Kantaesitys Vantaan musiikkijuhlilla: Eero Hämeenniemen Sab Kahân

Bombay Jayashri

Lauantaina 11.8 kantaesityksensä saa Eero Hämeenniemen Sab Kâhan, joka on Vantaan musiikkijuhlien tilausteos. Sab Kahân on Mirza Ghalibin urdunkielisiin runoihin sävelletty laulusarja Bombay Jayashrille, kahdelle viola da gamballe, teorbille ja tablalle. Konsertissa kulttuurit kohtaavat, kun Bombay Jayashri tulkitsee teoksen yhdessä intialaisen tablansoittajan Sai Shravanamin, sekä Markku Luolajan-Mikkolan, Mikko Perkolan ja Eero Palviaisen kanssa.

 

Sab Kahânin syntyprosessista Hämeenniemi kertoo näin: Professori Sundaramurtin johdolla tutustuin tamilinkielisen runouden rikkaaseen perinteeseen, ja samalla kiinnostuin muidenkin Intian kielten runoudesta. Koska olen opiskellut myös hindi-urdua, tunsin Mirza Ghalibin runoja, ja ajattelin että niistä saattaisi saada hyviä lauluja. Kun sain Bombay Jayashrin innostumaan asiaan ja Markku Luolajan-Mikkolan ryhtymään teoksen tilaajaksi, asiat alkoivat edetä. Tein ensin vokaalimelodiat ja harjoittelimme ne Jayashrin kanssa, sitten laadin yhtyeen partituurin vokaalimelodian ympärille. Olemme harjoitelleet teosta osissa niin, että suomalaiset ovat harjoitelleet täällä, ja minä intialaisten kanssa Intiassa. Kaikki loksahtaa paikoilleen vasta muutamaa päivää ennen konserttia.

 

Mirza Ghalib (1797-1869) on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä eteläaasialaisista runoilijoista. Hänen  urdun- ja persiankieliset runonsa ovat erityisen arvostettuja intialaisessa ja pakistanilaisessa kulttuurissa, ja niitä esitetään edelleen. Sab Kâhan koostuu viidestä laulusta, joissa melankolisia melodioita yhdistellään nopeatempoisiin ja ilakoiviin rytmikulkuihin samalla kun runot kuljettavat kuulijansa rakkauden menetyksen tuskasta aina kevään iloihin ja riemuun.

 

Projekti tuo yhteen kaksi maantieteellisesti etäistä kulttuuria ja traditiota. Intialainen klassinen musiikki ja eurooppalainen vanha musiikki eivät kuitenkaan ole niin kaukana toisistaan kuin länsimaisen taidemusiikin traditiossa elävät ajattelevat. Molemmissa perinteissä käytetään soittimia, jotka ovat poikkeuksellisen hyvin resonoivia. Tällä seikalla on myös fysiologisia ja mentaalisia vaikutuksia, sillä voimakas värähtely rikkaine yläsävelsarjoineen voi saada kuulijassa aikaan voimakkaita euforisia tuntemuksia. Hämeenniemi tuntee erittäin hyvin molemmat musiikkiperinteet, ja myös Luolajan-Mikkola on perehtynyt intialaiseen musiikkiin.

 

Eero Hämeenniemi valmistui säveltäjäksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 1978, jonka jälkeen hän on täydentänyt sävellysopintojaan Puolassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa. Hän on opiskellut intialaista kulttuuria, tamilinkieltä ja -kirjallisuutta Professori I. Sundaramurtin johdolla. Hämeenniemi on säveltänyt useita hienoja teoksia, joissa eri musiikkikulttuurien edustajat pääsevät esiintymään yhdessä. Hän on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Bombay Jayashrin kanssa.  Sade ja punainen maa sai kantaesityksensä Bombay Jayashrin ja Avanti!n esittämänä vuonna 2008.

 

Lauantaina klo 22.30 Länsi kohtaa Intian, Pyhän Laurin kirkko.

Lisätietoja konsertista osoitteessa www.vantaanmusiikkijuhlat.fi

Vantaan musiikkijuhlat

Vantaan musiikkijuhlat on Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusyhdistys ry:n järjestämä korkean profiilin kansainvälinen periodisoitinfestivaali. Juhlien taiteellinen johtaja on viola da gamba- ja sellotaiteilija Markku Luolajan-Mikkola.

Suomalainen barokkiorkesteri konsertoi Vantaalla myös festivaalin ulkopuolella useita kertoja vuodessa. Tervetuloa Vantaan musiikkijuhlille sekä Suomalaisen barokkiorkesterin muihin konsertteihin!

Lue lisää kotisivuiltamme!