Vantaa lupaa lisää rahaa koulujen sisäilmaongelmien hoitoon

Vantaan kaupunki lisää budjettiin 0,5 miljoonaa euroa koulujen sisäilman parantamiseksi.

Johanna Erjonsalo

BUDJETTI Kaupunki reagoi valtuustoryhmien vaatimuksiin 0,5 miljoonalla eurolla. Rakentamisen aikaista kosteusseurantaa aiotaan lisätä.

Vantaa lisää ensi vuoden budjettiinsa puoli miljoonaa euroa koulujen äkillisten sisäilmaongelmien hoitamiseen.

Päätös vastaa usean valtuustoryhmän esittämiin toiveisiin, joissa budjettiin haluttiin lisää rahaa juuri koulujen sisäilmaongelmiin.

– Halusimme reagoida tähän asiaan heti. Koulut luonnollisesti vanhenevat ja toisaalta ihmiset ovat entistä tietoisempia ja varovaisempia näissä asioissa, maankäytön ja rakentamisen apulaiskaupunginjohtaja Juha-Veikko Nikulainen sanoo.

Alunperin budjetissa varattiin ennakoimattomien sisäilmaongelmien hoitoon 2,5 miljoonan euron määräraha.

Lisäyksen jälkeen summa nousee yhteensä kolmeen miljoonaan euroon. Tämän lisäksi kaupunki varaa koulujen ja päiväkotien peruskorjausten toteuttamiseen 20 miljoonaa euroa.

Vantaan kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2015 budjettia kokouksessaan ensi maanantaina.

Rakennusten kosteusvaurioihin ja huonoon sisäilmaan kiinnitetään muutenkin entistä enemmän huomiota. Kaupunki palkkaa Nikulaisen mukaan uuden kokopäivätoimisen taloteknisen sisäilma-asiantuntijan.

Rakentamisen aikaista sääsuojausta ja kosteusseurantaa aiotaan jatkossa lisätä.

– Tämä lähtee jo uudisrakennusvaiheen sääsuojauksesta, rakentamisen pitäisi tapahtua kuivissa olosuhteissa, Nikulainen tiivistää.

Lääkkeeksi ongelmiin hän väläyttää koko rakennustyömaan ajalta pidettävää kosteudenmittauspöytäkirjaa.

– Sen avulla saadaan selville, minkälaisia kosteusarvoja matkan varrella on ollut, Nikulainen sanoo.

Valvontasuunnitelmia on hänen mukaansa ryhdyttävä laatimaan hyvissä ajoin ennen uusien työmaiden aloitusta.

– Eikä valvonta tule olemaan itseohjautuvaa, vaan kaupunki määrää siitä ja voi itse säädellä, kuinka monta kertaa rakennuskohteessa käydään, hän sanoo.

Asuntokaavoitusta Vantaa on sitoutunut lisäämään 25 prosentilla vuosien 2016–2019 aikana.

Lisäkaavoituksen toteuttamiseen on apulaiskaupunginjohtaja Nikulaisen mukaan jo ensi vuoden budjettiin osoitettu 100 000 euroa.

– Rahat tulevat erilaisilla järjestelyillä toimialan sisältä. Ensi vuonna kaavoituksen rahoitusta tullaan nostamaan 200 000-300 000 euroon, hän arvioi.

Lisää aiheesta

Kartanonkosken koulun sisäilmaongelmien syy selvisi
Written by:

Juha Salonen

Ota yhteyttä

Kommentit (34)

Kommentit

IHAN KUIN HÖLMÖLÄISIÄ. Pekka kertoo nyt sen ratkaisun: Suljetaan NE koulut, joissa on hometta ja perutaan niiden koulujen lakkautus, joissa ei ole hometta. On näet täysin tyhmää myydä kaksi tervettä koulua ja sitten käyttää niiden rahat homeisten koulujen paikkaamiseen.

