Postilaitos toimi loistavasti!
Postilaitosta vai pitäisikö sanoa Itellaa moititaan usein huonosta palvelusta. Keskiviikkona 1.2.2012 postinjakaja toi laatikkoomme kiitoskortin, joka oli osoitettu Korson Martoille. Siinä Kaisa 88 ja Martti 87 kiittivät saamistaan ihanista peitoista. Kortin päiväys oli 25.1.2012 ja se oli lähetetty osoitteella Korson Martat, Korso.
Jossakin vaiheessa korttiin oli lisätty minun lähiosoitteeni, vaikka en kuulu yhdistyksen postin virallisiin vastaanottajiin. Hatun nosto Itellalle käsintehdystä lajittelutyöstä! Oikein sydäntä lämmitti saada kiitos ja todeta peittojen menneen oikeille ihmisille.
Korson Martat osallistuivat viime vuonna monella peitolla Marttaliiton, Novitan ja Tekstiiliopettajaliiton yhteisiin peittotalkoisiin. Peitot koottiin virkatuista isoäidin neliöistä sekä isoiksi että pieniksi peitoiksi. Niistä muodostettiin maailman suurin tilkkupeitto, jolla lokakuun ensimmäisenä lauantaina peitettiin Hgin tuomiokirkon portaat. Maailmanennätyspeitto purettiin osiin ja lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen.
Marjatta Virtanen
Korson Martat ry on perustettu lokakuussa 1953 Korson Marttayhdistys ry -nimisenä. Nimimuutos tehtiin v. 1993. Yhdistyksestä on tehty 50-vuotishistoriikki taitoavainsuorituksena. Yhdistys kuuluu maanlaajuiseen marttajärjestöön, jonka kolmitasoisessa hierarkiassa ylimpänä on Marttaliitto, sitten piiriliitot ja yhdistykset. Korsolaiset kuuluvat Uudenmaan Martat ry –nimiseen piiriliittoon.
Järjestö on kotitalousneuvontajärjestö, aikuiskoulutusjärjestö ja puolueisiin sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tarjoaa jäsenilleen yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia ja monipuolista toimintaa. Päätoimintamuotona ovat aiheiltaan vaihtuvat marttaillat.
Kumppanit
Uusimmat
- (12:52) Moottoripyöräilijä kaahasi Tuusulanväylällä korttinsa
- (12:43) Varastetun ratissa huumeissa
- (12:37) Kauhakuormaajalla läpi porttien
- (12:31) Samuraimiekka ja murtovälineet skootterikuskilla
- (11:30) Wigwam-legenda Jukka Gustavson tekee paluuta kaikessa hiljaisuudessa
- (11:20) Vietätkö A-luokan kesälomaa puolison kanssa vai ilman?
- (11:13) Törkeät lukemat mieskuskilla
- (10:43) Mies paini poliisin kanssa
Uusimmat blogit ja kolumnit













