Edareita piinapenkissä

SB Vantaan Miesten edustusjoukkueen vuoden 2011 viimeinen ottelu pelataan tänään lauantaina 17.12, jolloin Myyrmäen Urheilutalolle toivotetaan tervetulleeksi Keravalainen Blackbirds II. Temppeliksi kutsumamme Myyrmäen urheilutalon katsomossa ollaan tänään pikkujoulutunnelmissa ja lämmintä menoa tullaan varmasti näkemään kaukalon puolellakin. Menneen kauden ensimmäisen puoliskon ja tulevien pyhien kunniaksi nettitoimitus otti pihteihin muutaman Edarin pelaajista, sekä samalla saamme tuoreimmat kuulumiset joukkueen käskynhaltijalta, päävalmentaja Anssi Kiviharjulta. 

Huomista odotellessa, SB Vantaan miesten edustusjoukkueen tunnelmia päivää ennen vuoden päätöskamppailua: 

Joukkueen päävalmentaja Anssi Kiviharju, kausi on nyt puolessa välissä, millaisia ajatuksia ensimmäinen puolisko herättää suhteessa joukkueenne tavoitteisiin? tonianssi.jpg

AK:Tavoitteisiin nähden ollaan aikataulussa, sillä ollaan kahden parhaan joukossa tällä hetkellä. Pelilliset esitykset ovat olleet tähän mennessä koko ajan nousujohteisia, joten siinäkin mielessä suunta on hyvä. Mikäli pystymme edelleen kehittämään suoritustamme jatkuvasti parempaan suuntaan, uskon että tavoitteet ovat kätemme ulottuvilla keväällä. Ja silloin meidän on oltava parhaimmillamme, mutta se vaatii kaikilta kovaa työtä jatkossakin. 

Tämä ensimmäinen puolisko on ollut ainakin pisteiden valossa vahva teille, miten uskot että vastustajat lähtevät jatkossa teitä vastaan pelaamaan, nyt kun heillä on vähintään yhden ottelun verran "dataa" pelitavastanne, onko odotettavissa suuria muutoksia? 

AK:Jotkut vastustajat varmaankin tekevät taktisia muutoksia omaan peliinsä, ja uskon että vastassa on jatkossa joka kerta huolellisesti nimenomaan meitä vastaan valmistautunut joukkue. 

Ainoa peli, jonka hävisitte oli vieraspeli PSS II:a vastaan ja sekä ennen peliä, että pelin jälkeen, heidän valmentajansa sanoi skoutanneensa teidän pelin täysin. Lisäksi hän kertoi että he iskivät teidän heikkoihin kohtiin voittaakseen teidät, kuten kävikin. Miten näitä heikkoja kohtia on harjoituksissa pyritty vahvistamaan? 

AK: Meidän omaa pallollista peliä kehittämällä. Siinä pelissä näkyi selkeästi että vastustaja oli todella hyvin valmistautunut, ja me taas olimme huolimattomia juuri niillä osa-alueilla millä ei pitänyt olla. Se ottelu oli meille kaikille hyvä opetus. 

Minkä osa-alueiden kehittämiseen keskitytte seuraavaksi? 

AK: Hyökkäyspelaaminen on tällä hetkellä ykköskehityskohteena. 

Viime kaudella alivoimapelaamisenne oli heikkoa, mutta tällä kaudella se on ollut lohkon parasta, mitä muutoksia siihen on tehty? 

AK: Ollaan pidetty asiat riittävän yksinkertaisina ja painotettu alivoimaryhmityksen tiiviyttä ja peittopelaamista. Isoin muutos tapahtui kuitenkin, kun putosimme sarjaporrasta alemmaksi. Vastustajien ylivoimat ovat ykkösdivisioonassa paljon vaarallisempia. 

Kuinka paljon käytät aikaa vastustajien skouttaamiseen? 

AK:Aika vähän ainakin toistaiseksi olen käyttänyt. Edellisen vastustajamme (SBS Kings) edellisen kotipelin kävin katsomassa paikan päällä. Nyt kun kaikki joukkueet on kertaalleen nähty, ja osa näistä peleistä on myös videolla, tämä osa-alue on jatkossa paremmalla mallilla. Oman pelin kehittäminen on myös peleihin valmistautumisessa ykkösenä. Kun se on kunnossa ja tulevasta vastustajasta tiedossa jotain huomionarvoista, voidaan keskittyä myös vastustajaan tarkemmin. 

Anssi Kiviharjun joululahjatoive? 