Tyhmyyttä_vastaan

Vantaalla ei edes tiedetä missä kouluissa ongelmia on eikä tätä haluta kunnolla selvittää kunnollisen kouluverkkosuunitelman tekemisestä puhumattakaan. Terveitä kouluja lakkautetaan ja korjausrahoja hutkitaan sinne tänne ilman suunnitelmaa. Korjauksia ei voida tehdä kunnolla kun koulut ahdetaan pullolleen lapsia ja väistötiloja ei ole. Ja tätä dekoomus kutsuu säästämiseksi. Vaalit taitavat alkaa jo jännittää siinä määrin että hölmöilyä yritetään hyvittää asukkaille teiden korjauksilla ja olemattomalla lisämäärärahalla ongelmien kokoluokkaan verrattuna. Ei uppoa vaalitemput asukkaisiin ja rahaa palaa. Taloudellisesti järjettömät koulujen lakkautukset on peruttava ja tehtävä kattava kouluverkkosuunnitelma.

ihmekös tuo

Näiden asioiden saattaminen oikeille raiteille (ei välttämättä kehäradalle) vaatisi eri toimialojen yhteistyötä! Sivin ja Tilakeskuksen pitäisi yhdessä kartoittaa olemassa olevien koulujen kunto ja se miten paljon väkeä mihinkäkin voidaan järkevästi ja turvallisesti sijoittaa. Tämän ei pitäisi olla ongelma kun sivi on tehnyt jo toista vuotta töitä yötä-päivää niiden laskelmien eteen ja kaikki on tarkasti kartoitettu ja uudiskohteet otettu huomioon. Näinhän meille sivistystoimen Lehto-Häggroth (valtiontasollakin palkittu johtaja) yhdessä Ilkka Kalon kanssa vakuutteli kun meille koululakkautusten perustaa eli Sainion tilalaskelmia esiteltiin. Kaikki tiedot "perusteellisesti valmisteltuna" eli ei puutu kuin Tilakeskuksen tiedot rakennusten kunnosta, opetustilojen ja mm vessojen määrästä yms.
Sosterin puolelta voitaisiin vielä hyödyntää arviot sairastelujen aiheuttamista kuluista ja arviot tulevista suhteessa sairastuneiden määrään ja ennusteisiin.

Sirpa Annala

Nimimerkki "Ihmekös tuo" väittää, että korjausrahoja hutkitaan sinne ja tänne ilman suunnitelmaa. Näin EI nimenomaan tehdä, vaikka kuumakalle-poliitikot sitä vaativatkin. Kun joissakin tiloissa ihmiset oireilevat, tilat tutkitaan ulkopuolisten konsulttien toimesta, korjaukset suunnitellaan ja toteutetaan konsulttien ohjeiden mukaisesti tilanteen mukaan nopeasti tai myöhemmin. Ja yhteistyötä sivistystoimi, terveystoimi ja tilakeskus tekevät tiiviisti koko ajan. Väitteet siitä, ettei kaupunki tekisi mitään sisäilma-asioiden eteen, ovat tietämättömien ja/tai poliittisia irtopisteitä keräävien huutelua. Näitä huutelijoita ei edes kiinnosta tietää, mitä tehdään, koska silloin heidän huutelunsa osoittautuisi valheelliseksi.

Nimmari

Kyllä kaupunki tekee, nimittäin altistaa tietoisesti satoja lapsia lisää terveyshaitoille. Kaupunki tekee Hämeenkylän koulusta yhtenäiskoulun ja ahtaa sen täyteen lapsia. Siis siirtää lisää lapsia terveestä koulusta sisäilmaongelmista kärsivään kouluun, jossa osa tiloista on suljettu ja ilmanvaihto ei taida riittää nykyisellekään oppilasmäärällä. Tämäkin vastuuttomien demari- ja kokoomusvaltuutettujen ja kaupunginjohdon täydellä siunauksella.

Ihmekös tuo

Totta kai Kanniston koulu on Tilakeskuksen terminologian mukaisesti teknisesti kunnossa, kun märkä betoni kiireesti hätäratkaisuna yritettiin kapseloida vaarallisella epoksimuovilla. Lisäksi umpimärät ontelolaatat jätettiin edelleen umpimäriksi.

Miten on mahdollista, että nämä samat ammattitaidottomat Tilakeskuksen tunarit saavat edelleen jatkaa hommissa, vaikka koko ajan tulee pelkkää sutta ja sekundaa. Vastuullinen toimija hankkisi oppilaille väistötilat ja korjaisi Kanniston koulun kaikella huolella kerralla kuntoon.

