Miesten edari vierasvoittoon Keravalla
-
SB Vantaalle kauden avausottelusta kaksi pistettä
SB Vantaan miesten Edari matkusti perjantaina sarja-avaukseen Keravalle, jossa Blackbirds United II isännöi vantaalaisjoukkuetta. SB Vantaa kävikin tekemässä onnistuneen ryöstöretken Kerava Areenalla ja avasi kauden vierasvoitolla lukemin 8 - 10.
Ottelu eteni vahvasti Edarin hallinnassa, lukuunottamatta kolmannen erän loppua, jolloin kotijoukkue käynnisteli kirivaihdettaan painostaen vahvasti vierailijoiden puolustusta. Kolmella kentällisellä läpi ottelun jyrännyt SB Vantaa piti kuitenkin pintansa ja vei mukanaan ansaitut kolme pistettä.
Ottelun lopputulos: Blackbirds United II - SB Vantaa 8-10 (4-2, 1-6, 3-2)
Ennakkoasetelmat
Perjantai-ilta Keravalla ja kauden avauspeli, joten helppoa ottelua ei ollut odotettavissa. SB Vantaan riveistä puuttui muutama tärkeä pelaaja, mutta laadukkaan kokoonpanon vierasjoukkue kentälle kuitenkin marssitti. Kotijoukkue Blackbirds United II tiedettiin vahvaksi ryhmäksi, sillä viime kauden lohkonsa kolmonen on tehnyt muutaman kovan täsmähankinnan täksi kaudeksi.
Ottelun ratkaisu
Numeroista huolimatta jo ottelun ensimmäinen erä kulki SB Vantaan komennossa. Illan isännät pääsivät rokottamaan muutamalla vastaiskulla sekä onnekkaalla pompulla, mutta sen verran vakuuttavaa Edarin vyörytys oli, että omaan tekemiseen oli tappioeränkin jälkeen helppo luottaa. Toisessa erässä hanat sitten aukesivat kunnolla ja komeita maaleja paukuteltiin yksi toisensa jälkeen.
Kolmannessa erässä ajatus pääsi vierailijoilta jo hieman karkaamaan ja kotijoukkueen pienoisella riskilläkin antama prässi aiheutti muutamia sekavia tilanteita SB Vantaan päädyssä. Johtoasema ei kuitenkaan ollut todenteolla uhattuna oikeastaan missään vaiheessa, Niko Starkin lukemiin 7-10 muuttanut komea ylivoimamaali ajassa 54.49 oli tärkeä isku Blackbirdsin kirivaihteelle, joka oli tuonut isännät jo kahden maalin päähän SB Vantaasta.
SB Vantaa onnistui maalinteossa laajalla rintamalla ja kun joukkueen ylivoimapeli oli murhaavan tehokasta, iskettiin kaksi sarjapistettä ansaitusti SB Vantaan kohdalle sarjataulukkoon. Blackbirds Unitedin II:n ennakkoon vahvaksi tiedetty ykköskentällinen oli jatkuvasti vaarallinen ja erityisesti tutkapari Mi.Penttilä-Tolvanen oli tehokkaana pelissä.
Muuta
Kotijoukkue sai toisessa erässä pyörittää 5-3 ylivoimaa täydet kaksi minuuttia, mutta SB Vantaan upeasti taistellut alivoima hoiti tuskan hetket kunnialla kotiin.
Erikoista
SB Vantaan fanikulttuuri nostaa vahvasti päätään. Kerava Areenalla musta oli valttia, kun eräs innokas salibandyihminen tunnusti väriä vierasjoukkueen gameworn-paita päällä katsomossa. Kunnioitettavaa toimintaa!
Illan pisterohmut: Sasu Heino 2+1, Teemu Sorvari 2+1, Jonne Koskinen 1+2
SB Vantaa on yksi Suomen suurimpia salibandyseuroja. Seurassamme toimii lukuisa määrä sekä joukkueita että harrasteryhmiä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Järjestämme myös äiti-vauvajumppia ja taaperojumppia sekä perhesählyä. Monilajikerhoissa lapset pääsevät kokeilemaan useampaa eri lajia.
Koulujen loma-aikoina pidämme koululaisille liikunta- ja salibandyleirejä. Salibandykouluissamme nuorimmat pelaajat ovat 5-vuotiaita, perhesählyyn aikuisen kanssa pääsevät jo 3-vuotiaat nassikat. Aikuisten salibandykoulut ja kuntosählyryhmät tarjoavat harrastusmahdollisuuden eri ikäisille aikuisille.
Toimintamme on keskittynyt Länsi- ja Keski-Vantaalle. Edustusjoukkueemme pelaavat kotipelinsä Myyrmäen urheilutalolla.
Tavoitteemme on tarjota mahdollisuus salibandyn pelaamiseen kaiken ikäisille ja tasoisille pelaajille, halusitpa sitten kilpailla tai "pelkästään harrastaa". SB Vantaa on myös Nuori Suomi Sinettiseura. Ja salibandy on "peli meille kaikille". Tervetuloa mukaan!
Lue lisää kotisivuiltamme: www.sbvantaa.fi
Kumppanit
Uusimmat
- (13:00) Tässä ovat Miss Vantaa -kisan finalistit – äänestä oma suosikkisi!
- (12:52) Moottoripyöräilijä kaahasi Tuusulanväylällä korttinsa
- (12:43) Varastetun ratissa huumeissa
- (12:37) Kauhakuormaajalla läpi porttien
- (12:31) Samuraimiekka ja murtovälineet skootterikuskilla
- (11:30) Wigwam-legenda Jukka Gustavson tekee paluuta kaikessa hiljaisuudessa
- (11:20) Vietätkö A-luokan kesälomaa puolison kanssa vai ilman?
- (11:13) Törkeät lukemat mieskuskilla
Uusimmat blogit ja kolumnit













