Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
Monikulttuurisuusviikko kirjastoissa - Tapahtumia - kulttuuria - musiikkia - kirjoja Viikko 10. - 18. maaliskuuta on Vantaan kirjastoissa Monikulttuurisuusviikko.
2000-luvun nuortenkirjoissa aikamatkailu on tavallista. Kun ajan taikaan liittyy taideaihe, valikoima harvinaistuu. Seuraavissa teoksissa kuljetaan vuosisatojen halki paitsi maalausten myös keksintöjen kautta – salaisuuksia, rikoksia ja rakkautta unohtamatta.
Lumi, miten kaunis ja monimuotoinen tausta romaaneille, hankala tai rauhoittava tai aivan pääosassa kuten Maxence Ferminen pikku kirjassa Lumi. Päähenkilö Yuko lupasi isälleen kirjoittaa talvisin vain 77 haikua lumesta, onneksi rakkaus pelasti hänet joutumasta sokeassa innossaan lumen uhriksi.
Hyvinvointiyhteiskunta ja lintukoto ovat vieraita Skandinavian historiaa käsitteleville romaaneille. Elämä ennen demokratiaa ja sosiaaliturvaa oli kamppailua mielivaltaa ja ennenaikasta kuolemaa vastaan. Ihminen oli kovin pieni maailmankaikkeuden, esivallan ja Jumalan edessä.
"Matkustaminen on kohtalokasta ennakkoluuloille, kiihkoilulle ja ahdasmielisyydelle, ja siitä syystä monet meistä tarvitsevat sitä kipeästi." Mark Twain www.pallontallaajat.net Perustietoa omatoimimatkailusta. Halvalla matkustamisen perusteita.
Svenska veckan firas i år 31.10-6.11.2011. Veckan till ära presenteras här några böcker på svenska för hela familjen. Alla böcker finns i HelMet och genom att klicka på länken under boktiteln öppnas informationen i HelMet. Det går lätt att beställa dem till närmaste bibliotek.
Halloween on juhlapäivä, jota vietetään useimmissa maissa pyhäinpäivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä. Halloween pohjautuu perinteiseen kelttiläiseen sadonkorjuun juhlaan Samhainiin, jota vietettiin loka-marraskuussa.
Vantaalaisille tuttu oman kaupungin tunnuskuva on – paitsi lähiöt – liikenteeseen liittyvä : ennen Vantaanjoki, nykyään Kehä III, itä-länsi -jakautuneen kaupungin yhdistävä valtatie.
Aurinko antaa kesän ja elämän. Vaikka kesä alkaa olemaan jo lopuillaan voi auringosta nauttia muutoinkin. Romaaneissa se paistaa monesti taustalla ja joskus miltei pääosassa.
Puiden kansa/ Ritva Kovalainen, Sanni Seppo, 2006 Ennen puut eivät olleet vain aineellisia olentoja vaan niitä ympäröi henki. Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo kuvaavat upeassa teoksessaan suomalaisten suhdetta puihin, rikasta perinnettämme, joka oma
Paperilyhdyt puutarhassa, iloiset juomalaulut ja hyvät ystävät. Näistä aineksista syntyvät perinteiset rapujuhlat. Jokaisella pohjoismaalla on juhliin myös omat mausteensa. Vantaan kirjastoista ja HelMet-tietokannasta löytyvät kirjat, lehdet ja laulut juhlia suunnitteleville, tai muuten vain rapupöydän punaisista komistuksista kiinnostuneille.
Oudon ja odottamattoman kanssa voi joutua tekemisiin vaikka missä. Tarkkaile erityisesti vesistöjä ja viidakoita.
Erilaisia käsityö-, tuunaus- ja vinkkikirjoja on viime vuosina ilmestynyt kuin sieniä sateella. Yhteistä näille kirjoille tuntuu olevan ainakin se, että niissä on kovin koreat kuvat. Välillä sisältö jää melko heppoiseksi. Poimin joukosta muutaman pikkuhelmen esittelyyni. Kirjastosta löytyy toki paljon lisää. Suzanne J.
Olen aamuihminen. Se tarkoittaa sitä, että minusta on mukavaa herätä kukonlaulun aikaan ja käyskennellä asunnossa, jossa muut vielä nukkuvat. Kävelylenkit ovat parhaita juuri aamuisin, samoin uiminen, musiikin kuuntelu, lukeminen ja syöminen. Kuin Nalle Puh täytyn pienestä hyrisevästä tunteesta ajatellessani: Mitä on aamiaiseksi?
Jos rantakelejä vielä riittää, pakkaan omaan rantakassiini kevyttä lukemista ja ehdottomasti Agatha Christien dekkareita. Niissä ei mässäillä verisillä yksityiskohdilla, vaan herkutellaan nokkelan etsivän päättelytyöllä syyllisen löytämiseksi.