Sutta ja sekundaa Vantaan malliin

Mitään ongelma kouluja ei voida korjata huolella kuntoon, koska väistötiloja ei ole ja budjetissa sisäilmaongelmien korjauksiin ei rahaa ole varattu riittävästi. Ongelmat tulevat vain kasvamaan kun oppilaita tungetaan kouluihun kuin sillejä säkkeihin vaikka ilmanvaihdot eivät ole riitäviä nykyisellikään oppilasmäärille ja terveet koulut lakkautetaan. Kaupunki harrastaa kallista leikkiä lasten ja opettajien terveydellä. Dekokoomus katsoo vierestä. Siviä ja esim. oplan pj:tä eivät nämä asiat kiinnosta.

ihmekös tuo

Kanniston koulu - uusinta uutta: Tilakeskus on ihmetellyt, miten on mahdollista, että noin suuressa rakennuksessa vain kakkoskerroksen luokkien lattiat olisivat jääneet rakennusajalta märiksi! Mutta kun ei viitsitä mitata - ei kai kukaan vakavissaan usko, ettei rakennuksessa muualla olisi rakennusaikaista kosteutta!?

Kunnollisia mittauksia ei tänä kesänäkään tehty joka puolella koulurakennusta, vaikka vanhempainyhdistys sitä vaati. Ja kuten sanottu, ykköskerroksessa sijaitsevissa päiväkodin tiloissa mitattiin vielä vuosi sitten lattiabetonista yli 85RH% suhteellinen kosteus neljässä mittauspisteessä, eikä näitä tiloja ole korjattu. Ja ykköskerroksen liikuntasalissa ja ruokasalissa oireillaan, edelleen, kuten kakkoskerroksen luokissakin, vaikka nyt on tehosiivottu ja nuohottu ja...

Tilakeskuksen Vuorenmaa on tietoinen tästä uusimmastakin kattovuodosta, mutta ei ole antanut meille vielä lisäselvityksiä asian tiimoilta. Nikulaiseen täytynee olla yhteyksissä. Tätä "ilosanomaa" saa kyllä levittää kaikille, jotka ovat koulurakennuksen teknisestä kunnosta vastuussa...

Yksityisessä firmassa olisi Tilakeskuksen johto apulaiskaupunginjohtajaa myöten km-tehtaalla. Eikö se Nikulainen saanutkin lähteä yksityiseltä puolelta? Siltä vähän vaikuttaa...

Otsatukkaponi

Onko Otsatukkapomi, Sirpa Annala yms. huutelijat parempia sisäilma-asioiden asiantuntijoita kuin Vahanen Oy, joka tutki viime kesänä Kanniston koulun eri puolilta ja antoi raportissaan korjausohjeet, joiden mukaan vialliset tilat korjattiin??? Jos todella tiedätte enemmän asiioista kuin Vahasen ammattilaiset, miksi tyydytte huutelemaan netissä? Miksi ette perusta sisäilma-asioihin perehtynyttä konsulttifirmaa ja ryhdy konsulteiksi? SIKSI, että teillä on vain mutu-tuntumaa asioihin´, ei siis mitään todellista tietoa sen paremmin tutkimisesta kuin rakentamisesta tai korjaamisestakaan. Helppoa on huutaa, levittää huhuja ja haukkua kaikki kohdalle tulevat ja kauempanakin olevat.

Nimimerkki_2

En tietääkseni ole Vahasen toimintaa millään tavoin kritisoinut ja ymmärtääkseni Vahasen ensisijainen suositus Kanniston koulun korjaustoimenpiteeksi oli rakennuksen kuivatus eli pintamateriaalit ja tasoite ym aineet pois ja sit olis annettu betonin hengittää kosteutta ulos, mutta tuo vaihtoehto ei kaupungille sopinut eli kaupunki valitsi muista suostuksista itselleen mieluisemman eli sen kapseloinnin.

