritteli lopun takaa-ajoaan ja otti maalivahdin pois. Tämä kuitenkin kostautui, sillä isännät onnistuivat riistämään pallon ja olivat karkaamassa ylivoimahyökkäykseen tyhjää maalia kohti. Tilanteessa kuitenkin Bluesin pelaaja esti Vappulaa ja seurauksena kahden minuutin jäähy kun ottelua oli jäljellä reilu minuutti. Isännät käyttivät ylivoiman hyväkseen kun Joona Marjanen iski illan toisen maalinsa upealla rannelaukauksella keskisektorista. Laamanen kaunisteli vielä lopussa numeroita Bluesille, mutta tärkein eli voitto ja kaksi pistettä jäi punamustille Campoon.

Vaikka kyseessä oli sarja-avaus, näytti peli varsinkin alussa isäntien kannalta melko hyvältä. Palloa hallittiin, paikoille päästiin ja vastustaja pidettiin pois hyviltä paikoilta. Ottelun puolessa välissä ilmeisesti hyvän olon tunne hiipi paidan alle ja Blues tuli hyvin lähelle.

AC HaKi jatkaa sarjapelejään 6.10, jolloin se matkustaa Lohjalle LoSBin vieraaksi.

AC HaKi

AC HaKi (Hakunilan Kisa ry) on Itä-Vantaalla toimivat salibandyseura, jossa pelaa noin 300 salibandyn kilpa- ja harrastajapelaajaa. AC HaKi järjestää salibandyn perusopetusta nuorille ja aikuisille, lajin vasta-alkajille sekä tarjoaa mahdollisuuden edetä salibandyssä aina kilpatasolle saakka. Kilpajoukkueiden lisäksi AC HaKissa toimivat 7-10 -vuotiaiden salibandykerho sekä aikuisten kuntosalibandyjoukkueet miehille ja naisille.

Lisätietoja AC HaKista www.ac-haki.fi