Lukutaidon puute haittaa läpi elämän

(PÄÄKIRJOITUS) Nuorten luku- ja kirjoitustaidon rapautuminen on ollut yksi viikon puheenaiheista. Pisa-menestyksellään ylpeilleessä Suomessa peruskoulun päättää vuosittain tuhansia nuoria, joilla on isoja ongelmia sekä kirjoittamisessa että luetun ymmärtämisessä (HS 1.10.2017). Niin isoja, että ne vaikeuttavat selviytymistä arkisista tilanteista.

Puutteellinen luku- ja kirjoitustaito ei ole vain nuorten ongelma. Vantaan Sanomat kirjoitti aiemmin syksyllä, kuinka 40–50-vuotiaillakin voi olla niin huono luku- ja kirjoitustaito, että työllistyminen on vaikeaa. Työelämään on aikoinaan päästy kiinni puutteellisellakin osaamisella, mutta vanhojen ammattien kadotessa uudet työt asettavat uusia vaatimuksia niin kirjoitustaidon kuin luetun ymmärtämisenkin osalta.

Koti ei voi väistää vastuutaan, mutta monen oppilaan turva on yhä opettaja, joka jaksaa päivästä toiseen harjaannuttaa lukemisessa ja kirjoittamisessa."

Taitojen rapautumisen ja kielen köyhtymisen syntipukeiksi on tarjottu muun muassa pelejä, videoita ja sosiaalista mediaa. Opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen nostatti äläkän kirjoittamalla Twitterissä, kuinka ”suurta osaa pojista ei huvita kuin pelaaminen ja viihteellisyys”. Luukkaisen provokatorinen huoli herätti vilkasta keskustelua, ja oli hänen kanssaan samaa tai eri mieltä, niin selvitykset tukevat sitä, että kyse on ennen kaikkea poikien ongelmasta.

”Tytöt pärjäävät selvästi poikia paremmin”, Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen asiantuntija kommentoi HS:lle kolmen vuoden takaista arviota ysiluokkalaisten kirjoitustaidoista.

Lukemaan oppii lukemalla ja kirjoittamaan kirjoittamalla. Koti ei voi väistää vastuutaan, mutta monen oppilaan turva on yhä opettaja, joka jaksaa päivästä toiseen harjaannuttaa lukemisessa ja kirjoittamisessa.

Mikko Heino

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.

Tervetuloa Vantaan Sanomien blogeihin!

Vantaan Sanomat tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia vantaalaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta. Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin. 

 

Haluatko blogistiksi?

 

Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.