Vahasenkin tutkimuksia ja korjaussuosituksia on tullu luettua melkoiset niput. Niissä on hyviä korjausehdotuksia mutta en edelleenkään usko sitä, että homevauriot voidaan korjata teippauksilla...( ei koske Kanniston rakennusta nuo homeet - toivottavasti!)

Sirpa Annala

Jos "Nimimerkki_2" olisi ollut Kanniston koulun tilaisuudessa, sinäkin ihmettelisit asioita. Sillä Vahanen Oy:n tutkimukset olivat - kiitos Tilakeskuksen, RAJOITETTU tiettyihin tiloihin. Kaikkea ei tutkittu, koska ei tilattu. Ja kas tässä juuri viime viikolla tuli lätäkkö vettä lattialle. Ja lapset ykskivät ja poissaoloja on runsaasti. JA mistäs tiedät, minkä alan korkeakoulututkinto tässä itse kullakin on. Haiset muuten virkamieheltä, vai?

Otsatukkaponi

Kyllä se on se narsistinen kaupunginvaltuutettu, joka kaupungin palkkaamana yrittää epätoivoisesti puolustaa kaupunkia ja pestä mustaa valkoiseksi.

Kanniston suurin ongelma on rakennusaikaiset laiminlyönnit. Silminnäkijähavaintojen mukaan rakennusvaiheessa kaikki eristeet likosivat viikkokausia suojaamattomina ulkona rankkasateessa. Sen jälkeen likomärät eristeet nostettiin sellaisenaan kuivaamatta seinille. Seinissä on siis nytkin satoja litroja vettä, jotka aiheuttavat lapsille ja opettajille vakavia terveyshaittoja.

Sutta ja sekundaa Vantaan malliin

Tämä ON hölmöläisten hommaa. Aivan ensimmäiseksi tuo THL:n kysely pitää saada teeteettyä kaikissa kouluissa. Kun virkaihmiset valittelevat, että tulee kalliiksi, niin tämä kartoitus on jotain kymppitonnin luokkaa. Ja sen jälkeen homma hoidetaan pahimmasta päästä aloittaen. Ja kaksi kaikkein mädäntyneintä koulua korvataan Tuomelan ja Hevoshaan terveillä kouluilla.

Mutta tämähän on se, mitä johtavat politikot eniten pelkäävät. Heidän salaiset tonttijunailut menevät pieleen ja kasvot ryvettyvät.

Mr Helsingin MLK

Kysyin syksyllä Kanniston koulun tilaisuudessa miten pitkään betonin oli annettu kuivua valun jälkeen (8cm kerros ontelolaatan päälle). Esitin kysymykseni työn valvojalle, jolla ei ollut lainkaan halua siihen vastata. Vahasen edustaja, nimi muistaakseni Niemi, sen sijaan vastasi kysymykseen miten märkää betoni arviolta on ollut kun pintamateriaalit on asennettu paikoilleen. Hänen arvionsa oli, että betonin kosteus on silloin ollu n 95%..... Miten valvoja ei tähän asiaan puuttunut? Eikö tällainenkin valvonta kuulu valvojan tehtäviin? Selityksinä kuulimme otoksen, miten hankala oli valvoa kun valvottavia työkohteita oli niin paljon ja kommunikaatio ei toiminut kun kielivaikeuksien takia ei yhteistä säveltä löytynyt.... Mitä tämä kertoo valvonnan tasosta? Toiko valvoja nämä ongelmat tilaajan eli kaupungin tietoon?

Ja mitä Hämeenkylän kouluun tulee, on raporteissa selkeitä ohjeita miten asioita korjattaisiin, mutta jos keskitytään ovenkahvoihin ja niiden asentamiseen enemmän kuin mikrobilöytökohtien korjaamiseen ja ongelman rajaamiseen jopa pysäyttämiseen niin voitaisiin vähitellen puhua samaa kieltä. Vanha sanonta kertoo jotain vessakäyntien suuntaista, eli kyllä näitä asioista ei voida vaieta, ennen kuin kurssi kääntyy priorisointien osalta.

Sirpa Annala

MR Helisingin MLK:lta kysyisin, millä resursseilla hän teettäisi/ tekisi THL:n kyselyn? Luuleeko hän, että THL:ssa on kymmeniä ellei jopa satoja asiantuntijoita, jotka tuosta vain suitsait tekevät kyselyitä ja asiantuntevia analyysejä niistä? Ei siellä ole, taitaa olla yt-neuvottelut ja itrisanomiset sielläkin menossa.

