Historiallinen seikkailu lapsille keskiviikkona 27.7.2011

"Nathalia Crohns" ja lapset ovat kirkon portilla valmiina seikkailuun. Kuvattu kesällä 2009.

Minne katosi kirkon kassakirstu? Hukkasiko sen hajamielinen kirkkoherra vai veivätkö varkaat? Lähde seikkailukierrokselle etsimään raha-arkkua yhdessä ”Kirkkoherranrouva Nathalia Crohnsin” kanssa!

 

Vantaa-Seura järjestää noin tunnin mittaisen seikkailukierroksen vanhaan malliin yli 4-vuotiaille lapsille. Tapahtumapaikkana on Helsingin pitäjän idyllinen kirkonkylä. Kierroksella tutustutaan rahoja etsien Kirkonkylän elämään 150 vuotta sitten. Tutuksi tulevat niin keskiaikainen kivikirkko, hautausmaa kuin vanha pappilakin.

 

–Aluksi kierroksella oli tarkoitus esitellä samoja kohteita kuin aikuistenkin kierroksella, mutta vuosien varrella kierros on kehittynyt enemmän löytöretken suuntaan. Seikkailukierroksella on kuitenkin paljon yhtymäkohtia todellisuuteen, kertoo kierroksen kehittäjä ja vetäjä Kati Tyystjärvi.

 

Kyseessä on rooliopastus, joka on rakennettu Nathalia Crohnsin ympärille. Nathalia Crohns (1816 –1914) oli Helsingin pitäjän pitkäaikaisen kirkkoherra Erik Anders Crohnsin toinen vaimo. Nathalia oli aikanaan suurperheen äiti ja sivistystä vaaliva nainen.

 

Nathalian hengessä historiaa halutaan tehdä tutuksi uusille sukupolville. Eri vuosisatojen yhteensovittamista kerran kesässä Nathaliaksi pukeutuva Kati pitää haasteellisena.

 

 – Lapsista se on kuitenkin hauskaa, kun varoittelen tietä pitkin kulkevista hevosista, mutta kyllä he tajuavat nopeasti, että oikeasti tarkoitan autoja, Kati naurahtaa.

 

Tänä vuonna seikkailukierros järjestetään kymmenettä kertaa. Seikkailun ajankohtana on keskiviikko 27.7.2011. Kierros lähtee liikkeelle kello 17.15 kirkkoaukiolta, osoitteesta Kirkkotie 45, 01510 Vantaa. Lippu seikkailukierrokselle maksaa 5 euroa. Varaukset etukäteen toiminnanjohtaja Riina Koivistolle: riina.koivisto@vantaaseura.fi tai puh. 050 443 4040.

 

Samaan aikaan järjestetään aikuisille suunnattu kulttuurikävely. Opastetun kiertokävelyn aikana tutustutaan Helsingin pitäjän keskiaikaiseen kirkkoon, hautausmaan muistomerkkeihin sekä Kirkonkylän vanhaan rakennuskulttuuriin. Liput kierrokselle maksavat 5 euroa.

 

Seikkailukierrosta ja kulttuurikävelyä seuraa lapsille suunnattu yhteislauluilta Helsingin pitäjän kirkonkylän myllyllä. Myllyillassa esiintyy Kosti Kotiranta ja Bruunin jengi. Myllyilta klo 18.30-20.00 osoitteessa Myllykuja 6, Vantaa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kaikenikäiset ovat tervetulleita laulamaan, kuuntelemaan ja nauttimaan tunnelmasta!

 

Lisätietoja www.vantaaseura.fi

Vantaa-Seura

Vantaa-Seura-Vandasällskapet ry. on kaikille vantaalaisille, niin syntyperäisille kuin tänne muuttaneille, tarkoitettu kotiseutuyhdistys. Yhdistys tutustuttaa Vantaan historiaan ja moderniin kulttuuritarjontaan järjestämällä muun muassa retkiä ja luentoja.

Vantaa-Seura toivottaa kaikki Vantaan historiasta kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan yhdistyksen toimintaan. Vantaa on kotikaupunkimme, josta olemme ylpeitä. Tule mukaan Vantaa-Seuraan!

Lue lisää kotisivuiltamme!