Uusia voimia Vantaa-Seurassa

Hyvää alkanutta vuotta! Viime vuonna puoli vuosisataa täyttänyt Vantaa-Seura käynnistää uuden vuoden ja yhdistyksen uuden vuosikymmenen uusin voimin. Nyt yhdistyksen toiminnasta vastaavat osa-aikaiset työntekijät, toiminnanjohtaja Riina Koivisto ja kulttuurituottaja Susanna Eklund.

 

Oikeastaan naiset ovat olleet yhdistyksen palveluksessa jo jonkin aikaa eivätkä kasvot ole jäsenille aivan vieraat. Työnteon väliin on kuitenkin sattunut äitiyslomia, hoitovapaita ja myös nimikkeiden muutoksia, mutta nyt perhevapaat on pidetty.

 

Yhdistyksen toiminnan perusperiaatteet tulevat pysymään samoina. Perinteiset kevät- ja syysretket, luennot ja kesätoiminta Helsingin pitäjän kirkonkylässä muodostavat yhä toiminnan rungon.

 

– Tietysti haluamme kehittää yhdistystä ja tuoda mukanamme jotain uutta. Etunamme on se, että olemme vanhoja opiskelukavereita, tunnemme toisemme ja yhteistyömme sujuu mainiosti, kertovat Riina ja Susanna.

 

Vantaa-Seuralla on käytettävissään koulutettuja naisia. Molemmat ovat koulutukseltaan filosofian maistereita ja arkeologeja. Susanna on lisäksi rakennuskonservaattori.

 

– Arkeologia ei ole meidän ainoa mielenkiinnon kohteemme, vaikka toivomme pystyvämme hyödyntämään erikoisosaamistamme tässä yhdistyksessä. Olemme molemmat laajasti kulttuurista kiinnostuneita. Ja työtä meillä riittää, sillä haluamme tehdä Vantaan historiaa tunnetuksi, auttaa vantaalaisia juurtumaan ja arvostamaan kotikaupunkiaan.

 

Lisätietoa Vantaa-Seurasta ja yhdistyksen toiminnasta löytyy yhdistyksen internet-sivuilta osoitteesta www.vantaaseura.fisekä Facebookista http://www.facebook.com/vantaaseura.