Ja mitä THL:n kyselyillä saataisiin aikaan? Kyselyssä kysellään esim. edellisen vuoden aikana koetuista oireiluista eli menneistä asioista. Kyselyn tekemisestä analysoituihin tuloksiin kuluu arviolta 4-6 kuukautta - kouluissahan on yhteensä useita satoja oppilaita ja opettajia. Kun meillä sitten on kyselyn tulokset käytössämme, ne kuvaavat aikaa, joka meni ohi vähintään jo puoli vuotta sitten. Meillä olisi siis käsissämme vanhat tulokset, jotka siis kertovat, millaisia oireita koettiin viime keväänä tai viime vuoden syksyllä.

Jos ja kun järkeviä ollaan, ainoa tapa on seurata oireilua koko ajan - sitä tehdään nyt koko ajan useissa kouluissa kouluterveydenhuollon ja työterveyshuollon voimin. Kun jossain alkaa ilmetä enemmän oireilua, tilanteeseen päästään heti käsiksi.

Vielä sanoisin kaikille ns. "asiantuntijoille", jotka täällä huutelevat, että ihan maalaisjärkeäkin saa käyttää. Silläpärjää aika pitkälle. Eikä tarvitse olla virkamies ollakseen teidän kanssanne eri mieltä. Ihan rakennusalaa tuntevana maallikkonakin pärjää!

Nimmari

Ihan rakennusalaa tuntevana maallikkonakin täällä sitten sinäkin keskustelet niin kuin moni muukin meistä! Ja kuten aiemmin todettu, myös sinulla ihan yhtä suuri oikeus siihen kuin meilläkin, eli ole hyvä vaan.

Mitä oireiluun tulee niin oireet pahenevat eli lisääntyvät ja voimistuvat ja lisäksi oireilijoiden määrä lisääntyy kun sietokyvyn rajalla liikutaan. Niihin ei voi siedättää kuten allergioihin.

Toinen juttu on sitten se, että jos rakennusalaa kerta yhtään tunnet niin tiedät myös, että esim sädesieni ei poistu itsestään, vaan se jatkaa laajenemistaan niin kauan kuin olosuhteet sen sallivat. Siihen harvassa tapauksessa voi otsonointi auttaa mutta yleensä itiöt vain painuvat lepoasteelle. Tarvitaan siis mittava korjaus (yleensä valitettavasti vain puskutraktori auttaa). Tiedän useita kohteita, joissa kyseisen vaurioittajan takia rakennuksen hävittämisen lisäksi myös maa-ainekset on jouduttu vaihtamaan ja yleensä se tehdäänkin ainakin ennen kuin tilalle rakennetaan jotain uutta.

Mutta puolusta toki omia rivejäsi. Me jatkamme täällä taistelua omalla rintamalla kunnes tämä tankkeri ryhtyy osoittamaan kääntymisen merkkejä. Kaupunginhallinto ajaa tätä tankkeria täytenä ja täysillä kohti terävää karikkoa - kuka siitä hyötyy? Sinä ehkä jotenkin henkilökohtaisella tasolla kommenteistasi päätellen. Kaupunkilaiset kuitenkin hyötyisi enemmän siitä, että asiat käytäisiin läpi asioina, välillä ei ole kivaa asiaa ja joustaa pitää joka suuntaan, mutta kaikkien edun kannalta juurikin se maalaisjärjen käyttö olisi suotavaa - meille kaikille!

Sirpa Annala

1) THL on julkaissut ILMAISEN lomakkeen, jota voidaan vapaasti käyttää.

2) Näitä löytyy pieniä toimistoja, joissa osataan lukea ja käyttää Exceliä.
Tiettävästi tarjointaa löytyy ja hintahaarukka on joitakin tonneja. Ei maksa juuri mitään, edes Vantaan tasolla tehtynä.

3) Kun tilanne on huono, jostain on lähdettävä liikkeelle. Kun olisi edes kattava kartta siitä, mitä puoli vuotta sitten oli. Mutta nyt mennään täysin sammutetuin lyhdyin.

