Esittelyssä karnaattisen musiikin maailmantähti Bombay Jayashri
-
Kuva: Hariharan ShankaranBombay Jayashri
Vantaan musiikkijuhlilla on ilo esitellä eteläintialaisen klassisen musiikin taitaja Bombay Jayashri. Jayashri on esiintynyt intialaisen kulttuurin lähettiläänä ympäri maailmaa, ja häntä pidetään mitä parhaimpana klassisen karnaattisen musiikin uuden sukupolven edustajana. Laulaja onkin noussut yli kaksikymmenvuotisen uransa aikana yhdeksi karnaattisen musiikin kirkkaimmista tähdistä. Jayashri on ansioitunut myös säveltäjänä. Omien levytystensä lisäksi hän on säveltänyt musiikkia myös baletteihin ja dokumentteihin. Hän on säveltänyt hyvin paljon myös perinteikkään intialaisen runouden ja kirjallisuuden innoittamana.
Bombay Jayashri esiintyy lauantaina 11.8. kahdessa peräkkäisessä konsertissa. Illan ensimmäisessä konsertissa hän tulkitsee intialaisten muusikkojensa säestämänä eteläintialaista karnaattista musiikkia. Tunnelmallisessa yökonsertissa Jayashri esiintyy yhdessä Suomalaisen barokkiorkesterin muusikoiden kanssa. Ohjelmassa on Eero Hämeenniemen säveltämän tilausteoksen 'Sab Kâhan' kantaesitys. Teos on laulusarja Bombay Jayashrille, kahdelle viola da gamballe, teorbille ja tablalle. Teos on sävelletty Etelä-Aasian suurimpiin runoilijoihin lukeutuvan Mirza Ghalibin (1797–1896) urdunkielisiin runoihin.
Jälkimmäisen konsertin jälkeen järjestetään bussikuljetus Tikkurilan asemalle sekä Helsingin päärautatieasemalle. Lisätietoja konserteista löytyy osoitteesta www.vantaanmusiikkijuhlat.fi
Nettikaruselli
Vantaan musiikkijuhlat on Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusyhdistys ry:n järjestämä korkean profiilin kansainvälinen periodisoitinfestivaali. Juhlien taiteellinen johtaja on viola da gamba- ja sellotaiteilija Markku Luolajan-Mikkola.
Suomalainen barokkiorkesteri konsertoi Vantaalla myös festivaalin ulkopuolella useita kertoja vuodessa. Tervetuloa Vantaan musiikkijuhlille sekä Suomalaisen barokkiorkesterin muihin konsertteihin!
Kumppanit
Uusimmat
- 19:50 Vantaan bussilakko päättyy 1
- 19:00 Kuukauden koeajo: Uutta Aurista ei heti tunnista Aurikseksi
- 15:15 AKT:lle ja ammattiosastoille paukahti sakot Veolia-lakosta
- 14:44 Korson konepeltiturman ensihoito tutkitaan
- 13:38 Yle: Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan – osti pankkilainalla hoidot Ruotsista 9
- 13:30 Bussilakko kiinnosti nettilukijoita viime viikolla
- 11:32 Veolia laittamassa lakkobussit liikkeelle alihankintana 15
- 10:59 Tässä ovat kevään uudet ylioppilaat
Rekrykaruselli
Uusimmat blogit ja kolumnit










