Digimaailmassa tapahtuu, uusia asioita tulee mukaan, pysyykö ikäihminen menossa mukana?
Digimaailmassa tapahtuu, uusia asioita tulee kuvaan mukaan, pysyykö ikäihminen menossa mukana?
Kyllä pysyy, mutta jalkaa on nostettava ja vauhtia pidettävä kuin entisajan sammakon kermasaavissa. Kovaa pohjaa saa alleen vain ponnistelemalla, uutta opiskelemalla ja vanhaa kertaamalla. Tietotekniikan opiskelu on verrattavissa myös lankakerän kerimiseen: ison kerän saa aikaan vain tekemällä töitä, kerimällä lankaa lisää kerään. Samalla tavalla tietomääräkin kasvaa ja pohjaa uusille ymmärtämisen yhteyksille alkaa syntyä.
Werkkoviestijät kokoontuvat taas torstaina 26, tammikuuta Käpylään, os. Vipusentie 19, Helsinki 50. Sinne pääsee ykkösen ratikalla Hakaniemestä ja Mäkeläntietä Tuusulan ja lentoaseman suuntaan menevillä busseilla.
Teemana tällä kertaa on tuloaan tekevä Windows 8, jota meille esittelee Kai Ruohonen Hyvinkäältä. Aloitetaan tulokahveilla n. klo 12.30, Kain johdattelu teemaan alkaa klo 13.00. Jos Sinulla on ongelmia tietojenkäsittelyssä, kaveria ei jätetä tässäkään tilanteessa! Tule mukaan, tyhmiä kysymyksiä ei werkoviestinnässä ole olemassa!
EKL-Werkkoviestijät on ikäihmisten - eläkkeellä jo olevien tai eläkeikää lähestyvien - internetissä toimiva verkkoviestintää harrastavien vuonna 2001 perustettu yhdistys. Jäsenistämme noin kolmannes asuu Helsingissä, kolmannes Uudellamaalla ja kolmannes muualla maassa. Asuinpaikka ei ole este yhdistyksen toimintaan osallistumiselle.
Emme ole tietotekniikan ammattilaisia, vaan useimmat meistä ovat aloittaneet tietokoneharrastuksensa vasta eläkevuosien myötä. Toimintamme perusideana on vertaistoiminta, kaverin auttaminen ja mukava yhdessäolo yhteisen harrastuksen parissa.
Kumppanit
Uusimmat
- (11:30) Wigwam-legenda Jukka Gustavson tekee paluuta kaikessa hiljaisuudessa
- (11:20) Vietätkö A-luokan kesälomaa puolison kanssa vai ilman?
- (11:13) Törkeät lukemat mieskuskilla
- (10:43) Mies paini poliisin kanssa
- (10:22) Nainen rautoihin rauhoittumaan
- (10:16) Jänis soittaa harmonikkaa
- (10:04) Säiliöauton kuski törkeässä humalassa
- (09:49) Kaahari tuplasi nopeuden
Uusimmat blogit ja kolumnit