4) Seuranta ON järkevä tapa. Mutta kuten tässä parissakin vanhempainillassa istuneena osaan sanoa, ongelmana on se, että kouluterveydenhoitoa EI käytetä kattavasti - koska sen saatavuus on niin heikkoa. Lapset kiikutetaan hyvin herkästi yksityisvastaanotoille ja sinne hävisivät oiretilastoinnit!

Kun teoria ja käyntäntö eivät kohtaa ja virkamiehet eivät oikein tunnu kuuntelevan, niin mitä tässä voi tehdä? No, ainakin kertoa isoon ääneen kuka tästä kaikesta on vastuussa: sinä jä minä, kun olemme olleet niin tyhmiä, että menimme äänestämään kokoomusta tai demareita. Otetaan opiksi!

Mr Helsingin MLK

Noin 15 v. sitten oli osin jopa pahempia koulujen kiinteistönpidon karmeuksia kuin nyt. Valtuustossa on vielä monta kuten myös hallituksessa, jotka muistavat nämä fiaskot. Niin, jos haluavat muistaa. Ei tässä Kanniston koulun tapauksessa ja muissakaan ole mitään uutta rakennusteknisesti ja terveydellisesti. Mutta kun ei tunnu olevan toimintatavoissakaan, niin kärsimykset jatkuvat. Tarvitaan mm. 34 valtuutetun yhteismitallinen ryhtiliike. Maapallolla luonnonlait ovat toimineet samoina 4,5 mrd vuotta, eikä muutoksia ole näkyvissä.

Ikävää

Surullisinta näissä homekouluissa on se, että sairastuttavat oppilaat ja opettajat elinikäiseen homealtistukseen, joka invalidisoi nämä ihmiset eliniäksi. Joiltakin se on vienyt myös työkyvyn. Eli näihin on syytä suhtautua vakavasti. Enpä usko, että kukaan päättäjä tai virkamies haluaa tällaista kohtaloa omalle lapselleen. Kiinnostaisi tietää, mihinkä talousarviossa olevat homekorjausrahat oikeasti riittävät. Mitä korjauksia niillä tehdään? On viisautta myöntää, että on tullut tehtyä virhearviointi ja säilyttää terveet koulut ja siirtää niihin homekoulujen oppilaita. Kyllä terveys on TVO:ta tärkeämpää. Meidän lapsemme ansaitsevat terveen oppimisympäristön. Jos siihen ei Vantaalla on varaa, niin sillä ei ole olemassaoln edellytyksiä.

Vantaalainen1974

MR Helsingin mlk:lle: Kirjoitat, että "ongelmana on se, että kouluterveydenhoitoa EI käytetä kattavasti - koska sen saatavuus on niin heikkoa. Lapset kiikutetaan hyvin herkästi yksityisvastaanotoille ja sinne hävisivät oiretilastoinnit!"

Kouluterveydenhuoltohan EI ole akuutteja tapauksia varten eli sairauteen hoitoa haetaan lääkäriltä. MUTTA luulisi vanhempien, jotka niin hirveästi ovat huolissaan lastensa terveydestä, sen verran olevan vastuullisia, että ilmoittavat mahdollisista sisäilmaan liittyvistä oireista kouluterveyteen - varsinkin, kun sitä nimenomaan on esim. Wilman kautta pyydetty. On turha huudella, että miksei tehdä mitään, vaikka lapset olireilevat, jos ei itse sen vertaa välitetä, että kerrottaisiin oireista sinne, missä näitä oiretietoja kerätään.

Ja se "IDEA", että THL:n lomakkeita tulostettaisiin netistä, täyteltäisiin kotosalla ja koulussa miten sattuu ja sitten vain joku "excellin tunteva" niistä tekisi johtopäätöksiä, kertoo kyllä melkoisen selvästi siitä vastuullisuudesta, tietämyksestä ja asiantuntemuksesta, jota arvon nimemerkillä ja muillakin täällä huutelijoilla on.