Kesällä, kun arjen aherrus taukoaa lomien ajaksi, on mukava uppoutua fantasian maailmaan. Harry Potter elokuvien viimeinen osa sai Suomessa ensi-iltansa viime viikolla.
Suomen kesä on tunnetusti kuuma, kirkas ja tiheätunnelmainen. Optimistisimmankin kannattaa kuitenkin varautua olosuhteisiin, jotka saattavat aiheuttaa ärtyneisyyttä tai mielipahaa. Jos sateen harmaa tunnelma laahaa maisemassa, änkeää vierailulle eikä tee elettäkään lähteäkseen, voi tunnelma nopeasti langeta ankeaksi. Sellaisina hetkinä on toimittava.
Kun koko perhe matkustaa yhteisille automatkalle kesä-Suomeen tai vaikka ulkomaille, kuluu matka rattoisammin, jos voi vaikka kuunnella jotakin, joka sopii kaikkien korville. Olen valinnut kuunnelmia ja satu-CD:eitä, joita jaksavat kuunnella isommatkin lapset sekä aikuisten historiallisia romaaneja ja pohtimisen aihetta antavaa kuunneltavaa.
Tämä vinkkipaketti on tarkoitettu kaikille, jotka viettävät kesää tulevaa perheenlisäystä odotellen. Aihe tuntuu liittyvän olennaisesti kesään. Helsingin Sanomissa uutisoitiin taannoin (22.5.2011), että Suomessa syntyy nykyään eniten lapsia kesälomien aikaan.
Pyöräilykausi alkaa pakkasilla, jolloin helteessä ajoa voi treenata pyöräurheilija Saikansalon tavoin saunassa. Pentti Haanpään novellikokoelmassa Heta Rahko korkeassa iässä Saikansalo harjoitteli Etelä-Euroopassa järjestettävää kisaa varten, mutta harrastelijalle kuuman sään leiri on ennen kaikkea mainio syy saunoa päivittäin.
Kaipaatko lukuvinkkejä? Vantaan kaupunginkirjaston kumppaniosio antaa vinkkejä ja ehdotuksia lukunautinnoiksi ja vapaa-ajan puuhailuun.
(PÄÄKIRJOITUS) Vantaa on vuosikymmeniä ollut ulkopuolisten silmissä nuhjuinen lähiökaupunki, jossa asuu naapureita vähätuloisempia duunareita. Vantaalaiset itse eivät ole tästä maineesta paljon välittäneet. Pikemminkin he ovat kokeneet, että vain...
Nenäänhän se pistää, haju. Epoksihartsia, sanoo joku. Onko hajukin alkuperäinen, vai onko se tullut restauroinnissa? Muovitalon sisällä joka tapauksessa ollaan ja vallitseva tuoksu on tosiaan hieman omaperäinen. Neljäkymmentä vuotta vanha ellipsin...
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) esityksestä äskettäin Valtion talouden tutkimuskeskuksen johtajaksi suoraan Ruotsista nimitetty Juhana Vartiainen oppi kerralla suomalaisen keskustelukulttuurin säännöt annettuaan Helsingin Sanomille...
– Kansainvälisen valuuttarahaston johtamalle kapitalistiselle ultraliberalistiselle talouspolitiikalle laitetaan Euroopan laajuisesti nyt sulku, julistivat vappuna yhteen ääneen Sdp:n Jutta Urpilainen ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.Voi tätä...
Voihan kyrsä sanon minä. Olen jo vuosia ollut kasvissyöjä. Elämä ilman lihaisia ruokanautintoja on ollut varsin tyydyttävää, vaikka monet jaksavat vuodesta toiseen ihmetellä, miten selviän ilman.
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
(PÄÄKIRJOITUS) Jääkiekon MM-kilpailut ovat olleet monen vantaalaisen ykköspuheenaihe viime päivinä. Ajoittaisista vaikeuksista huolimatta Suomi porskuttaa jälleen kohti mitalipelejä.
Näin suven kynnyksellä tulee joskus mieleen, että ihmisen elämä on loppujen lopuksi lyhyt kuin kesäperhosen lento. Varmaankin totta, mutta toisinkin voisi olla. Ajatelkaahan, jos ihmisen tavanomainen elinikä olisikin 80 vuoden sijasta vaikka...
Haaste-sanan ja siitä johdettujen haastavan ja haasteellisen käyttö tekstissä ja puheessa ylitti ärsytyskynnykseni jo vuosia sitten. Ilmeisesti bisnesmaailmasta arkikieleen tullut kaiken ”haasteellisuus” on pesiytynyt kielelliseen ilmaisuun yhtä...
Reilun pelin katsomossa on yhä enemmän niitä, joiden piti hyötyä kilpailusta ja markkinataloudesta. Rahamarkkinoiden vapautuksen ideana oli, että rahan hinta eli talletusten ja luottojen korot määrittyisivät kysynnän ja tarjonnan mukaan....
Klikkaa tästä.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.
Katso uusimmat leffatrailerit. Klikkaa tästä!