Kinesis acapellat ISS Stadionilla

Sport Club Vantaan Kinesis acapella - joukkueen tytöillä oli jännittävä päivä lauantaina 14.5.2011, kun he suuntasivat seuran kevätnäytöksestä ISS Stadionille Myyrmäkeen naisten jalkapallo-ottelun väliajalle esiintymään. Kyseessä oli hallitsevan Suomen mestarin PK-35 Vantaan naisten liigajoukkueen ottelu FC Unitedia vastaan.

Tytöt saapuivat ISS Stadionille puoli tuntia ennen väliajan alkua, joten lämmittelyyn ei jäänyt paljon aikaa. Niinpä lämmittely aloitettiinkin saman tien pukuhuonekäytävällä Oona-valmentajan johdolla. Jännitystä oli ilmassa ja se purkaantui hihityksenä sekä keskittymisvaikeutena lämmittelyyn. Lämpö saatiin kuitenkin päälle ja seuraavana olikin aika vaihtaa esiintymisasut päälle.

Tyttöjä askarrutti pukujen likaantuminen tekonurmella, sillä tulevana viikonloppuna on edessä  vielä kauden viimeiset ja tärkeimmät kilpailut, Tyttöjen kilpasarjojen mestaruuskilpailut Seinäjoella. Esiintymään päätettiin kuitenkin mennä kilpailupuvuissa ja trikoissa, sillä yleisölle haluttiin antaa kunnon elämys ja ilman esiintymisasua se olisi jäänyt vaillinaiseksi.

Tytöt suoriutuivat loistavasti esiintymisestä viileässä ja tuulisessa säässä tekonurmella ja huutosakkikilpailuun osallistuneet jalkapalloilijat kannustivat hienosti tyttöjen esiintyessä. Valmentajaa ja tyttöjä nauratti kovasti esiintymisen jälkeen, kun kentällä oli ollut vaikea hallita etäisyyksiä ja tytöt olivat joissain kuvioissa joutuneet hieman soveltamaan. Katsomoon esitys näytti kuitenkin oikein upealle, kun tytöt valloittivat kentän upealla voimistelulla ja hymyillä.Kaiken kaikkiaan esiintyminen oli hauska ja piristävä kokemus ja toi ihanaa vaihtelua normaalin jumppa-arkeen. Kiitos PK-35, että saimme tulla esiintymään!

Sport Club Vantaan Kinesis acapella-joukue on  10 – 12- vuotiaiden kilpasarjassa kilpaileva joukkuevoimistelujoukkue. Joukkueessa voimistelee tällä hetkellä 7 iloista ja motivoitunutta tyttöä. Tytöt harjoittelevat 3 * viikossa n. 2 h kerrallaan. Ahkera harjoittelu onkin tuottanut tulosta ja tytöt ovat saaneet kevään kaksista ensimmäisistä kisoista mitalit.