Nimimerkki_2

Kouluterveydenhoitoa väheksymättä, on jo useissa tapauksissa tullut ilmi, että siellä ongelmat on selitelty olevan muualla kuin koulussa, esim kotona tai harrastuspaikoissa. Jos olisit paikalla noissa järjestetyissä tilaisuuksissa ollut niin varmasti olisit näistä tapauksista kuullut useita esimerkkejä. Asiat voidaan tehdä niin monella tavalla. Mutta eipä hätää, me jatkamme tätä taistelua, liian monen terveys asetetaan lankulle tässä kaupungissa. Luokkiin hankitaan ilmanputsareita, jotka eivät ole kuin tilapäinen ensiapu jne.... Kulissit horjuu ja silti dekoomus jatkaa siltojen ja ramppien suunnittelua ja toteuttamista....
Kaupungintalon väen voisi siirtää töihin vaikka Hämiksen kellaritiloihin tai Kanniston koululle ja lapset evakkoon kaupungintalolle. Eihän se haittaa jos on vähä "räkätautia ja päänsärkyä", käydään vaan ulkona happihyppelyllä ja taas jatketaan hommia, näinhän sitä koulujen henkilökuntaa ja lapsiakin ohjeistetaan. Suljetaan terve kaupungintalo ja muuttakoot sen väki vaikka Tikkurilan kirkkoon töihin, kaupungintalohan on terve ja siitä saa markkinoilla joku hyvät rahat, tehköön väki vähä enemmän iltavuoroja vaikka limityön merkeissä, eihän se ketään haittaa kun harrastaa voi vaikka aamulla... Näinhän tämä kaupunki toimii!

Sirpa Annala

Tässä kuulin juuri eräältä vanhemmalta, joka oli YRITTÄNYT saada kouluterveydenhoitoa kiinnostumaan astmaisen lapsen ongelmista. Terveydenhuollosta uhatiin lastensuojelulla jos vaikka lasten koti olisikin homeessa. Ei auttanut selitykset, että oireita ei ole lomilla ja viikonloppuina. Tällaisen jälkeen et sinäkään varmaan käyttäisi ja täyttäisi mitään sellaisia lomakkeita, joissa nimi vaaditaan.

Jos Vantaa on niin helvetin köyhä, että yhteen lomakkeeseen ei ole varaa, mitäpä muuta me asukkaat voimme tehdä? Heittää kunnan päättäjiä mädillä munilla? Kun Vantaan kaupungilla ei ole vastuullisuutta, tietämystä eikä asiantuntemusta - EIKÄ PALVELUHALUA.

Mr Helsingin MLK

Olen myös kuullut, että sisäilman ja homeen aiheuttamista oireista valittaminen johtaa usein juuri epäilyyn kodin ym.paikkojen vaikutuksista oireisiin, vaikka oireet ilmenisivätkin selvästi juuri kaupungin kiinteistössä. On myös epäilys siitä, että ilmoittaminen kyseisistä ongelmista olisi aiheuttanut pompottamista ja kyykyttämistä, joten ihmiset ovat olleet varovaisia pelosta.

Epäilys

No. Korotus on korotus. Vaikkei se mihinkään riitä. Ollaan me alamaiset edes tähän vähään tyytyväiset. Kun ei noille herroille mitään voi. Paitsi kirota heidät paikkaan jossa aurinko ei paista.

oma lehmä ojassa

Kun täällä pidetään THL:n ilmaisella lomakkeella tehtävää oirekyselyä ainoana oikeana ratkaisuna sisäilmaongelmien kartoittamiseksi, miten aiotaan saada vanhemmat vastaamaan tällaiseen kyselyyn? Hehän eivät ainakaan Mr Helsingin mlk:n mukaan halua kertoa lastensa oireilusta kouluterveydenhuoltoonkaan niin miten sitten he haluaisivat täytellä lomakkeita???

Kannattaisi ihann oikeasti selvittää ensin, mikä on kouluterveydenhuollon rooli ja tehtävä. Se ei ole akuuttien astmojen tai muidenkaan tautien hoito, vaan sellaisiin haetaan apua lääkäristä - joko yksityiseltä tai kunnalliselta. Kouluterveydenhuollon rooli on antaa neuvoja ja tehdä terveystarkastuksia ja koota koululaisia koskevaa terveystietoa, kuten nyt esim. tietoa koulurakennukseen mahdollisesti liittyvistä terveyshaitoista.

