Tikkurilan katajoukkue kilpaili Lohjalla menestyksekkäästi

Katajoukkueemme haki kisatuntumaa katan SM-kisoihin, jotka pidetään kahden

viikon päästä Järvenpäässä. Tällä hetkellä Tikkurilan Judokoissa suosituin kilpailukata on Ju no kata, jossa tulivat kaikki mitalisijat.

 

Seuran kilpailijoiden tulokset 19.3.2011:

 

Ju no kata :

1. Jonna Marttila - Henna Ahola

2. Mika Salsoila - Pasi Oinas

3. Johanna Sivunen - Ulla Jalo-Virtanen

 

Kime no kata:

1. Jouni Korkka - Pasi Oinas

 

Katame no kata:

2. Pasi Oinas - Mika Salsoila

 

Pari Kontio/Kallio ei kisannut

 Jätimme Kodokan Goshin Jutsu katan tällä kertaa väliin Kallion Markon

kanssa, kun Markolla on ollut ongelmia selkänsä kanssa.

Samoin Peter Mickelsson ei osallistunut kilpailuun tällä kertaa.

Niinpä me toimimme katatuomareina Peterin ja Hannu ”Musti” Mustosen kanssa, kertoo Seppo Kontio.

 

MM-kisat häämöttävät jo silmissä

Katan SM-kisojen 10.4. jälkeen valitaan joukkue Maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka pidetään 13.-14. kesäkuuta Frankfurtissa. Tarvitsemme kansainvälistä kisakokemusta MM-kisavalmistautumiseen, joten olen parhaillaan kokoamassa joukkuetta Katan EJU turnaukseen, joka kisaillaan Vapun aattona Lignano Sabbiadorossa Italiassa.

Seurastamme on lähdössä neljä paria Lignanoon. Jonna ja Henna sekä Johanna ja Ulla Ju no kataan, Pasi ja Mika Nage no kataan ja me Markon kanssa

Kodokan Goshin Jutsuun. Lisäksi on lähdössä kaksi kata-maajoukkueparia

muista seuroista, päätti Seppo iloisena.

 

Kuvat ja teksti: Seppo Kontio