Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
– Kansainvälisen valuuttarahaston johtamalle kapitalistiselle ultraliberalistiselle talouspolitiikalle laitetaan Euroopan laajuisesti nyt sulku, julistivat vappuna yhteen ääneen Sdp:n Jutta Urpilainen ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.Voi tätä kaksinaismoraalia.
EU:ssa sisäinen kiehunta jatkuu. Puola ilmoitti, ettei hyväksy EU:n viimeistä ilmastopoliittista sopimusluonnosta, koska sen toteuttaminen romuttaisi Puolan kansantalouden. Mitä siitä seurasi? Puolaa ei erotettu EU:sta. EU:n yltiöpäinen ilmastosopimus ei toteudu.
Aikanaan ex-pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.) vaateesta sana valehtelu kiellettiin eduskuntasalissa. Muunnettu totuus on nyt sitten virallisesti hyväksytty ilmaisu valehtelusta.
Pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vaativat vastuullisuutta, läpinäkyvyyttä ja avoimuutta politiikan sisältöön. Omalla toiminnallaan he osoittavat, että nämä vaateet on tarkoitettu muiden noudatettavaksi. Vai olenko ymmärtänyt väärin?
–Tämä on vihreiden ja suvaitsevaisuuden riemuvoitto, iloitsi vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö puolueen presidenttiehdokkaan menestyksestä. –Meidän vihreiden on otettava oppia Pekan kampanjasta, jotta menestymme.
Sinisilmäisiä suomalaisia viedään taas kuin kuoriämpäriä. Itämeren fosforikuormittaja paikallistettiin. Yllätys, yllätys, lähde löytyi Itämeren etelärannalta. Venäläinen Eurochem-lannoiteyhtiö valuttaa fosforia Itämereen yhtä paljon kuin kaikki Suomen vastaavat päästöt ovat yhteensä. Tehtaan omistaja on yksi Venäjän rikkaimmista miehistä.
Kuinka lyhyt onkaan ihmismuisti. Asia on askarruttanut tutkijoita vuosisatojen ajan. On tehty apinakokeita ja vastaavia, mutta oikeaa vastausta ei ole löydetty.
Pahamieli ja suuttumus valtasivat sydänalan lukiessani joulunajan uutisointia. Hyvinvointi-Suomessa on kymmeniä tuhansia perheitä, joille joulu tuo tuskaa ja häpeän tunnetta. Näin käy perheissä, joissa ei ole varaa ostaa yhtään ainutta lahjaa lapsille puhumattakaan luomukinkusta joulupöytään.
Virolahdelta Savukoskelle talvisodan jälkeen rakennettu Salpalinja oli itsenäisyytemme viimeinen lukko vuonna 1944. Tuhatkaksisataa kilometriä pitkä, sadoista linnoituksista, järeistä kivilohkareista ja tuhansista maamiinoista muodostettu puolustuslinja, ja sen tietoisuus pysäytti veli venäläisen, silloisen ryssän.
Euron tukipaketista Suomen osuus on 14 miljardia euroa. Tämä on ehdoton yläraja ja katto. Senttiäkään ei tämän yli mennä.Näin todistivat pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. He ylpeilivät, että nyt Suomen ääni kuuluu EU:ssa. On aikaansaatu itse maksamamme vakuudet ja rajattua suomalaisten veronmaksajien vastuut.
Kuuntelin silmät ymmyrkäisinä Aalto-yliopiston professori Peter Lundin messiaallista alustusta Finlandia-talon lähes täydessä auditoriossa. Professori oli uskossaan vahva. Tuuli- ja aurinkovoima korvaa kivihiilen, kaasun ja ydinvoiman, jos ei ihan ensi viikolla niin ensi kuussa.
Me ollaan kaikki epäonnistujia -yhteislaulu kaikuu senaatintorilla pääministeri Jyrki Kataisen ja ministeri Jutta Urpilaisen toimiessa esilaulajina. Suomen liput liehuvat. Todellinen hurmos vallitsee suuressa kansanjuhlassa.
Helsingin kaupungin valtuustosalin kristallisten kattokruunujen sädehtiessä samppanjalasit kilisivät. Hienoa, me saadaan se, eikä maksakaan paljon, vain 200 miljoonaa euroa.No, tietenkin on vielä vuosittain muutaman kymmenen miljoonan euron käyttökulut. Kyllä se kannattaa. Onhan kysymyksessä Suomen ja pääkaupungin maine.
Euron tukipaketeissa ei ole mitään järkeä. Ei talouspoliittisesti. Eikä millään muullakaan perusteella. Tätä mieltä on laajeneva joukko johtavia ekonomisteja ja politiikan asiantuntijoita.Enää on vain todellisuudessa kuusi AAA-vakuusluokituksen ehdot täyttävää euromaata. Tällä menolla varmuudella upotetaan koko euroalue. Miksi sitten jatketaan tällä järjettömyyden tiellä?
