Naisille sählyvoitto ja salibandytappio
SB Vantaan naisten edustusjoukkueen maaseutumatkailusta kotiintuomisena oli vain kaksi pistettä, vaikka neljää lähdettiin tavoittelemaan. Lauantaina pelattiin voitokkaasti sählyä Hatsinaa vastaan maalirikkaan kamppailun päätyttyä 6-10 SB Vantaan hyväksi. Sunnuntaina päästiin onneksi pelaamaan salibandya, mutta tällä kertaa TuuU oli askeleen edellä ja vei tärkeät sarjapisteet 6-5 lukemin.
Mikkelin pieni kenttä näkyi ottelun tasossa, ja peli muistutti valitettavan paljon sählyä. Jenni Rautanen hyödynsi kuitenkin maalipaikat tehokkaasti viimeistellen Vantaan kymmenestä maalista viisi.
Sunnuntaina nähtiin Vantaan ja TuuU:n välisiin otteluihin tyypillistä taistelumeininkiä, vääntöä ja vauhtia. Tällä kertaa joensuulaiset olivat niskan päällä, joten pisteitä ei herunut, vaikka maalin tekoon tarjoutuikin runsaasti paikkoja, ja kotijoukkueen maalivahti pistettiin koetukselle.
Viimeinen runkosarjan peli pelataan 25.2. kello 18, jolloin Myyrmäessä vastaan asettuu LoSB. Ottelun panokset ovat suuret, koska molemmilla joukkueilla on vielä mahdollisuus päästä liigakarsintoihin, mutta toisaalta myös jäädä kolmanneksi, jolloin pelit päättyvät tämän kauden osalta.
Tervetuloa kannustamaan ja jännittämään Myyrmäen urheilutalolle. Otteluun on vapaa pääsy!
SB Vantaa on yksi Suomen suurimpia salibandyseuroja. Seurassamme toimii lukuisa määrä sekä joukkueita että harrasteryhmiä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Järjestämme myös äiti-vauvajumppia ja taaperojumppia sekä perhesählyä. Monilajikerhoissa lapset pääsevät kokeilemaan useampaa eri lajia.
Koulujen loma-aikoina pidämme koululaisille liikunta- ja salibandyleirejä. Salibandykouluissamme nuorimmat pelaajat ovat 5-vuotiaita, perhesählyyn aikuisen kanssa pääsevät jo 3-vuotiaat nassikat. Aikuisten salibandykoulut ja kuntosählyryhmät tarjoavat harrastusmahdollisuuden eri ikäisille aikuisille.
Toimintamme on keskittynyt Länsi- ja Keski-Vantaalle. Edustusjoukkueemme pelaavat kotipelinsä Myyrmäen urheilutalolla.
Tavoitteemme on tarjota mahdollisuus salibandyn pelaamiseen kaiken ikäisille ja tasoisille pelaajille, halusitpa sitten kilpailla tai "pelkästään harrastaa". SB Vantaa on myös Nuori Suomi Sinettiseura. Ja salibandy on "peli meille kaikille". Tervetuloa mukaan!
Lue lisää kotisivuiltamme: www.sbvantaa.fi
Kumppanit
Uusimmat
- (14:31) Junaliikenne köhii edelleen -kaatunutta tavaravaunua raivataan yhä
- (14:22) Rekka tyrkki autoa edellään Kehällä
- (14:07) Pyöräilijä nappasi käsilaukun 1
- (14:04) Yksi loukkaantui linja-auton kolarissa
- (13:58) Auto seilasi Kehällä päätyen ojaan
- (13:43) Rattijuoppo kaahasi yli tuplanopeutta
- (13:13) Uusi pyöräilykartta houkuttelee liikkumaan
- (12:00) Rentofestin ensiesiintyminen valmistuu aikataulussa 2
Uusimmat blogit ja kolumnit













