Tikkurilan Judokat
Tikkurilan Judokat vuoden 2011 Junnu Cup- pisteissä kakkoseksi
-
Kuva: Marko Mielty
Tikkurilan Judokoiden tavoite kahden parhaan seurajoukkueen joukkoon saavutettiin niukasti
Asetimme viime vuoden kolmannen sijan jälkeen tavoitteeksemme olla tänä vuonna jälleen kahden parhaan joukossa. Olimme vielä ennen viimeistä osakilpailua kolmansina Porvoon Shirokawan jälkeen, mutta Kirkkonummella käydyn viimeisen osakilpailun menestyksen jälkeen kipusimme porvoolaisten ohitse.
Judo-Kan Espoosta taas ykkösenä
Pistevoittaja Judo-Kan Espoosta oli jälleen omaa luokkaansa 302 pisteellään. Tikkurila saalisti tänä vuonna 237 pistettä ja Shirokawa puolestaan 221 pistettä. Viime vuoden kakkonen, Vantaan Jukara, putosi vertailuissa neljänneksi, saatuaan kasaan 155 pistettä. Kaikkiaan Junnu-Cup 2011 -osakilpailuihin osallistui 740 judokaa 36 seurasta!
“Tikkurilan Judokat on jo muutaman vuoden panostanut voimakkaasti Junnu Cup-kilpailuihin. Ne ovat kilpailemisen aloittamisen kannalta erittäin tärkeitä tapahtumia”, sanoo kisoissa valmentajana toiminut Jari Nurmi. ”Kotikisat ja Junnu Cup- kisat antavat lapsille ja nuorille sopivia kisakokemuksia. Kamppailun pohjatyö on luonnollista aloittaa näistä kisoista”, jatkaa Jari Nurmi. ”Meillä on ollut erittäin hieno valmennustiimi sekä kisajärjestelyporukka molempien tapahtumien osalta. Tämä, jos mikä tekee kisajärjestelyt mielekkääksi ja kilpailijoiden, vanhempien ja valmentajien yhteistyön saumattomaksi”, päättää Jari Nurmi
Tavoite olla kahden joukossa myös ensi vuonna
Vuonna 2012 tavoite on olla edelleen kahden parhaan seuran joukossa. Olisi myös mukavaa päästä ykköseksi, jos vain saamme vielä suuremman osanottajamäärän mukaan Junnu Cup- kisoihin.
Tulokset 10 parhaan seuran osalta:
Judo-Kan Espoo 302, Tikkurilan Judokat Vantaa 237, Shirokawa Porvoo 221, Jukara Vantaa 155, Meido-kan Helsinki 135, Hontai-Judo Helsinki 123, Chikara Helsinki 107, Nummelan Judo 101, Akagi Järvenpää 94, Bodonos Kerava 91.
Lähde: Judoliitto
Tikkurilan Judokat ry on perustettu vuonna 1976 ja se on ollut vuodesta 1992 lähtien NUORI SUOMI ry:n hyväksymä sinettiseura. Seura on profiloitunut vuosien varrella nimellä "judon tavaratalo", josta löytyy jokaiselle sopivia harjoitusryhmiä, lapsista senioreihin ja kilpailijoista kuntoilijoihin. Toiminta painottuu voimakkaasti nuorten ohjaamiseen ja kasvattamiseen, mutta myös aikuisille kuntoilijoille löytyy sopivaa toimintaa. Kilpailijamme sijoittuvat vuosittain mitaleille SM-kisojen kaikissa ikäryhmissä sekä edustamme eri ikäluokkien kansainvälisissä judokilpailuissa. Vuodesta 1992 lähtien olemme sijoittuneet Suomen Judoliiton seuraluokituksen kärkeen, samoin olemme olleet vuodesta 1992 SLU:n hyväksymä sinettiseura. Seuramme jäsenkirjo on laaja: kolmevuotiaista muksuista kuusikymppisiin senioreihin ja kuntoilijoista kansainvälisen tason kilpaurheilijoihin.
www.tikkurilanjudokat.fi
Kumppanit
Uusimmat
- (14:31) Junaliikenne köhii edelleen -kaatunutta tavaravaunua raivataan yhä
- (14:22) Rekka tyrkki autoa edellään Kehällä
- (14:07) Pyöräilijä nappasi käsilaukun 1
- (14:04) Yksi loukkaantui linja-auton kolarissa
- (13:58) Auto seilasi Kehällä päätyen ojaan
- (13:43) Rattijuoppo kaahasi yli tuplanopeutta 1
- (13:13) Uusi pyöräilykartta houkuttelee liikkumaan
- (12:00) Rentofestin ensiesiintyminen valmistuu aikataulussa 2
Uusimmat blogit ja kolumnit













