Varietee jatkoi menestystään myös Mäntsälässä!

14-15.5 Mäntsälässä kilpailtiin Tyttöjen Hyvänmielen Kilpailuissa, joihin oli kokoontuneet joukkueet ympäri suomea.

10-12-vuotiaiden mestaruussarjan Varietee on näyttänyt koko kevään vahvaa osaamista kilpailuissa. Joukkue on onnistunut voimistelemaan mitaleille jokaisessa kilpailussaan ja niin se teki myös Mäntsälässä. Joukkueen täsmällinen suoritus arvioitiin 1. kategoriaan taito-osa ja idea bonuksen kera.

10-12-vuotiaiden sarja kilpaili kahtena päivänä, sillä osallistujia kyseisessä sarjassa oli yhteensä 50. Varieteen suoritusvuoro oli sunnuntaina 14-12-vuotiaiden Finaalin yhteydessä. Hyvänmielen Kilpailuissa palkitaan kaikki 1.kategoriaan sijoittuneet 10-12-vuotiaat.

"Tytöt ovat koko kaudenajan harjoitelleet määrätietoisesti ja ahkerasti. Edellisestä kilpailusta oli aikaa jo viisi viikkoa ja se näkyi jännityksenä harjoituksissa viikolla. Kilpailuissa tyttöjen hermot pitivät kuitenkin upeasti!" kommentoi valmentaja Kiia.

Varieteen lisäksi 1. kategoriaan arvioitiin viisi joukkuetta.