Idyllistä Pythagoraan kylää aurinko hyväilee yli kolmenkymmenen asteen lämmöllä. On kesäkuun viimeinen viikonloppu. Osa suomalaisista yrittää parantaa normaalia juhannuskrapulaa ja muistella, mitä kokkojuhlissa tapahtuikaan. Suomessa on tältä osin kaikki ennallaan.
– Mää en enää kestä teitä ja muutan kotoa pois, on kuultu polvihousuista ulos kasvaneide pikkuisten kullanmurujen suista useissa huusholleissa. Riita on syntynyt perheensisäisten sääntöjen rikkomuksista ja valehtelusta kiinni jäämisestä.Mistä rahat elämiseen ja asumiseen? – Haloo seniilit! Fattalta tietenkin. Siis Fattalta eli sossulta eli sosiaalitoimistolta.
– Me muutimme Suomen EU-linjan, hehkuttivat puheenjohtajat Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen ensimmäisen yhteisen yön jälkeen uuden hallituksen kihlajaisissa. Kihlaussalin ovea raapinut vonkamies ministeri Mauri Pekkarinen todisti kaksi sormea Jyväskyläläisen raittiusseura Reippaan jäsenkirjan päällä, että valetta ja suurta huijausta kaikki tyyni.
– Ennen kuin kukko kolmesti kiekaisee, niin Timo kieltää, todisti keski-ikäinen mieshenkilö pää punaisena Tampereella vapunpäivänä.
Edesmennyt valtiopäivämies Johannes Virolainen totesi aina hankalien päätösten alla virkamiehille:– Mie päätän ja sie teet perustelut.Se oli silloin, kun vaaleilla valitut ottivat vastuun. Silloin ei ollutkaan vielä television pelkokerroin -ohjelmia.
Suomen taloudellisen itsemääräämisoikeuden suurin uhka on Irlanti, Irlanti, Irlanti tai oikeammin Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ex-viestintäpäällikkö.
(PÄÄKIRJOITUS) Vantaa on vuosikymmeniä ollut ulkopuolisten silmissä nuhjuinen lähiökaupunki, jossa asuu naapureita vähätuloisempia duunareita. Vantaalaiset itse eivät ole tästä maineesta paljon välittäneet. Pikemminkin he ovat kokeneet, että vain...
Nenäänhän se pistää, haju. Epoksihartsia, sanoo joku. Onko hajukin alkuperäinen, vai onko se tullut restauroinnissa? Muovitalon sisällä joka tapauksessa ollaan ja vallitseva tuoksu on tosiaan hieman omaperäinen. Neljäkymmentä vuotta vanha ellipsin...
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) esityksestä äskettäin Valtion talouden tutkimuskeskuksen johtajaksi suoraan Ruotsista nimitetty Juhana Vartiainen oppi kerralla suomalaisen keskustelukulttuurin säännöt annettuaan Helsingin Sanomille...
– Kansainvälisen valuuttarahaston johtamalle kapitalistiselle ultraliberalistiselle talouspolitiikalle laitetaan Euroopan laajuisesti nyt sulku, julistivat vappuna yhteen ääneen Sdp:n Jutta Urpilainen ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.Voi tätä...
Voihan kyrsä sanon minä. Olen jo vuosia ollut kasvissyöjä. Elämä ilman lihaisia ruokanautintoja on ollut varsin tyydyttävää, vaikka monet jaksavat vuodesta toiseen ihmetellä, miten selviän ilman.
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
(PÄÄKIRJOITUS) Jääkiekon MM-kilpailut ovat olleet monen vantaalaisen ykköspuheenaihe viime päivinä. Ajoittaisista vaikeuksista huolimatta Suomi porskuttaa jälleen kohti mitalipelejä.
Näin suven kynnyksellä tulee joskus mieleen, että ihmisen elämä on loppujen lopuksi lyhyt kuin kesäperhosen lento. Varmaankin totta, mutta toisinkin voisi olla. Ajatelkaahan, jos ihmisen tavanomainen elinikä olisikin 80 vuoden sijasta vaikka...
Haaste-sanan ja siitä johdettujen haastavan ja haasteellisen käyttö tekstissä ja puheessa ylitti ärsytyskynnykseni jo vuosia sitten. Ilmeisesti bisnesmaailmasta arkikieleen tullut kaiken ”haasteellisuus” on pesiytynyt kielelliseen ilmaisuun yhtä...
Reilun pelin katsomossa on yhä enemmän niitä, joiden piti hyötyä kilpailusta ja markkinataloudesta. Rahamarkkinoiden vapautuksen ideana oli, että rahan hinta eli talletusten ja luottojen korot määrittyisivät kysynnän ja tarjonnan mukaan....
Klikkaa tästä.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!