Uusi vuosi käyntiin Valtin vieraana
Miesten salibandyn 2.divarin joulutauko on vietetty ja huippujännittävän lohkon kevätkausi käynnistetään tulevana viikonloppuna. Kovatasoisessa lohkossa jokaisella joukkueella riittää vielä rutkasti panosta kevään taistoihin ja luvassa on varmasti erittäin mielenkiintoinen loppukausi.
Joulutauolle siirryttiin SB Vantaan komennossa, mutta takaa vaanii useampi joukkue, joten jo parilla pistemenetyksellä alkaa tilanne sarjataulukossa elämään. Panoksia on paljon myös lohkon häntäpäässä, suoran putoajan paikalta mielii pois peräpään pitäjät, kun taas nyt karsintapaikalla olevat pyrkivät saalistamaan kovalla tahdilla tarvittavia pisteitä, jotta suoraan säilymiseen vaadittava saldo saataisiin raavittua kasaan.

Miesten edustusjoukkue lähti joulutauolle riemukkaissa tunnelmissa, kun vuoden viimeisessä kamppailussa kotikaukalossa kaatui kärkipään Blackbirds II. Daniel Ilesin ajassa 59.59 iskemä voitto-osuma takasi iloisen mielen ja tyytyväisen tunnelman Edarin riveissä tauon ajaksi, mutta uuden vuoden myötä on oma pelitaso taas kaivettava heti esiin.
Syksyn mestaruudella ei kevätkaudella pitkälle ratsasteta ja joukkue ei ole vielä lähellekään tavoitteitaan saavuttanut. Suuntaus oli syyskaudella oikea ja siitä on erittäin hyvä rakentaa vahva pohja menestyksekkääseen kevääseen. Reseptikin on yksinkertainen, asenne, nöyryys ja työnteko toivat joukkueelle ansaittuja pisteitä viime vuoden puolella ja niitä samoja teemoja hyvin noudattaen on SB Vantaalla mahdollisuudet edetä sinne, minne yksissä tuumin on päätetty päästä.
Edari vietti tauolla hyvin ansaittua lomaa ja otti hieman etäisyyttä sählytouhuihin, mutta ehti tauon aikana myös tapahtua. Loppiaisena käyty SB Vantaa Talviklassikko 2012 oli upea tapahtuma, jossa parikymmentä Edaria vaihtoi sisäpelikengät skrinnareihin ja mailat hieman raskaampiin malleihin. Kovatasoinen kiekkoilta tarjosi hienoja taidonnäytteitä, sekä
miehekästä voimien mittausta ja voittajakin lopulta saatiin selville. TEAM OUT jyräsi vahvalla luistelullaan ja taidolla kootulla joukkueellaan niukkaan voittoon, jonka ansiosta voittajajengin jäsenet saavat kunnian kantaa lätkäkingin titteliä seuraavan vuoden ajan. Tappion kärsinyt TEAM IN luotti joukkuetta kasatessa raakaan voimaan ja vaikka jo heti aloituskiekon pudottua joukkue lähetti viestin vastustajajoukkueelle, ei ahkerasti tanssikavereita jäältä etsinyt joukkue pystynyt vastaamaan TEAM OUT:n vahvaan kiekkokontrolliin perustuvaan peliin.
Joukkueesta huokuu tauonkin jälkeen erittäin tiivis yhteishenki ja sitoutumisen aste on kovaa luokkaa. Joukkueena vakuuttavasti syksyllä esiintyneestä ryhmästä on vaikea yksittäisiä tähtiä esiin nostaa, sen verran vahvasti jokainen rivistössä mukana ollut oman paikkansa täytti. Saman on kuitenkin jatkuttava heti ensimmäisestä pelistä alkaen, Valtti oli vaarallinen vastus jo Myyrmäessä pelatussa kamppailussa, eikä helppoa savottaa ole varmasti luvassa Idän Helmen kotikaukalossakaan.
Kokenut Valtti avasi kautensa erittäin vahvasti ja keikkui alkukierroksilla sarjataulukon kärkipäässä. Ensimmäiset neljä ottelua toivat tilille kolme voittoa, mutta tämän jälkeen olikin Valtilla vaikeampaa. Joukkue ajautui peräti seitsemän ottelun tappioputkeen ja haluaa varmasti pistää tämän putken heti vuoden alusta poikki.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen Myyrmäen Urheilutalolla päättyi SB Vantaan kotivoittoon lukemin 9-2. Numerot eivät kuitenkaan ihan kaikkea ottelusta kerro, kahden erän jälkeen peli oli vielä erittäin tasaisissa lukemissa 3-2, mutta kolmannessa erässä Edari meni menojaan, katkaisemalla vierailijan selkärangan erän alun salamamaaleilla.