Sekin on aika outoa, että vanhemmat eivät ole valmiit selvittelemään syitä lastensa oireiluun, vaan kaikki vihjeetkin siitä, että syitä voisi olla ehkä muuallakin kuin koulurakennuksessa, tyrmätään heti ja ehdotomasti. Kerron tässä nyt yhden esimerkin, joka siis ei tarkoita että kaikilla olisi näin: 13-vuotias alkoi tuntea toistuvaa hengenahdistusta koulussa, erityisesti liikuntatunneilla. Tutkimuksissa selvisi, että hän on vahvasti allerginen hevoselle ja koiralle ja hän sai astmalääkityksen. Huomattavasti myöhemmin selvisi, että liikuntatuntien alussa hänen vieressään vaatteita vaihtanut kaveri kävi ratsastamassa monta kertaa viikossa. Kun nämä kaverukset siirrettiin eri puolille pukuhuonetta, hengenahdistus helpotti!

Nimmari

Nimmari on käsitelly asiaa omissa päissään vääristyneesti. Me koululaisten vanhemmat haluamme kattavaa selvitystä. Piste. Nämä hajanaiset ja ajoittain väärin toimivat terveydenhoito-ohjeet eivät anna kaupungille eikä asukkaille mitään kunnon kokonaiskuvaa.

Ja kun kunnan kamreerit väittävät, että tutkimus tulee niin kalliiksi, niin jo se että THL toimittaa aineistoa kuntien käyttöön maksutta, niin huomaamme, että meille valehdellaan.

Kunnon kysely EI sisällä mitään sellaisia tunnistetietoja, joilla voitaisiin syyllistää vanhempia. Yksittäisiä tapauksia on varmasti, joissa oireet syntyvät lasten vapaa-ajan altistumisesta. Mutta kuten tämän alueen erikoislääkäri meille kertoi: "terveessä koulussa oireilu helpottaa, sairaassa koulussa oireilu jatkuu". Ja se, että kuntoraporteista on löytynyt home- ja sädesientä, kertoo että tilat eivät ole kunnossa. Se, että virkamiehet väittävät, että ne ovat kuitenkin riittävän kunnossa esittämättä mitään todisteita, ei riitä. Kun virkamiehet selvästi EIVÄT halua tehdä mitään, on joka vaiheessa syytä epäillä vilppiä.

Tyhmyyttä_vastaan

Tämä keskustelu menee nyt kyllä sivuraiteelle. Kaupungin tehtävänä pitää omat rakennuksensa kunnossa ja korjata kosteusvauriot, jotka aiheuttavat home- ja kemikaalialtistuksia. Tuskinpa yhdenkään kaupungin rakennuksen homekorjausta on aloitettu oppilaan hevosallergian vuoksi? Täytyykö meidän vielä palata lähtöruutuun ja kysymykseen: onko Vantaalla homekouluja? Rahaahan varattiin koulujen homekorjauksiin ja saatiin valtioltakin siihen rahaa. Eiköhän tässä ole kyse siitä, että vastuuta ei haluta kantaa ja siirtää se muualle. Minulle sopii ihan mikä tahansa tutkimusmenetelmä, joka edistää ongelmiin puuttumista. Jos ostat talon ja siellä tehdään hometutkimus, joka osoittaa, että talo on homeessa, niin ei siinä auta ruveta selittelemään asukkaiden hevosallergioita, yksityislääkärillä käyntejä tai epäilemään heidän mielenterveyttään. Homeessa mikä homeessa. Myyjällä on vastuu ja korvausvelvollisuus. Näin se pelaa muissa kuin kaupungin omistamissa kiinteistöissä. Jos kiistattomia tutkimuksia kyetään muissa rakennuksissa tekemään, niin miten se on näin vaikeata kaupungin omistamissa kiinteistöissä? Jos tavoite on saada koulut kuntoon, niin luotettavia menetelmiä kyllä löytyy. Ajan pelaaminen pitää jo lopettaa.

Vantaalainen1974