AK: Petteri Nykyn kirja. :)

 

Edarin runkopuolustaja, väkivahva Lassi Välisalo, olit isossa vastuussa joukkueen kesäharjoittelusta. Millaiset fiilikset siitä jäi ja miten uskot sen vaikuttaneen Edarin esityksiin kuluvalla kaudella? 1320875334664_1_small.jpg

LV: Aika pitkältihän me ne setit Koivun kanssa suunniteltiin tosiaan ja hyvät setit tulikin kasaan. Tempo kiihtyi loppua kohden ja lopussa vietettiinkin jo 2,5h Jättärillä, nättiä EDARI ! Reeneissä kävi ihan mukavasti jengiä ja todella hyvä fiilis jäi seteistä. Aina kun treeneihin tultiin, vedettiin hommat satalasissa, koska jengi oikeesti halus kehittyy. Harmittaa vaan, kun kaikkia speciaalitreenejä ei keretty vetämään kuten painimista. Oon ihan valmis vetämään setit uudestaan ja toivon, että kaikki vaan tulis messiin. 

On ollut ilo huomata, kuinka paljon paremmin jalka on liikkunut viime kauteen verrattuna heillä, jotka olivat aktiivisesti mukana kesällä(mukaan lukien itseni). Aika paljon ollaan edellä jalalla suurintaosaa meiän lohkon jengeistä. Sen hyvin näkee, kun kattoo pelien tilastoja. Monet jengit sinnitelly ekan erän meiän kyydissä, mutta tokassa alkanu jo jaloissa painaa ja ottelut ovat revenneet. Toki on meillä muutakin kuin pelkät jalat :) 

Lohkostanne puhuttiin (ja puhutaan vieläkin) "kuolemanlohkona", onko se ollut sitä?

 LV: Kun katsoo sarjataulukkoa, niin tasaistahan siellä on. Tulee todella tiukkoja vääntöjä ensi vuoden alussa. Toivottavasti kaikki jengit parantaisivat eikä tulisi näitä höpöhöpö-pelejä enää toisella kierroksella. On ollut hauskaa seurata keskusteluja ennen kauden alkua. Kovat on ollut huutelut, mutta monella on ollut teot kentällä hieman erilaiset. Hyvin huomaa tässä lohkossa, että vanhat meriitit eivät paina eikä surffailemalla pääse pitkälle. 

Tahdon muutaman sanan sanoa "kuolemanlohkon" sarjakärjestä. Olen ollut todella tyytyväinen joukkueemme viimeisiin peleihin. Koko ajan ollaan parannettu peliä ja omissa kolisee todella vähän. Super-Mario Vornanen on ollut huikea lukko maalinsuulla. Hänellä on aivan käsittämättömät tilastot salibandyyn. Toivottavasti vire pysyy myös joulun jälkeen. Eikä ole todellakaan huonosti joukkueen muutkaan maalivahdit pelanneet. Kiitosta vähistä päästetyistä maaleista kuuluu myös uhrautuvalle puolustuspelaamiselle. Yksi hieno elementti on myös laaja ratkaisijarintama. Lähes jokainen meidän pelaajista on päässyt pisteiden makuun eikä maalinteko ole todellakaan yhden kentän harteilla. 

Julkisuudessa on ollut etenkin jääkiekkojoukkueiden kohdalla puhetta sisäisistä sakkokassoista, onko teidän joukkueella sellainen ja jos on, niin millaisia sääntöjä on luotu? 

LV: Tottakai sakkokassa löytyy ! Se onkin varmasti kiivain puheenaihe joukkueen sisällä. Jokaisen jokainen liike on valvovan silmän alla. Kaikki näistä sakoista ei ole täällä julkaisukelpoisia, mutta nostetaan nyt yksi tässä esille. Ihan ensimmäiseksi on sanottava kaikista nöyryyttävin asia, jonka voi tehdä salibandyssa eli ilmaveivi. Tämä jo kadoksissa ollut luonnonvara oli häipymässä salibandykentiltä, mutta valitettavasti se on tullut takaisin ja joudumme niitä katselemaan. Tämä on ehdoton sakko meidän jengissä, mikäli joku tällaisen tekee pelissä tai harjoituksissa. Tällainen karmea tempaus nähtiinkin eräänä pimeänä perjantaina, kun Teemu Sorvari ajautui treenien peliosuudessa maalin taakse, pallo lapaan ja....hyi, en edes kehtaa kertoa loppuun. Ylimielinen tuuletus vielä päälle. Sakkohan siitä napsahti :) 

Sitten on tietenkin nämä perussakot, kuten myöhästymiset ja ilmoittamattomat poissaolot. Tälle kaudelle alettiin sakottamaan ankarammin ja sen huomasi kauden alussa. Sakkoja rapsahteli kovaan tahtiin, mutta pelaajat ovat nyt parantaneet roimasti tapojaan. 

