Helsingin pitäjä 2012 - tutkimuksia Vantaan esihistoriasta nykypäivään
Vantaa-Seuran julkaisema vuosikirja Helsingin pitäjä 2012 Helsinge on ilmestynyt. Julkaisu tallentaa tutkimuksillaan ja kirjoituksillaan Vantaan alueen tapahtumia ja perinteitä menneiltä ajoilta aina nykypäivään asti. 216-sivuinen kirja on järjestyksessään 44:s julkaisu vuonna 1963 alkaneessa julkaisusarjassa.
Helsingin pitäjä 2012 sisältää aiempien sarjan kirjojen tapaan useiden kirjoittajien kirjoitelmia. Kirja on monipuolisesti kuvitettu ja sisältää useita ennen julkaisemattomia kuvia. Julkaisun päätoimittajana on toiminut Jukka Hako.
Teos sisältää kirjoituksia mm. arkeologiasta, keskiajasta, Vantaa vanhasta teollisuudesta ja kirjoituksia Vantaalla toimivista yhdistyksistä sekä alueella vaikuttaneista henkilöistä. Lisäksi kirjasta löytyvätkatsaukset Vantaa-Seuran ja Heurekan kuluneeseen vuoteen. Kirjaan on koottu myös kronikka Vantaan tärkeimmistä tapahtumista vuoden aikana. Kirjasta löytyy yksi kirjoitelma ruotsin kielellä.
Kirjan lukijakunnaksi on tarkoitettu kaikki alueemme historiasta tai nykyisyydestä kiinnostuneet, niin kaupunkia jo tuntevat kuin tuntemattomatkin. Kirja tarjoaa tietoa ja elämyksiä yhtä lailla asiantuntijalle kuin harrastelijalle. Kirjan sisällysluettelo on nähtävissä yhdistyksen kotisivuilla www.vantaaseura.fi.
Kirjan hinta on 25 euroa, jäsenillemme 20 euroa. Kirja on tilattavissa yhdistyksen sihteeriltä Senja Hakolta, puhelinnumero 050 330 3061 tai sähköposti senja.hako@vantaaseura.fi.
Vantaa-Seura-Vandasällskapet ry. on kaikille vantaalaisille, niin syntyperäisille kuin tänne muuttaneille, tarkoitettu kotiseutuyhdistys. Yhdistys tutustuttaa Vantaan historiaan ja moderniin kulttuuritarjontaan järjestämällä muun muassa retkiä ja luentoja.
Vantaa-Seura toivottaa kaikki Vantaan historiasta kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan yhdistyksen toimintaan. Vantaa on kotikaupunkimme, josta olemme ylpeitä. Tule mukaan Vantaa-Seuraan!
Kumppanit
Uusimmat
- (14:31) Junaliikenne köhii edelleen -kaatunutta tavaravaunua raivataan yhä
- (14:22) Rekka tyrkki autoa edellään Kehällä
- (14:07) Pyöräilijä nappasi käsilaukun 1
- (14:04) Yksi loukkaantui linja-auton kolarissa
- (13:58) Auto seilasi Kehällä päätyen ojaan
- (13:43) Rattijuoppo kaahasi yli tuplanopeutta 1
- (13:13) Uusi pyöräilykartta houkuttelee liikkumaan
- (12:00) Rentofestin ensiesiintyminen valmistuu aikataulussa 2
Uusimmat blogit ja kolumnit