Parhaat pistemiehet:
SB Vantaa: Sampo Kiviharju 16+7=23
Valtti: Risto Remes 12+4=16
Seuraa heitä:
SB Vantaa: #22 Philip Ottelin
– SB Vantaaseen täksi kaudeksi saapunut hyökkääjä on lunastanut hyvillä otteillaan paikan kärkiketjuissa. Nöyrästi joukkueeseen sisään tullut työmyyrä on täyttänyt paikkansa mainiosti ja kuuluu Edarin luottomiehiin kevään taisteluissa. Iskenyt tehoja piste per peli tahdilla ja hurjasteli Valttia vastaan edellisessä kohtaamisessa tehoin 1+2.
Valtti: #17 Risto Remes – Joukkueen hyökkäyspelin aivot ja iskee vuodesta toiseen kovia tehoja Valtin paidassa. Kärsinyt loukkaantumisista, eikä pelannut kuin seitsemän ottelua syyskaudella, silti kasassa jo 16 pistettä. Haastaa vahvasti jalalla ja on alati vaarallinen pallon saadessaan. 2.divarin varmimpia pistelinkoja.
Sarjataulukko 12.1.2012
SB Vantaa 11 10 0 1 100 - 47 20 Erä Akatemia 11 8 0 3 80 - 57 16 SCH 11 7 1 3 75 - 60 15 SBS Kings 11 7 1 3 82 - 69 15 Blackbirds II 11 7 0 4 73 - 65 14 PSS II 10 6 1 3 82 - 69 13 HIFK 11 6 0 5 78 - 83 12 Valtti 11 3 0 8 69 - 80 6 Oilers Akatemia 11 1 0 10 66 - 84 5 NaKu 11 1 0 10 37 - 83 2 Hämäys 11 1 0 10 51 - 96 2Lue myös:
9.10.2011 SB Vantaa - Valtti 9-2
Valtti vs. SB Vantaa la 14.1.2012 klo 15:30 @ Latokartanon Liikuntahalli, Agronominkatu 26, 00790 Helsinki
SB Vantaa on yksi Suomen suurimpia salibandyseuroja. Seurassamme toimii lukuisa määrä sekä joukkueita että harrasteryhmiä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Järjestämme myös äiti-vauvajumppia ja taaperojumppia sekä perhesählyä. Monilajikerhoissa lapset pääsevät kokeilemaan useampaa eri lajia.
Koulujen loma-aikoina pidämme koululaisille liikunta- ja salibandyleirejä. Salibandykouluissamme nuorimmat pelaajat ovat 5-vuotiaita, perhesählyyn aikuisen kanssa pääsevät jo 3-vuotiaat nassikat. Aikuisten salibandykoulut ja kuntosählyryhmät tarjoavat harrastusmahdollisuuden eri ikäisille aikuisille.
Toimintamme on keskittynyt Länsi- ja Keski-Vantaalle. Edustusjoukkueemme pelaavat kotipelinsä Myyrmäen urheilutalolla.
Tavoitteemme on tarjota mahdollisuus salibandyn pelaamiseen kaiken ikäisille ja tasoisille pelaajille, halusitpa sitten kilpailla tai "pelkästään harrastaa". SB Vantaa on myös Nuori Suomi Sinettiseura. Ja salibandy on "peli meille kaikille". Tervetuloa mukaan!
Lue lisää kotisivuiltamme: www.sbvantaa.fi
Kumppanit
Uusimmat
- (13:00) Tässä ovat Miss Vantaa -kisan finalistit – äänestä oma suosikkisi!
- (12:52) Moottoripyöräilijä kaahasi Tuusulanväylällä korttinsa 1
- (12:43) Varastetun ratissa huumeissa
- (12:37) Kauhakuormaajalla läpi porttien
- (12:31) Samuraimiekka ja murtovälineet skootterikuskilla
- (11:30) Wigwam-legenda Jukka Gustavson tekee paluuta kaikessa hiljaisuudessa
- (11:20) Vietätkö A-luokan kesälomaa puolison kanssa vai ilman?
- (11:13) Törkeät lukemat mieskuskilla
Uusimmat blogit ja kolumnit