Kuka on sakkokuninkaanne tähän mennessä? 

LV: Eiköhän sakkokuningas löydy meidän junioriosastolta eli Patrik "Super-junnu","Näytätkö paperit?! MIKSI ?" Rummukainen. Ehkä Arvi joskus oppii... Kauden alussa myös Niko-Joonas keräsi kovaa tiliä, mutta tahti on rauhoittunut. 

Lassi Välisalon joululahjatoive? 

LV: Aika paha kysymys. No tietenkin jotain kallista ja suurta :) Kelpaisi myös, että Edari harjaisi loput pelinsä tyylillä ja päästäisiin kohti nousukarsintoja lohkovoittajana. 

 

SB Vantaan oma kasvatti ja joukkuepelaajan ruumiillistuma Niko Stark, mitä uutta uusi päävalmentaja Anssi Kiviharju on tuonut pelitapaanne ja harjoitteluun yleensä? niko.stark.jpg

NK: Pelaajien pitää ansaita peliaika treenien ja näyttöjen kautta. 

Toinen kierros ehtii vielä alkaa ennen Joulutaukoa, ja teillä on kotipeli vaarallista ja tulivoimaista Blackbirds II:a vastaan, millaista peliä odotat? 

NK: Odotan perus kotipeliä eli jos pidetään normi liike yllä niin ei pitäisi olla mitään aikasemmasta poikkeavaa. Bläkkärit tuntu tekevän hyvin paikoista maaleja, eli jos pidetään kaukana maalista niin hyvä tulee.

Mitkä ovat ennustuksesi jälkimmäisen puoliskon suhteen oman joukkueenne osalta? Entä miltä joukkueelta odotat suurinta tasonnostoa? 

NK: Pitäs jaksaa jatkaa hyvällä asenteella, niin kyl uskon et se riittää loppuun saakka. En tiedä tasonnostosta, mutta SCH tuntu näistä jengeistä semmoselta, joka parhaiten pysty pelaa vauhdin kanssa. Niiden luulis sillä hoitavan pelejä. 

Onko takataskussasi vielä joitain kikkoja joita säästelet mahdollisia "tärkeämpiä pelejä" varten? 

NK: Jalkakisuja voin vetää karsinnoissa ja ehkä ilmaveiviä. 

Niko Starkin joululahjatoive?

NK: Mattoa temppelille. Tonttujenki pitäs olla tyytyväisiä, että kyllä ne varmaan tekee sen.

 

Edarin tennisässä, vastikään syntymäpäiviä juhlinut Teemu Kolari, mitä mieltä olet omasta tekemisestäsi tällä kaudella tähän mennessä? kolari.jpg

TK: Oma tekeminen on ollut ihan kohtalaista, mutta parannettavaakin on toki paljon. Kävin juuri itseni kanssa "puolikausi" -keskustelun, ja siinä asetin tavoitteeksi toiselle puoliskolle hieman rohkeamman ja fyysisemmän pelaamisen. Maaleja/tehoja ei ole hirveästi tullut, mutta onneksi se ei ole minun roolissani kaikista tärkein tehtävä. Ilolla olen tervehtinyt niitä hetkiä kun olen päässyt hieman ylivoimaakin pelaamaan. 

Temppelillä on käynyt aika kivasti katsojia tällä kaudella, mitkä ovat terveisesi heille? 

TK: Mukava on ollut nähdä yleisömäärän kasvaneen viime kaudesta. Toki menestys tuo aina lisää "uteliaita" paikalle, oli sarjataso mikä tahansa. Upeaa että siellä on välillä kuulunut jopa kaikenlaisia kannustushuutoja! Kyllä se pelifiilikseen vaikuttaa positiivisesti kun on yleisöä paikalla, eli kiitos kannustuksesta ja tervetuloa jatkossakin ovat terveiseni. 

Kuka on tehnyt tähän mennessä kauden hienoimman maalin? 

TK: Ehdottomasti kapteenimme upea, oikeaoppinen sisäsyrjäpotku maata pitkin ja tarkasti keskelle tyhjää maalia! Harmi vain että se syötönkatkaisuksi tarkoitettu potku meni omaan maaliin... Jos meille eduksi tehtyjä maaleja mietitään, niin onhan niitäkin hienoja nähty, pari kertaa on joutunut ällistelemään numeroa 19 selässään kantavan veijarin tekemiä maaleja, joissa pallo kirjaimellisesti kuljetetaan maaliin. 

