Toinen kierros käyntiin huippukamppailulla

 

Miesten 2.divarin runkosarja on ylittänyt puolivälin krouvin ja kaikki joukkueet ovat kertaalleen jo toisensa kohdanneet. Ennen joulutaukoa potkaistaan huippujännittävässä lohkossa käyntiin toinen sarjakierros, jonka avauksessa Myyrmäen Urheilutalolla vastakkain iskevät kärkipään SB Vantaa ja Blackbirds United II. 

 1.jpg

SB Vantaa suoriutui ensimmäisestä kierroksesta tyylillä, joskin tiukkoja hetkiäkin matkan varrella koettiin. Tuloksien takaa voi nähdä, että vaikka ajoittain joukkue suorittaa hyvinkin mallikkaasti, on pelissä vielä paljon parannettavaa. Ja niin pitääkin olla, pitkässä juoksussa on käyrän oltava jatkuvasti noususuhdanteinen, eikä joukkueen tavoitteena olekaan ollut aivan sitä parasta virettä Joulun tienoille ajoittaa. Siltikin, taka-askelia ei vantaalaisjoukkue kehityksessään halua ottaa ja laadukkaalla tekemisellä ryhmä kasvaa jatkuvasti tiiviimmin yhteen ja kerää kokemuksista arvokkaita oppeja jatkoa ajatellen. Asenteen merkitys tulee jälleen olemaan suuri, sen verran iskukykyinen vierailija Temppelin parketille lauantaina saadaan. 

Kotisaldo pysyi puhtaana ensimmäisen kierroksen ajan, eikä varmasti tarkoitus ole tuota tilastoa toisellakaan kierroksella tahrata. Kotikentällä on puolustus ollut rautaa, ja ni3.jpgin sen oltava jatkossakin, jotta pisteet kotiluolaan jäävät. Loukkaantumisten takia Edarin kokoonpanosta sivussa ovat raskaantyön raatajat, Teemu Jokinen sekä Petteri Sarnas, joiden lisäksi muutaman kohdalla kysymysmerkkejä aiheuttaa piinaava flunssa-aalto. Jälleen ollaan saatu kuitenkin hyviäkin uutisia lasaretista, kapteeni Henri Koivunen on palannut harjoitusvahvuuteen ja mahdollista on, että taistelija nähdään kehissä vielä tämän vuoden päätöskamppailussa. 

Viime ottelussa Edari kaatoi kärkipään SBS Kingsin kotikentällä lukemin 8-1. 

Blackbirds II:n kausi on sujunut odotetun lailla. Joukkue on kärsinyt tappiot kärkipään jengeille (SB Vantaa, Erä Akatemia, SCH), mutta hoitanut pisteet himaan ennakolta heikompia vastaan ongelmitta. Lohkon kärkisijoista taistelevien PSS II:n ja SBS Kingsin ryhmä kaatoi tyylillä ja onkin sarjataulukossa vahvasti mukana taistelemassa piikkipaikoista.

Blackbirds II on odotetusti puolustanut vahvasti ja joukkueen maalivahtiosasto on vastannut huutoon vakuuttavasti. Ehkä pienenä yllätyksenä on tullut se, että viime kaudella hurjia tehoja Deriuksen paidassa iskeneet pistetykit ovat jääneet suhteellisen selvästi uusien vahvistusten varjoon. Joukkueen hyökkäyspään tehot ovat olleet vahvasti kaksikon Mika Penttilä – Kimmo Tolvanen harteilla, joista varsinkin ensin mainittu on ollut erittäin vahvassa iskussa. Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa tehot 2+2 iskenyt Penttilä onkin syytä vartioida tarkasti, muuten liigakokemusta omaava pistelinko rokottaa varmasti ja lujaa. 

Keravalaisten edellisessä ottelussa kärsimä tappio paikallisvastustaja SCH:n vieraana päätti joukkueen kuuden ottelun voittoputken. SB Vantaan ja Blackbirds II:n edellinen kohtaaminen sarja-avauksessa päättyi SB Vantaan 8-10 vierasvoittoon. 

Parhaat pistemiehet: 

SB Vantaa: Teemu Sorvari 12+11=23
Blackbirds II: Mika Penttilä 20+13=33 

Seuraa heitä: 2.jpg

SB Vantaa: #20 Sampo Kiviharju – pikakiituri ei paljon kiikareita katsele. Ollut tehoilla jokaisessa Edarin ottelussa tällä kaudella, maaliverkkokin on heilunut yhtä lukuun ottamatta jokaisessa kamppailussa. Edellisellä 2. divarikaudella hurjat 35 maalia iskenyt taistelija on tälläkin kaudella matkalla koviin tehomääriin ja joukkueen on helppo luottaa maalipörssin kärkinimen kantavan vastuun hyökkäyspäässä. Iloinen persoona kaukalon ulkopuolella, joka jättää aina kaiken kentälle ja näyttää esimerkkiä taisteluasenteesta. 

Blackbirds II: #85 Santtu Kuusinen – iski hattutempun SB Vantaan verkkoon edellisessä kohtaamisessa, mutta sen jälkeen on ruuti ollut hieman kosteampaa. Tehot 4+7 iskenyt hyökkääjä lukeutuu niihin, joilta Blackbirds II toivoo varmasti saavansa tulitukea tähtikaksikon takaa. Viime kaudella komeat tehopisteet 21+14 Deriuksen paidassa. 

Sarjataulukko 15.12.2011:

SB Vantaa  10  9 0 1   93-41     18 Erä Akatemia    10  7 0 3   70-49 14 SCH 10  7 0 3   67-52 14 SBS Kings 10  7 0 3   77-67 14 Blackbirds II 10  7 0 3   69-64 14 PSS II 10  6 1 3   85-75 13 HIFK 10  5 0 5   73-83 10 Valtti 10  3 0 7   63-72 6 Oilers Akatemia  10  1 1 8   58-78 3 NaKu 10  1 0 9   55-86 2 Hämäys 10  1 0 9   43-86 2

 

Lue myös:
Lippuinfo
Katsaus ensimmäiseen sarjakierrokseen

Pikkujoulutunnelmia Temppeliä – kutsu seuran jäsenille

Joukkueiden edellinen kohtaaminen

Tervetuloa aistimaan pikkujoulutunnelmaa ja seuraamaan mielenkiintoista kärkitaistoa kahden kovavireisen joukkueen välillä. Joulun kunniaksi erätaukoarvonnassa luvassa upeita yllätyspalkintoja ja muuta oheisohjelmaa.

SB Vantaa vs. Blackbirds United II 17.12.2011 klo 16:00 @ Myyrmäen Urheilutalo

jouluseppele.gif

 

 

Joulun kunniaksi Edari tarjoaa pukin konttiin miesten edustusjoukkjoulukellot.pngueen kausikortit nyt erikoistarjouksella, kaksi korttia yhden hinnalla (norm. 20 € / kpl)! Kausikortti oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin miesten runkosarjan otteluihin, sekä mahdollisiin nousukarsintaotteluihin. Kausikorttia ovella näyttämällä osallistuu automaattisesti myös erätauolla suoritettavaan arvontaan, jossa palkintoina mm. Fat Pipen mailoja, tekstiilejä, yms yms.

Seuran jäsenet luonnollisesti pääsevät ilmaiseksi peleihin sisään.