Muokkaa

Mikä mä olinkaan?

”Äiti, mikä mä olinkaan? Mihin mä kuuluinkaan?”, kysyi nuorimmaiseni useampaankin kertaan ekaluokkalaisena, kun koulussa alkoivat uskonnontunnit. ”Sinä olet luterilainen, olet kristitty. Meidän perheemme on luterilainen perhe. Kuulumme kristilliseen kirkkoon”, vastailin hänelle vähän eri sanakääntein.  Uutta verrattuna päiväkotiin oli se, kun muutoin yhdessä toimiva luokka jakaantui uskontotunneilla omiksi ryhmikseen. Koin tilanteen herkullisena ja mielenkiintoisena. Itse saman ikäisenä en kohdannut vielä tällaista identiteettipohdintaa. Ajattelen että lapseni on minuun verrattuna etuoikeutettu, koska jo tässä iässä tätä kautta hän voi puntaroida omaa ajatteluaan, omaa historiaansa ja perheensä arvoja ja tapoja. 

Tulkitsin lapsen kysymyksen myös hyvin myönteisenä. Nuorimmainen oli ymmärtänyt että ihmisillä on erilaisia katsomuksia ja uskontoja, ja että he kuuluvat sen mukaisesti erilaisiin yhteisöihin. Erilaisiin joukkoihin kuuluminen ja niiden arvoihin liittyminen tukee oman identiteetin muodostumista. Kuka minä olen, millainen minä olen, mihin minä kuulun, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Vaikka olemme monelta osin keskenämme samanlaisia, on meillä olemassa myös erilaisuutta, jonka kanssa yhdessä elämme. Kuulumme erilaisiin ryhmiin sukupuolemme, ikäryhmämme, kokemustemme, harrastustemme, kotipaikkamme ja muun muassa myös katsomuksellisen taustamme mukaan. Meillä on erilaisia juhlia, syömme erilaisia ruokia, korostamme erilaisia asioita ja kerromme erilaisia kertomuksia.

On arvokasta löytää juuri niitä ryhmiä, joihin tuntee itse kuuluvansa. Olen osa tätä joukkoa ja tähän joukkoon kuuluminen kertoo minusta jotain tärkeää. Samalla voimme myös oppia paljon toisiltamme, sekä uusia asioita että erilaisuutemme arvostamista ja hyväksymistä. Tämän kaiken kanssa olemme kuitenkin yhtä arvokkaita ja meille tärkeät asiatkin ovat yhtä arvokkaita. Ja onhan meissä edelleen paljon samanlaisuuttakin.

Uskontojen ja katsomusten merkitys ja läsnäolo korostuu entisestään tämän ajan maailmassa. En pysty seuraamaan uutisia, lukemaan romaaneja, katsomaan näytelmiä, kuuntelemaan musiikkia tai ihailemaan taidetta huomaamatta maailman katsomuksellista moninaisuutta ja uskonnollisia vaikuttimia. Sen kaiken ymmärtäminen auttaa ymmärtämään tätä maailmaa paremmin.

Tämä ymmärrys näkyy myös uudessa varhaiskasvatuslaissa ja varhaiskasvatussuunnitelmassa, joita läpileikkaa ja ohjaa ymmärrys ihmisen kielellisen, katsomuksellisen ja kulttuurisen taustan merkityksellisyydestä koko identiteetin muodostumisen kannalta. Tänä syksynä päiväkotien arjessa ja juhlassa edellytetään katsomusten entistä vahvempaa läsnäoloa.  Arjen suvaitsevaisuus ja ennakkoluulojen karsiminen alkavat näin jo päiväkoti-iässä. Ja nämä taidot ovat erityisen hyödyllisiä taitoja tulevaisuuden monikulttuurisessa maailmassa ja työelämässä toimimisessa.

Nuorimmaiseni ja hänen kavereidensa kesken käydyt keskustelut on hyvin arkisia, käytännöllisiä ja konkreettisia. Miten teidän perheessä aloitetaan yhteinen ruokailu? Loruillaanko, siunataanko, kiitetäänkö vai käydäänkö haarukalla suoraan lihapullaan kiinni. Mitä teillä syödään tai ei syödä ja mistä syistä? Millaisia juhlia teillä juhlitaan ja miten niitä juhlitaan? Millaisia tapoja teillä on hampaiden pesun ja iltasadun lisäksi nukkumaan käydessä? Miten teidän suvussa juhlitaan uuden serkun syntymistä? Parhaimmillaan lapset suhtautuvat avoimesti, ennakkoluulottomasti ja uteliaasti toisen erilaisuuteen. Jotain sellaista Jeesuskin varmaan tarkoittaisi nyt, kun hän sanoi että tulkaa lasten kaltaisiksi.

 

Iris Sotamaa,

Vantaan seurakuntien kasvatusasiain sihteeri 

Jeesusteippiä-blogi

Mitä on elämä? Parisuhteen hoitamista, työtä, armollisuutta ja kiljuva uhmaikäinen kaupan lattialla. Jeesusteippiä-blogissa tartutaan elämää ja yhteiskuntaa sarvista. Bloggaajina perhetyön, diakonian ja kasvatuksen ammattilaiset Vantaan yhteisestä seurakuntatyöstä.