Teemu Kolarin joululahjatoive? 

TK: Olen Euroopan huonoin käyristämään lapoja, joten jos sen taidon voisi vielä vanhoilla päivillään oppia, sitä toivon lahjaksi.

 

Ja viimeisenä piinapenkkiin istuu Samuli Thamm. Kun katsot sarjataulukkoa tässä vaiheessa, onko siellä mielestäsi suuria yllätyksiä? thamm11.jpg

ST: Ei isompia yllätyksiä, ennakkoon vahvat ovat olleet vakuuttavia ja lohkon tasaisuus oli tiedossa. NaKun sijoitus taulukossa hieman yllättää, odotin Ankoilta vahvempaa panosta. Uskon heidän nostavan tasoaan toisella kierroksella. 

Kuinka paljon olet seurannut toisen Etelä-Suomen lohkon tuloksia, entä viime kauden sarjatasonne, 1-divisioonan? 

ST: Toinen kakkosen lohko on jäänyt vähän tutkan ulkopuolelle. Toki Uuskosken Jannen pistehurjasteluita Riskin paidassa tulee silloin tällöin seurattua, oli vissiin joku aika sitten taas kerran joukkoineen Losbia kurittanut. Divaritulokset tulee suht tasaisin väliajoin tsekattua ja tarkistettua vanhojen pelikavereiden tehoja. Uuden sarjamuodon saanut Divari vaikuttaa ulkopuolisen silmin suhteellisen onnistuneelta uudistukselta. 

Kun toinenkin puolisko on pelattu, ketkä jatkavat lohkostanne nousukarsintoihin? Entä toisesta Etelä-Suomen 2-div. lohkosta? 

ST: En halua lähteä veikkailemaan omaa lohkoa. Niin tasaista on, että varmasti kaksi kovaa joukkuetta sinne menevät. Toki luja usko on siihen, että SB Vantaa kahden kärjestä löytyy. Toisesta lohkosta ei ole paljon hajua, mutta eiköhän Lohja hoida itsensä sinne ja veikataan KGB Agentsin rynnivän Roope Fyhrin vahvistamana kahden joukkoon. 

Haluatko nostaa joitain pelaajia joukkueestanne esille ensimmäisen kierroksen perusteella? 

ST: Moni on pystynyt pelaamaan jatkuvasti vähintään omalla tasollaan ja se on jo kova suoritus. Mutta jos joku pitää nostaa ylitse muiden, niin häkkipää Ville Vornanen on ollut melkoisen maaginen. Ihan käsittämättömät statsit nuorella liimanäpillä. Meillä on taatusti sarjan vahvin veskariosasto, Vornanen, Paakkari ja Poikkeus on tajuttoman kova trio kakkosdinkkuun. 

Sytyttikö pelaaminen HIFK:ta vastaan jotenkin erilailla kuin muut joukkueet? 

ST: Kyllä. Ja isosti. HIFK on sydämessä ja ottelua tuli jopa jännitettyä, mutta pelin alettua homma unohtui nopeasti. Hienoa että ovat takaisin sählykentillä ja vielä hienompaa että otettiin heiltä selvät pisteet. Sähly on kuitenkin sählyä, ja lätkässähän ei oo kuin yksi mestari Suomessa.

Enemmän kuitenkin jännitti Ville Uotilan kohtaaminen NaKu pelissä, joka jäi valitettavasti toteutumatta. Toivottavasti Uotsi on pelikunnossa kun Temppelillä kohdataan. 

Sähköisessä mediassa on viime päivinä nostettu esille ajatus pelaamisesta kakkosdivarin mestaruudesta koko Suomen tasolla. (linkki) Ajatuksesi tästä? 

ST: Loistava idea! Kakkosen kovin ansaitsee ehdottomasti ison Kannun ja kunnon mestaruusjuhlat. Myyrmäenraitilla olisi hyvin lääniä pitää pikku mestaruusparaati satojen kannattajien yhtyessä juhlahumuun. Ehdottomasti harkinnan arvoinen idea, toivottavasti asiaa käsitellään liitossa. 

Samuli Thammin joululahjatoive? 

ST: Tällä hetkellä asiat elämässä ovat niin mallillaan, että hirveästi ei toiveita ole. Sellainen läppäri olisi kuitenkin kiva, millä pystyisi pyörittämään 2000-luvulla tehtyjä fudismanagereita.  

 

Tänään lauantaina, SB Vantaa vs. Blackbirds II klo 16:00 @ Myyrmäen Urheilutalo.

TERVETULOA!

Lue myös:

katsaus ensimmäiseen puoliskoon
Blackbirds II saapuu vierailulle