Myllyllä on laulettu yhdessä 35 vuotta
-
Kuva: Riina KoivistoMyllyiltojen juhlaa seurasi kesän ennätysyleisö. Juhani Paajanen laulattaa yleisöä yhdessä Oltermannien kanssa.
Keravanjoen rannalla, Helsingin pitäjän kirkonkylän myllyllä, vietettiin keskiviikkona 10.8.2011 Vantaa-Seuran ja yhteislaulun juhlaa nostalgisissa merkeissä. Juhlaan oli aihetta, sillä Myllyillat täyttivät 35 vuotta. Lisäksi ilta oli nimetty nostalgiaillaksi ja 50 vuotta täyttävän Vantaa-Seuran juhlavuodentapahtumaksi. Kaunis kesäilta houkutteli paikalle runsaslukuisen yleisön laulamaan, kuuntelemaan Oltermanneja sekä illan kutsuvierasta; vasta eläkkeelle jäänyttä kaupunginjohtajaa Juhani Paajasta.
Avauspuheenvuoron käytti yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Hako, joka toivotti yleisön tervetulleeksi kertomalla yhteislauluiltojen alkutaipaleesta. Ajatus Myllyiltojen järjestämisestä virisi toukokuussa 1976 myllyllä pidettyjen siivoustalkoiden jälkeen. Yhdistys oli saanut lahjoituksena aiemmin Kirkonkylän taloille kuuluneen myllyn ja sen olemassaoloa haluttiin hyödyntää. Ensimmäinen Myllyilta järjestettiin 4.8.1976 ja samana syksynä lauluiltoja järjestettiin kolme lisää.
Myllyiltojen alkutaivalta kunnioittaen paikalle oli saapunut myös ensimmäisessä Myllyillassa hanuristin tehtävää hoitanut Heikki Weckman. Hän muisteli hoitaneensa säestystä yksin koko ensimmäisen kesän, laulattajat vaihtuivat. Ensimmäisen illan juonsi Matti Skoutti. Yhdistys halusi kunnioittaa Heikin paikalle saapumista lahjoittamalla hänelle arpajaispalkintonakin tavoitellun ainutlaatuisen keraamisen myllykannun.
Vuonna 1980 Myllyilloista kehittyi koko kesän mittainen tapahtuma. Pitkään laulettiin varta vasten myllylle painetuista punaisista ja vihreistä laulukirjoista. Vasta myöhemmin esiintyjät ja teemat alkoivat vaihtua viikoittain. Tapahtuma on pysynyt hyvin perinteisenä, mutta sen suosio on säilynyt, sillä paikalla on lähes joka viikko parisensataa kävijää.
Yhteistyöllä myllylle on saatu vuodesta toiseen hyvin kestäneet penkit. Koottava esiintymislava on vaihtunut kiinteäksi. Pieniä kunnostustöitä tehdään myllyllä joka vuosi ja vanhassa rakennuksessa riittää aina huolehdittavaa.
Menneitä muistellen tämän kesän juhlaillan yhteislaulut oli valittu vanhoista punaisista ja vihreistä laulukirjoista, joista aikoinaan myllyllä laulettiin joka ilta. Tänä kesänä laulukirjat ovat olleet käytössä jo kaksi kertaa aiemmin, sillä laulukirjoista on laulettu jo kerran kesäkuussa ja toisen kerran heinäkuussa.
Oltermannien rinnalla laulattajana toimi myös yhteislaulun ystävänä tunnettu Juhani Paajanen. Hän kertoi eläkepäivien alun sujuneen ihmetellessä ja nurkkia järjestellessä. Myllyilta sai entiseltä kaupunginjohtajalta tunnusta.
- Tämä on loistava elämys. Lauluilloissa tapaa aina tyytyväisiä ihmisiä ja lauluiltojen tunnusmerkki on ihmisten hyvä mieli, kehui Paajanen.
Juhani Paajanen kertoi innostuksen laulamiseen juontavan juurensa jo lapsuuden kodin tottumuksista. Perhepiirissä laulettiin paljon yhdessä. Laulusta nautittiin myös opiskeluaikana.
– En ole koskaan laulua opiskellut, mutta tässä joutuu ihan miettimään pitäisikö, virnistää entinen kaupunginjohtaja.
Nostalgiailta keräsi kesän ennätysyleisön, 350 henkilöä. Myllytoiminnan ja myllyn kunnostuksen hyväksi myydyt arvatkin tekivät kauppansa ja palkintojen määrää päätettiin lisätä. Palkintoina arvottiin Paul Envaldsin suunnittelema keraaminen kannu, yhdistyksen julkaisemia vuosikirjoja, kalentereita ja kortteja.
Myllyiltoja on järjestetty jo yli 450 kappaletta. Tänä vuonna on vielä mahdollisuus kokea myllyn tunnelma, sillä yhteislauluiltoja järjestetään keskiviikkoisin elokuun loppuun saakka. 500 Myllyiltaa tulee täyteen muutaman vuoden kuluttua ja silloin onkin aihetta seuraavaan juhlailtaan.
Vantaa-Seura-Vandasällskapet ry. on kaikille vantaalaisille, niin syntyperäisille kuin tänne muuttaneille, tarkoitettu kotiseutuyhdistys. Yhdistys tutustuttaa Vantaan historiaan ja moderniin kulttuuritarjontaan järjestämällä muun muassa retkiä ja luentoja.
Vantaa-Seura toivottaa kaikki Vantaan historiasta kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan yhdistyksen toimintaan. Vantaa on kotikaupunkimme, josta olemme ylpeitä. Tule mukaan Vantaa-Seuraan!
Kumppanit
Uusimmat
- (14:31) Junaliikenne köhii edelleen -kaatunutta tavaravaunua raivataan yhä
- (14:22) Rekka tyrkki autoa edellään Kehällä
- (14:07) Pyöräilijä nappasi käsilaukun 1
- (14:04) Yksi loukkaantui linja-auton kolarissa
- (13:58) Auto seilasi Kehällä päätyen ojaan
- (13:43) Rattijuoppo kaahasi yli tuplanopeutta 1
- (13:13) Uusi pyöräilykartta houkuttelee liikkumaan
- (12:00) Rentofestin ensiesiintyminen valmistuu aikataulussa 2
Uusimmat blogit ja kolumnit













