Tikkurilan Judokat
Tikkurilan Judokoiden Kotikisa on nyt Tixi-Cup. Ensimmäinen osakilpailu oteltu.
Sydäntalvi, pakkasta lähes 20 astetta ja toisen kierroksen presidentinvaalipäivä. Tässä olivat eväät ensimmäisen Tixi-Cup –sunnuntain koitoksiin.
Suomen lippujen liehuessa 5.2.2012 Tikkurilan Judokoiden urhea kilpailijajoukko asteli Hakunilan dojolle kamppailemaan henkilökohtaisista mitaleista sekä arvokkaista ryhmäkohtaisista Tixi-Cup-pisteistä. Tixi-Cup –pisteet lasketaan yhteen neljän osakilpailun jälkeen. Voittajaryhmä on eniten pisteitä kerännyt joukkue.
Tixi-Cup –henkeen kuuluu, että kaikki kilpailijat saavat mitalin.
Mitali on uniikki, Tikkurilan Judokoiden omaa uutta mallia. Kussakin sarjassa otteli maksimissaan neljä judokaa, joista kaksi saivat pronssimitalin. Kamppailu oli kovaa, mutta reilua. Näyttäviä suorituksia nähtiin tatamilla. Jotkut ottelut päättyivät heitto-ipponiin jo alle viiden sekunnin. Toiset ottelut taas saattoivat kestää täyden ajan ja jouduttiin turvautumaan tuomariäänestykseen, jotta voittaja saatiin selville.
Kilpailijoiden lisäksi nuoret toimitsijat olivat pääosassa.
Pistetaulutyöskentely, tuomarointi sekä kilpailijoiden otteluvöiden pukeminen olivat seuran nuorten hallinnassa. Vain kilpailun johto, kuulutus sekä tulospalvelu hoidettiin seniorien voimin. Kilpailut saatiin tavoiteajassa päätökseen, eli noin kahdessa ja puolessa tunnissa.
Kilpailun yhteydessä otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön buffetti. Matti Ahvenainen tarjoili kahvia ja kakkua kisa-asiakkaille. Kokeilu onnistui sen verran hyvin, että perinne jatkuu keväällä seuraavassa Tixi-Cup:ssa 15.4. Hakunilassa.
Kilpailun toimitsijat:
Kilpailun johtaja: Kati Kajander
Tulospalvelu: Jarkko Heinonen ja Jari Tolvanen
Tulostaulut: Lauri Heinonen ja Emil Tolvanen
Tuomarit: Essi Holopainen, Pyry Pajari ja Aleksi Mielty
Buffetti: Matti Ahvenainen
Kuulutus: Jari Nurmi
Otteluvyön sitojat: Kristiina Sivanne ja Petra Fjäder
Tulokset:
http://tikkurilanjudokat.comeze.com/tulokset-2012-02-05/index.html
Kilpailijoita oli yhteensä 34, jotka edustivat kuutta eri ryhmää sekä kahta muuta seuraa (Finndai ja Meido-Kan).
Kuvat ja teksti: Jari Nurmi
Tikkurilan Judokat ry on perustettu vuonna 1976 ja se on ollut vuodesta 1992 lähtien NUORI SUOMI ry:n hyväksymä sinettiseura. Seura on profiloitunut vuosien varrella nimellä "judon tavaratalo", josta löytyy jokaiselle sopivia harjoitusryhmiä, lapsista senioreihin ja kilpailijoista kuntoilijoihin. Toiminta painottuu voimakkaasti nuorten ohjaamiseen ja kasvattamiseen, mutta myös aikuisille kuntoilijoille löytyy sopivaa toimintaa. Kilpailijamme sijoittuvat vuosittain mitaleille SM-kisojen kaikissa ikäryhmissä sekä edustamme eri ikäluokkien kansainvälisissä judokilpailuissa. Vuodesta 1992 lähtien olemme sijoittuneet Suomen Judoliiton seuraluokituksen kärkeen, samoin olemme olleet vuodesta 1992 SLU:n hyväksymä sinettiseura. Seuramme jäsenkirjo on laaja: kolmevuotiaista muksuista kuusikymppisiin senioreihin ja kuntoilijoista kansainvälisen tason kilpaurheilijoihin.
www.tikkurilanjudokat.fi
Kumppanit
Uusimmat
- (14:31) Junaliikenne köhii edelleen -kaatunutta tavaravaunua raivataan yhä
- (14:22) Rekka tyrkki autoa edellään Kehällä
- (14:07) Pyöräilijä nappasi käsilaukun 1
- (14:04) Yksi loukkaantui linja-auton kolarissa
- (13:58) Auto seilasi Kehällä päätyen ojaan
- (13:43) Rattijuoppo kaahasi yli tuplanopeutta 1
- (13:13) Uusi pyöräilykartta houkuttelee liikkumaan
- (12:00) Rentofestin ensiesiintyminen valmistuu aikataulussa 2
Uusimmat blogit ja kolumnit













