Edari palasi voittokantaan

SB Vantaan miesten edustusjoukkue kohtasi lauantaina 18.2. aamupäivän ottelussa sarjataulukon häntäpäässä majailevan Hämäyksen ja palasi nousijajoukkueen kustannuksella takaisin voittojen tielle. Erityistä venymistä ei vantaalaisjoukkueelta tällä kertaa vaadittu, putoamista vastaan taisteleva Hämäys oli täysi vastaantulija kotikentällään, eikä pystynyt kolmella kentällä tasaisesti jyrännyttä SB Vantaata juurikaan haastamaan. 

Hämäys - SB Vantaa 3 - 12 (0-3, 1-4, 2-5)
Ottelutilastot

1329656094379_1_large.jpg

 
Ennakkoasetelmat 

Hämäyksen kausi on mennyt hyvin pitkälti haastajan roolissa ja ennakolta kovempia kiusatessa. Ennen lauantain kamppailua joukkueella oli kasassa neljä pistettä, joiden turvin taulukossa taakse jää ainoastaan toinen nousijaryhmä, NaKu. Putoamisviivan yläpuolelle joukkueella on kuitenkin edelleen mahdollisuudet, eroa pykälän ylempänä olevaan Oilers Akatemiaan on kolme pistettä ja kauden toinen keskinäinen kohtaaminen on vielä edessäpäin. Isot panokset huomioon ottaen oli erikoista, että Hämäys sai paikalle ainoastaan yhdeksän kenttäpelaajaa, joiden voimin lähtivät sarjakärkeä haastamaan. 

SB Vantaa koki kauden toisen tappionsa edellisellä kierroksella, kun SCH oli väkevämpi kotikentällään Hyvinkäällä. Edarin vahvana missiona oli luonnollisesti palata voittokantaan tappiopelin jälkeen ja kun joukkueena treenaamiseenkin oli saatu hieman parannusta muutaman vaisumman viikon jälkeen, voitiin vantaalaisten riveissä matkustaa Latokartanoon luottavaisin mielin. 

Edarin kokeneesta osastosta edelleen sivussa oli useampi tärkeä pelaaja. Sakari Montonen, Sasu Heino ja Jarkko Hassinen viettivät pelipäivää sairastuvan puolella ja liideripakki Ari Huopalainen oli työkiireiden takia sivussa kokoonpanosta. Tammikuussa puolustusvoimien palvelukseen astunut Daniel Iles esiintyi ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella Edarin riveissä. SB Vantaan maalia vartioi Sami Poikkeus. 

Ottelun ratkaisu

Pelin ensimmäinen kymmenminuuttinen tarjosi uneliasta ja kyttäilevää menoa, joskin jäähypenkkiä kulutettiin molempien puolesta kertaalleen. Samuli Thamm avasi päivän maalihanat ajassa 15:36 ja Teemut, Sorvari sekä Jokinen, lisäsivät vielä Edarin erätaukojohdon lukemiin 0-3. 

1329656040564_1_orig.jpgOttelun toisen erän alkuun kotijoukkue hölmöili itselleen kaksiminuuttisen pelin viivyttämisestä, sillä Hämäys saapui erätauolta peliareenalle reilusti myöhässä ja joutui tämän myötä kahden miehen alivoimalle, koska Lasse Pakarinen oli ensimmäisen erän lopussa jo jäähyboksiin komennettu. Edarin hyödynsi 5-3 ylivoimansa, kun Daniel Iles pommitti ajassa 20:53 kauden neljännen osumansa. Hämäyksen pistekunkku Joni Knape kavensi lukemat 1-4:ään, mutta tuore tykkimies Iles vei päivän toisellaan SB Vantaan jälleen viiden maalin karkumatkalle. Erän loppupuolella vierailijoista osuivat vielä Niko Stark sekä Teemu Kolari, ja päätöserään lähdettiin vantaalaisten johdossa lukemin 1-7. 

1329656044537_1_large.jpg

Toisen erän lopussa Toni Syrjäsen puhtaalta vaikuttaneesta kontaktista saama viiden minuutin rangaistus jatkui vielä päätöserän puolelle, mutta maalinteosta vastasi kuitenkin SB Vantaa - Samuli Thamm nimittäin viimeisteli alivoimalla Jonne Koskisen syötöstä Edarin kahdeksannen osuman. Seuraavaksi iski Hämäys, mutta ottelun viimeisellä kympillä Edari kaunisteli vielä lukemia, kun Teemu Kolari, Jonne Koskinen, Teemu Sorvari ja Christian Lepomäki osuivat kukin kertaalleen. Hämäyksen työjuhta Lasse Pakarinen viimeisteli 22 sekuntia ennen päätössummeria ottelun loppulukemiksi 3-12. 

1329656154802_1_large.jpg

 

 

 

1329656089259_1_large.jpgPelillisesti ei kamppailu juuri  hienouksia tarjonnut. Hämäys yritti pienellä ringillään sinnitellä sen minkä pystyi, SB Vantaa taas hallitsi peliä ja palloa mielin määrin. Edari haki rutiininomaisesti tärkeät sarjapisteet mukaansa ja kasvatti eron toisena olevaan SCH:hon kolmeen pisteeseen. 

Muuta

SB Vantaan ja Hämäyksen kohtaamiset tällä kaudella olivat selkeätä kauraa, Edari vei molemmat kohtaamiset maalierolla 26-6. 

Erikoista

dani.jpgInttivapailta pelihommiin ehtinyt Daniel Iles jatkoi vahvaa virettään. Joulukuussa Blackbirds II:en nukuttanut puolustaja vastasi jälleen ottelun voitto-osumasta ja on nyt osunut jo neljässä peräkkäisessä pelaamassaan ottelussa. 

Ottelun valokuvat 

Klikkaa ja avaa edarin Kuvakansio

Edarin tehomies:

thamm.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                        Samuli Thamm 2+2

SB Vantaan ottelut jatkuvat tulevana viikonloppuna erittäin mielenkiintoisella kamppailulla, kun nousukarsintapaikoista lujasti taisteleva Erä Akatemia saapuu Temppelille mittamaan sarjakärjen kunnon. 

SB Vantaa vs. Erä Akatemia sunnuntaina 26.2.2012 klo 17:00 @ Temppeli (= Myyrmäen Urheilutalo, Myyrmäenraitti 4)